Siirry sisältöön

Viallisista katuvaloista voi antaa palautetta verkkopalveluun ja palvelupiste Frenckelliin

Julkaistu 8.12.2016 13.24

Viallisista ulkovalaisimista ja muista yleisten alueiden valaistuskohteista voi ilmoittaa ulkovalaistuksen vikailmoituspalvelussa katuvaloviat.tampere.fi. Vian sijainnin voi ilmoittaa halutessaan nettikartalle. Pimeänä oleva katulamppu ei ole välttämättä rikki, sillä Tampereen asuin- ja teollisuusalueilla on edelleen käytössä katuvalojen osasammutus, eli joka kolmas valaisin on sammutettuna yöaikaan kello 23 – 6.

Katuvalaistusta Keskustorilla
 

Tampereen keskustassa ja kaupungin pääkaduilla katuvalot ovat päällä normaalisti. Osasammutus otettiin käyttöön säästösyistä vuoden 2013 alusta.

Normaalisti katuvalaistus menee illalla päälle ja sammuu aamulla keskitetysti hämäräkytkintoiminnolla, eikä valojen syttyminen ja sammuminen ole sidottu tiettyyn kellonaikaan.

Lisäksi palautetta valaistuksesta ja muistakin kaupunkiympäristöön liittyvistä asioista voi edelleen antaa palvelupiste Frenckelliin, Frenckellinaukio 2 B, 03 5656 4400, palvelupiste.frenckell(at)tampere.fi.

Vika pyritään korjaamaan kahdessa viikossa, mutta jotkut viat vievät enemmän aikaa. Vikailmoituspalvelussa ilmoitetaan päivämäärä, jolloin vika on korjattu.


Lisätietoja

Katuvalaistus:
Projektipäällikkö
Mika Heikkilä
puhelin 03 5656 5184

Palvelupiste Frenckell:
Asiakaspalvelupäällikkö
Riitta Salonen
puhelin 0400 992 207


Teksti Tarja Nikupaavo-Oksanen

Kuvat Sirpa Koivu