Hae
Valikko
a a

Etelän palvelualueelle suunnitellaan Peltolammin hyvinvointikeskusta

Julkaistu 10.10.2016 17.58

Kaupunginhallituksen suunnittelukokous käsitteli kokouksessaan 10.10.2016 Tampereen palvelumallin etenemistä. Pohdittavana olivat etelän palvelualueen kehittämiskohteet. Muiden alueiden valmistelutyö etenee aiemmin tehtyjen linjausten mukaisesti.

Tampereen kaupungin uuden palvelumallin mukaisesti tamperelaiset saavat palvelunsa viidellä maantieteellisellä palvelualueella, jotka ovat koillinen, kaakko, keskusta, länsi ja etelä. Näillä alueilla palveluita keskitetään hyvinvointikeskuksiin ja lähitoreille, joissa voi olla kaupungin palvelujen lisäksi myös kaupallisia palveluja ja yhdistysten järjestämää yhteisöllistä toimintaa.

Hyvinvointikeskukset sijoittuvat pääsääntöisesti aluekeskuksiin, ja niihin keskitetään useita alueen palveluita. Aluekeskuksia ovat Lielahti, Tesoma, Hervanta, Linnainmaa ja Lakalaiva. Keskusta muodostaa oman alueensa, jossa on myös kaikille kaupunkilaisille tarkoitettuja keskitettyjä palveluja.

Suunnittelukokouksessa linjattiin, että etelän palvelualueella aloitetaan Peltolammin hyvinvointikeskuksen suunnittelu, kirjastoverkkoa kehitetään, Kuuselan lähitoriin keskitetään kaikenikäisten palveluja ja Nekalan lähitorin tarvetta selvitetään.

Etelän palvelualueella asuu 30 300 tamperelaista. Väestösuunnitteen mukaan vuonna 2025 asukkaita on 31 500. Alueeseen kuuluvat muun muassa Härmälä, Hatanpää, Koivistonkylä, Nekala, Viinikka, Multisilta ja Peltolammi. Palvelualueen hajanaisuus tuo haasteita palveluverkon suunnittelulle. Parhaillaan valmisteilla olevassa Tampereen kantakaupungin yleiskaava 2040:ssa todetaan, että Lakalaivaan muodostuu uusi aluekeskus, jonne tavoitellaan uutta asumista ja palveluita.

Peltolammin koulu, kirjasto, neuvola ja suun terveydenhoito sijaitsevat nykyisin koulukiinteistössä, joka vaatii täydellisen perusparannuksen tai uudisrakennuksen. Tällä hetkellä alueen nuorisotilat sijaitsevat Multisillan entisessä koulukiinteistössä, joka on tarkoitus purkaa.

Peltolammin hyvinvointikeskukseen suunnitellaan sijoittuvan Peltolammin koulukiinteistössä nykyisin toimivat palvelut eli koulu, kirjasto, neuvola ja hammashoito. Lisäksi sinne siirtyisivät Multisillasta nuorisopalvelut, myös ikäihmisten palveluita olisi tulossa keskukseen. Keskukseen kaivataan myös matalan kynnyksen palveluita sekä tiloja jalkautuville palveluille.

Peltolammin hyvinvointikeskusta suunnitellaan keskeiselle paikalle Peltolammi-Lakalaivaan, jotta se olisi hyvin saavutettavissa Multisillan ja Peltolammin alueilta sekä tulevalta uudelta Lakalaivan asuinalueelta. Yleiskaavaluonnoksen mukaan tulevaisuudessa liikenneyhteyksiä on tarkoitus parantaa Lakalaivasta Rantaperkiön suuntaan, joka mahdollistaa palvelujen käytön laajemmaltakin alueelta.

Palvelualueiden suunnittelutyön yhteydessä valmistellaan myös lasten ja nuorten palvelujen kehittämissuunnitelma. Peltolammin hyvinvointikeskukseen suunnitellaan myös uutta Peltolammin koulua. Varhaiskasvatuksen sijoittumista sinne vielä selvitetään. Nekalaan suunnitellaan uutta Mustametsän päiväkotia ja esiopetusta.

Tampereen yliopiston normaalikoululta on vapautunut tiloja lukion siirryttyä yliopiston kampusalueelle. Vapautuneet tilat mahdollistavat oppilaiden ohjaamisen alueen kouluihin uudella tavalla, jolloin voidaan helpottaa Koiviston koulun tilanahtautta. Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta käsittelee etelän alueen kehittämissuunnitelmaa 13.10.2016.

Kirjastoilla tärkeä rooli yhteisöllisyyden tukijoina

Etelän alueella on neljä lähikirjastoa: Härmälä, Koivistonkylä, Nekala ja Peltolammi. Alueen kirjastoverkko halutaan säilyttää nykyisellään, koska kirjastot alueen yhteisöllisyyttä tukevina paikkoina on tullut selkeästi esiin asukkailta saaduissa palautteissa. Koivistonkylän kirjaston remontti on valmistumassa. Peltolammin kirjasto kytkeytyy hyvinvointikeskukseen.

Härmälässä sijaitsevan Kuuselan lähitorin toimintaa on tarkoitus kehittää entistä enemmän kaikenikäisille alueen asukkaille. Yhtenä keinona selvitetään Kuuselan lähitorin ja kirjastopalvelujen yhteistyömahdollisuuksia, joka osaltaan voisi laajentaa lähitorin asiakaskuntaa. Härmälän kirjasto on esteellinen, joten senkin vuoksi tarvitaan kirjastopalvelujen ja Kuuselan lähitorin yhteistyötä. Pitemmän aikavälin suunnitelmissa on selvittää kirjastopalveluja yhteistyössä Pirkkalan kunnan kanssa. Uuden lähitorin tarvetta Nekalaan selvitetään.

Nuorten taloa suunnitellaan Frenckellin konttoriin

Tänä syksynä aloittivat toimintansa Koilliskeskus Linnainmaalla sekä Tammelan lähitori ja Perheiden talo Tammelassa. Koilliskeskuksen ensimmäisessä vaiheessa on kehitetty muun muassa yhdessä tekemisen toimintamallia sekä luotu Kämmenniemeen lähitoria. Toisessa vaiheessa keskitytään Linnainmaan terveysaseman hankesuunnitelmaan, joka valmistuu loka-marraskuussa 2016.

Nuorten talon uutta toimintamallia on työstetty moniammatillisessa työryhmässä, jossa on mukana edustus muun muassa nykyisestä nuorten talosta, sosiaalityöstä, työllisyyspalveluista, Ohjaamosta sekä lasten ja nuorten palveluista, opiskelijaterveydenhuollosta sekä toisen asteen koulutuksesta. Keskeinen rooli on myös eri yhdistyksillä ja järjestöillä, jotka tarvitsevat tilaa toiminnan järjestämiseen.

Nuorten talon pilottivaiheen tilaksi on suunniteltu Puutarhakatu 2:ssa sijaitsevaa Frenckellin konttoria, joka vapautuu tänä syksynä perusopetuksen käytöstä. Pilotin käynnistyessä voidaan luopua Aaltosenkadulla olevista tiloista.

Kauppiin oppimishyvinvointikeskus

Kaupin kampukselle suunnitellaan alan opetusta tukeva hyvinvointikeskus. Tämä on osa Tampereen kaupungin panostusta Tampere3-yhteistyön tueksi. Työssä on tunnistettu oppimishyvinvointikeskukseen sijoittuvat julkiset palvelut, joita ovat perusterveydenhuollon vastaanottotoiminta, suun terveydenhoito, äitiys- ja lastenneuvola, aikuisten kuntoutus- ja fysioterapia, osin myös lapsiperheiden perhetyö. Lisäksi keskukseen jalkautuu työntekijöitä keskitetyistä palveluista, kuten sosiaalityöstä.

Julkiset palvelut ja korkeakoulut tekevät yhteistyötä ja esimerkiksi osa opetusharjoittelusta toteutetaan tässä toimipisteessä. Lisäksi keskus toimii monipuolisena kehitysympäristönä. Julkiset palvelut mitoitetaan noin 40 000 asukkaan väestöpohjalle, mikä tarkoittaa sitä, että suurin osa Tammelakeskuksen terveyspalveluista tulee siirtymään Kaupin oppimishyvinvointikeskukseen. Oppimishyvinvointikeskuksen valmistelun tiimoilta tehdään tiivistä yhteistyötä sekä maakunnan että sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Kaupin oppimishyvinvointikeskuksen tarveselvitys valmistuu loppuvuodesta 2016.

Lännen palvelualueella Lielahtikeskuksen yhdessä tekemisen toimintamallin työstäminen jatkuu. Tesoman hyvinvointikeskuksen valmistelu allianssimallilla etenee. Tesoman hyvinvointikeskus valmistuu helmikuussa 2018.

Taloudelliset hyödyt tilojen yhteiskäytöstä

Palvelumallityöllä tavoitellaan tuottavuuden lisäämistä sekä toiminnan ja tilojen käytön tehostamista. Palvelumallin lähtökohtana on, että palveluita keskitetään hyvinvointikeskuksiin ja samalla voidaan luopua pienistä, usein huonokuntoisista toimipisteistä. Hyvinvointikeskusten taloudelliset hyödyt eivät välttämättä synny vuokrista, koska uusien tilojen vuokrat ovat korkeammat kuin vanhojen tilojen. Taloudellisia hyötyjä syntyy tilojen uudenlaisen suunnittelun, yhteiskäytön ja tilojen monikäyttöisyyden kautta.

Palvelujen keskittämisellä voidaan vapauttaa joitakin nykyisiä tontteja muun muassa asumiskäyttöön. Esimerkiksi Peltolammin hyvinvointikeskuksen myötä vapautuvat sekä Peltolammin että Multisillan koulujen tontit muuhun käyttöön. Taloudellista hyötyä syntyy myös uusien toimintatapojen sekä palvelujen digitalisoinnin kautta.


Lisätietoja

Hyvinvoinnin palvelualueen johtaja
Taru Kuosmanen
sähköposti if.erepmat@nenamsouK.uraT

Suunnittelupäällikkö
Sisko Hiltunen
puhelin 040 561 3305
sähköposti if.erepmat@nenutliH.oksiS


Teksti Aila Rajamäki


Jaa: