Siirry sisältöön

Tampereen joulutori avataan lauantaina 3.12.

Julkaistu 1.12.2016 12.08

Tampereen joulutori on jälleen avoinna Keskustorilla 3.–22. joulukuuta maanantaista lauantaihin kello 11-20 ja sunnuntaisin kello 12-19. Joulutorilta löytyy pukinkonttiin uniikkeja käsitöitä sekä jouluisia herkkuja. Tapahtuma järjestetään jo kahdeksatta kertaa.

Joulutorin avajaisia vietetään lauantaina 3.12. kello 17.00 jouluisella ohjelmalla. Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen avaa joulutorin ja paikalle saapuu myös Joulupukki suoraan Korvatunturilta. Musiikista vastaa Heikki Salo Duo. Avajaisissa paljastetaan toria koristava upea uusi valoteos.

Tänä vuonna joulutorilla nähdään yli 20 uutta kauppiasta, joten havuköynnöksin koristelluissa puukojuissa tuotteitaan myy kaikkiaan 80 kauppiasta. Edellisvuosista poiketen osa kauppiaista vaihtuu sesongin aikana, joten ostoksille kannattaa piipahtaa useammankin kerran. Torilla on perinteiseen tapaan myös käsityöläisiä, jotka ovat mukana koko tapahtuman ajan.

Päivittäin on luvassa jouluista ohjelmaa, muun muassa elävää musiikkia, teatteria ja esityksiä. Joulupukille voi käydä vinkkaamassa lahjatoiveensa arkisin kello 16-18 ja viikonloppuisin kello 12-16.


Teksti Aila Rajamäki