Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Tampereen Voimia mukana vähentämässä ruokahävikkiä

Julkaistu 29.8.2016 13.32

Tampereen Voimia on mukana Kuluttajaliiton järjestämässä valtakunnallisessa Hävikkiviikossa 29.8.-4.9.2016. Kampanjan tavoitteena on kannustaa kaikkia ruokahävikin vähentämiseen ja ruuan arvostuksen lisäämiseen. Viikon aikana Tampereen Voimian sosiaalisessa mediassa kerrotaan, mitä kaikkea ruokahävikin vähentämiseksi arjessa voi tehdä.

Ruokahävikkiä voi vähentää monin tavoin. Suurkeittiössä yksi tärkeimmistä tekijöistä on ammattitaitoinen henkilöstö, joka osaa arvioida ruoan menekin oikein. Syntyvän ruokahävikin määrää seurataan keittiöissä päivittäin ja siitä raportoidaan säännöllisesti. Tuotantoa on myös keskitetty alueellisiin tuotantokeittiöihin, jolloin ruoan valmistus sujuu tehokkaammin ja hävikkiä syntyy vähemmän.

Koulujen keittiöt suorittavat yhteistyössä opettajien ja oppilaiden kanssa Kouluruokadiplomia, jonka yhtenä osa-alueena on ruokahävikki ja jätteiden lajittelu. Vastaava Makuaakkoset-diplomi on käytössä myös päiväkodeilla. Tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä jokaisen kouluruokasalin ja päiväkodin seinällä komeilee ansaittu diplomi. Kouluissa ja päiväkodeissa toimipisteen henkilökunta voi ostaa ruokailun jälkeen mahdollisesti yli jäänyttä ruokaa mukaan. Koukun Helmen ravintokeskuksessa tähderuoka lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Seuraa meitä somessa ja lue lisää, miten ruokahävikkiä torjutaan yhteistyössä asiakkaiden kanssa!


Lisätietoja

Suunnittelija
Kaisa Korte
puhelin +358408610718
sähköposti [email protected]