Siirry sisältöön

Koilliskeskus avautuu maanantaina 12.9.

Julkaistu 9.9.2016 12.01

Maanantaina 12.9.2016 Linnainmaan Prisman yhteyteen avautuu uusi Koilliskeskus. Uudenlaisessa mallissa kirjasto-, neuvola- ja nuorisopalvelut ovat saman katon alla kaupallisten palveluiden kanssa, joten yhdellä kertaa voi hoitaa monta asiaa. Palvelut ovat sulavasti sekoittuneet: esimerkiksi neuvola-aikaa odottaessa voi lueskella lasten kirjoja ja kahvilasta ostaa kupin kahvia lehtienlukusaliin.

Valokuva: Koilliskeskuksen pääovi
Koilliskeskuksen pääsisäänkäynti on Aitolahdentien puolella rakennusta. Keskukseen pääsee myös Ravintola Oksan kautta.

Keskuksen neuvontapisteeltä voi kysyä apua melkein mihin tahansa ongelmaan. Keskuksesta saa syksyn aikana lisäksi niin sanottujen jalkautuvien työtekijöiden palveluita, esimerkiksi nuorten asumisneuvontaa ja aikuisten sosiaalineuvontaa.

Tiloja yhdistysten ja alueen asukkaiden käyttöön

Koilliskeskus on paitsi koillisen alueen palvelujen keskittymä, myös kaikenikäisten kohtauspaikka, johon kuka tahansa on tervetullut viettämään aikaa.

Koilliskeskuksessa on runsaasti erilaisia tiloja, joita alueen asukkaat ja yhdistykset voivat varata ja vuokrata kokouksiin ja harrastuksiin.

Syksyllä 2016 Koilliskeskuksen kokous- ja toimintatiloja voi vuokrata ma−pe 8−20 ja la 9−16. Osa tiloista on järjestöjen, yhdistysten ja Tampereen kaupungin eri yksiköiden vuokrattavissa myös sunnuntaisin säännölliseen toimintaan. Nämä tilat ovat maksuttomia muun muassa koillisella alueella toimiville epäkaupallisille yhdistyksille ja yhteisöille. Muille tilat maksavat 15−40 euroa tunnilta. Tiloja voi varata 19.9. alkaen osoitteessa www.koilliskeskus.fi.

Koilliskeskuksen avajaisia vietetään Tampereen päivän yhteydessä 1.–2.10.2016.

Valokuva: Koilliskeskuksen kirjastoa
Lasten kirjat ja lelut huokuttelevat niin neuvola-aikaa odottavia kuin muitakin leikkimään ja lukemaan.

Koilliskeskus laajenee ensi vuonna Linnainmaan terveysaseman kiinteistöön

Koilliskeskus on osa Tampereen kaupungin tulevaisuuden palvelumallia, jonka mukaisesti alueiden palveluja keskitetään hyvinvointikeskuksiin ja lähitoreille. Palvelumallin mukaisesti koillisen alueen palveluja ja Koilliskeskusta on suunniteltu yhdessä alueen asukkaiden kanssa esimerkiksi asukasilloissa sekä erilaisissa tapaamisissa ja verkostoissa. Koillisen alueen lähitori sijaitsee Kämmenniemessä.

Koilliskeskus laajenee nykyiseen Linnainmaan terveysaseman kiinteistöön vaiheittain vuoden 2017 aikana. Muutostöiden jälkeen kiinteistössä palvelevat alueen terveysasema, suun terveydenhuolto, fysioterapia, äitiys- ja lastenneuvolat, kotihoito sekä kotipalvelu ja perhetyö. Lisäksi samaan kiinteistöön tulee tila yhteisölliseen toimintaan.


Aukioloajat ja yhteystiedot 12.9. alkaen:

Koilliskeskus
sähköposti [email protected]
puhelin 040 639 7736

Sisäänkäynti Aitolahdentien puolelta tai Ravintola Oksan läpi.

Kirjasto ma−pe 8−20, la 9−16 (itsepalveluna ma−pe 8−10 ja la 9−10)
kirjasto.koilliskeskus(a)tampere.fi

Nuorisopalvelut ma−to 14−21, pe 14−22, la 16−22
nuorisopalvelut.koilliskeskus(a)tampere.fi

Äitiys- ja lastenneuvolapalvelut (ajanvarauksella) ma−to 8−16, pe 8.00−14.15, joka toinen viikko myös 16−18
neuvola.koilliskeskus(a)tampere.fi

Lapsiperheiden kotipalvelut ma−pe 8−16 (ajanvarauksella)



Lisätietoja

Kehittämispäällikkö
Mia Lumio
puhelin 040 658 6569
sähköposti [email protected]

Kirjasto
Aluekirjaston johtaja
Anu Hakari
puhelin 040 568 5159
sähköposti [email protected]

Nuorisopalvelut
Ohjaaja
Erika Järvinen
puhelin 050 385 0224
sähköposti [email protected]

Perhepalvelut
Palvelupäällikkö
Titta Pelttari
puhelin 050 301 0462
sähköposti [email protected]

Neuvola
Osastonhoitaja
Anja Jalonen-Männikkö
puhelin 050 552 6105
sähköposti [email protected]


Teksti Marika Haapala

Kuvat Hanna Leppänen ja Marika Haapala