Siirry sisältöön

Lautakunta päätti etelän alueen lasten ja nuorten palveluiden selvityksestä

Julkaistu 13.10.2016 20.00

Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta päätti torstaina 13.10.2016 hyväksyä Tampereen etelän palvelualueen palvelujen kehittämissuunnitelman jatkosuunnittelun pohjaksi. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 7-2. Selvitys on osa laajempaa Tampereen kaupungin palvelumallityötä vuosille 2015–2025.

Hatanpään koulupolun alueella koulut ovat täynnä. Lasten ja nuorten määrä kasvaa, joten koulupolkuun kuuluville kouluille (Hatanpää, Härmälä, Koivisto, Peltolammi) tarvitaan lisätilaa. Tampereen yliopiston normaalikoulun koulupolulla päiväkodit ovat täynnä. Normaalikoulussa on vapautunut tiloja lukion siirtyessä yliopiston kampusalueelle. Lasten ja nuorten määrä pysyy tällä alueella melko tasaisena.

Esitettävät uudet rakennushankkeet pyritään saamaan kaupungin pitkän tähtäyksen investointisuunnitelmaan. Uusien alueiden rakentaminen edellyttää muutoksia voimassa oleviin asemakaavoihin ja hankkeiden lopullinen käynnistyminen riippuu monista eri tekijöistä.

Nekalan koulukiinteistöön laaja remontti

Nekalan koulukiinteistöön (normaalikoulun luokat 1–6) toteutetaan lähivuosina sisäilmaolosuhteita parantava perusparannus, jonka suunnittelutyö alkaa tänä vuonna. Normaalikoulun toiminta jatkuu tiloissa lukuvuosien 2016–2017 ja 2017–2018 ajan nykyisellään.

Normaalikoulun opetus Muotialan koulutalossa (luokat 1–2) jatkuu toistaiseksi ennallaan. Muotialan koulutalon tilanne harkitaan uudelleen, kun Nekalan koulukiinteistön perusparannus on valmis.

Koiviston alueen oppilaita normaalikouluun syksyllä 2018

Koiviston koulu on täysi, minkä vuoksi Koiviston alueen ensimmäiselle luokalle meneviä oppilaita ohjataan jatkossa vuosittain yhden ryhmän verran normaalikouluun. Nekalan koulukiinteistön remontin vuoksi muutos siirtyy alkuperäisestä aikataulusta ja tulee voimaan lukuvuodesta 2018–2019 lähtien. Oppilaita ohjataan normaalikouluun Hallilantien pohjoispuoliselta alueelta ja osittain Korkinmäestä. Oppilaat käyvät normaalikoulussa koko peruskoulunsa. Myös esiopetusryhmä muodostetaan koulupolun mukaan.

Normaalikoulun viereen Nekalaan valmistuu elokuussa 2019 uusi 140–160 -paikkainen Mustametsän päiväkoti. Päiväkodin yhteyteen rakennetaan neuvolatilat. Tiloissa aloittavat toimintansa Hallilan, Muotialan ja tällä hetkellä Sarviksella väliaikaisesti toimiva Koivistonkylän neuvola. Hallilan ja Muotialan neuvoloiden tilat muutetaan päivähoidon käyttöön soveltuviksi. Alueen esiopetus keskitetään jatkossa Mustametsän yksikköön. Nekalan ja Pikku-Muotialan päiväkodeista luovutaan Mustametsän valmistuttua. Steiner-päiväkotiin lisätään hoitopaikkoja.

Järvensivun koulun oppilaat toisiin tiloihin syksyllä 2017

Tampereen kaupunki luopui aikaisemmasta suunnitelmastaan siirtää Järvensivun koulun oppilaat normaalikouluun. Toimintaa Järvensivun koulun nykyisissä tiloissa ei kuitenkaan voida sisäilmaongelmien vuoksi jatkaa enää tämän lukuvuoden jälkeen. Koululle on löydettävä korvaavat tilat jo ensi syksyyn mennessä.

Suunnitelman mukaan Järvensivun koulu perusparannetaan tai uudisrakennetaan. Oppilaat siirtyvät remontin ajaksi väistötilaan. Tarveselvityksen yhteydessä tutkitaan, voidaanko Järvensivun koulu muuttaa pienten lasten yksiköksi (luokat 0–2). Tällöin oppilaat siirtyisivät kolmannelle luokalle Sammon kouluun.

Peltolammin koululle uudet tilat hyvinvointikeskuksen yhteyteen

Peltolammin koululle tehdään uudet tilat Peltolammin hyvinvointikeskukseen. Tilasuunnittelussa otetaan huomioon erityisen tuen oppilaiden tarpeet alueella. Hyvinvointikeskukseen suunnitellaan tiloja myös neuvolalle, hammashoidolle, kirjastolle, ikäihmisille sekä Multisillan nuorisokeskuksen toiminnalle. Myös Peltolammin päiväkodin toiminnan siirtämistä keskukseen selvitetään. Päätös hyvinvointikeskuksesta tehdään kaupunginhallituksessa.

Talvitien uusi päiväkoti ja koulu (luokat 0–2) aloittavat toimintansa elokuussa 2017 Härmälässä. Lepolan päiväkodin esiopetusryhmät siirtyvät Talvitien ja Härmälän kouluihin 1.8.2017. Talvitien päiväkodin valmistuttua Lepolan päiväkodista luovutaan. Talvitien päiväkoti ja koulu helpottavat osaltaan Härmälän koulun tilojen ahtautta. Myös Multisiltaan on tulossa päiväkoti ja koulu (luokat 0–2). Se valmistuu tavoiteaikataulun mukaan vuonna 2020.

Pereen palvelusetelipäiväkoti aloittaa toimintansa syksyllä 2018. Päiväkoti on yhteinen Pirkkalan kanssa, ja Tampereella on siellä 60 päivähoitopaikkaa.

Rantaperkiön päiväkodin käyttöä jatketaan 30.6.2019 saakka Hatanpään koulun pihalla niin, että tilat muutetaan opetuskäyttöön sopiviksi. Tähän väistötilaan siirtyy mahdollisesti Härmälän ja Hatanpään koulujen 5.–9. -luokkia. Kesän 2019 jälkeistä tilaa selvitetään. Lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä ponnen, jonka mukaan Härmälän koulun vanhempainyhdistystä, opettajia, oppilaita ja vanhempia tulee kuulla ennen tilaratkaisujen tekemistä.

Näin valmistelu eteni

Aluetta koskevista toimenpide-ehdotuksista tehtiin lapsivaikutusten arviointia ja alueen asukkaille on järjestetty useita mahdollisuuksia kertoa mielipiteensä ja vaikuttaa suunnitelmiin. Suunnitelmia muokattiin useaan kertaan niistä saadun palautteen pohjalta.

Kaupunki järjesti alueen asukkaille, huoltajille ja henkilöstölle osallistumistilaisuudet Koivistonkylässä 12.4., 11.5. ja 7.9.2016 ja Peltolammilla 18.5.2016. Normaalikoulun tilakysymyksistä on lisäksi järjestetty erikseen kaksi huoltajatilaisuutta. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä noin 450 henkilöä. Lisäksi henkilöstölle, asukkaille ja koululaisille pidettiin alueen palvelutarpeista sähköiset kyselyt, joihin saatiin yhteensä 1600 vastausta. Kaupunki on saanut paljon palautetta myös muilla tavoin.


Lisätietoja

Suunnittelupäällikkö
Sisko Hiltunen
puhelin 040 561 3305
sähköposti [email protected]

Suunnittelija
Hanna Sulonen
puhelin 040 801 6781
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen