Siirry sisältöön

Tampereen toimintamallin uudistus etenee palvelualueiden organisoinnilla

Julkaistu 20.9.2016 10.55

Tampereen kaupunginhallituksen suunnittelukokous käsitteli maanantaina 19.9.2016 Tampereen toimintamallin uudistamista. Kesäkuussa työnsä aloittaneet palvelualueiden johtajat Taru Kuosmanen, Mikko Nurminen ja Teppo Rantanen ovat syksyn aikana valmistelleet omien palvelualueidensa toimintaa. Suunnittelukokous linjasi palvelualueiden organisoinnin jatkovalmistelun pohjaksi.

Taru Kuosmasen johtaman hyvinvoinnin palvelualueen toiminnot jaetaan neljään palveluryhmään: sairaala- ja kuntoutuspalvelut, avo- ja asumispalvelut, kasvatus- ja opetuspalvelut sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut. Palveluryhmiä tulevat johtamaan sairaalajohtaja, avopalvelujohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujohtaja. Palveluryhmien suunnittelussa on otettu huomioon uusi lautakuntajako sekä vuoden 2019 alussa tuleva sote-uudistus. Avo- ja asumispalvelut jakautuvat neljään palvelulinjaan, joista ikäihmisten palvelulinja sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja mukailevat elinkaarimallia.

Mikko Nurmisen johtama kaupunkiympäristön palvelualue jaetaan viiteen palveluryhmään: kaupunkiympäristön suunnittelu, joukkoliikenne, kaupunkiympäristön rakennuttaminen ja ylläpito, kestävä kaupunki sekä kehitysohjelmat. Palveluryhmiä tulevat johtamaan suunnittelujohtaja, joukkoliikennejohtaja, rakennuttamisjohtaja, ympäristöjohtaja sekä kehitysohjelmiin sisältyvän raitiotiehankkeen ohjelmajohtaja. Viranomaispalveluiden rooli tulee muuttumaan siten, että viranomaistoiminnot kytketään paremmin maankäytön kokonaisprosessiin ja toiminnan kehittämiseen.

Teppo Rantasen johtama elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue jaetaan viiteen palveluryhmään: toisen asteen koulutus, työllisyydenhoito, elinkeinotoimi ja yhteiskuntasuhteet, kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka sekä kehitysohjelmat, joita ovat keskustan kehittämisohjelma ja Hiedanranta. Lisäksi palvelualueen vastuulle tulee Smart City -ohjelma. Toisen asteen koulutuksen osalta organisointi tuodaan kaupunginhallituksen ratkaistavaksi myöhemmin.

Palvelualueet aloittavat uudessa organisaatiossa 1.1.2017.


Lisätietoja

Strategiajohtaja
Reija Linnamaa
puhelin +358 40 572 9610
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki