Siirry sisältöön

Suunnittele unelmiesi Taidekaari ja voita palkintoja

Julkaistu 29.8.2016 10.07

Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE kutsuu kaikki tamperelaiset perheet suunnittelemaan unelmiensa Taidekaarta.

 

Taidekaari on Tampereen kaupungin oma kulttuurikasvatusohjelma, joka juhlii tänä vuonna kymmenettä toimintavuottaan. Taidekaaressa lapset ja nuoret tutustuvat eri taiteenlajeihin vierailemalla kulttuurilaitoksissa sekä työskentelemällä ammattitaiteilijoiden ja taide- ja kulttuurikasvattajien ohjaamissa työpajoissa osana koulupäivää. Kaari ulottuu esikoulusta aina peruskoulun 9. luokan loppuun saakka.

Taidekaaren kymmenvuotisjuhlan kunniaksi haluamme kutsua tamperelaiset perheet kehittämään unelmiensa Taidekaarta. Mihin tamperelaisiin kulttuuri-ilmiöihin olisi jokaisen tamperelaisen koululaisen syytä tutustua osana koulupäivää? Millaiset työtavat olisivat tähän parhaita? Millaisia yhteistyömuotoja perheen, koulun ja kulttuurikasvatusohjelman välille voisi luoda? Muita ideoita, mitä? Unelmien Taidekaaren sisältö on vapaasti mietittävissä eikä unelmoinnissa tarvitse ottaa huomioon esimerkiksi budjetointia. On kuitenkin tärkeää, että suunnitelma on sellainen, jossa jokainen koululainen pääsee osallistumaan, tekemään ja kokemaan taidetta.

Täytä sähköinen lomake tai tee vapaamuotoinen kirjallinen ehdotus. Voit toteuttaa myös mitä tahansa tekniikkaa hyväksi käyttävän kuvauksen unelmiesi Taidekaaresta. Kuvaus voi siis olla esimerkiksi taulu, laulu, runo tai vaikkapa pieni teatteriesitys (tulemme varmasti katsomaan). Mikäli et täytä lomaketta, lähetä ideasi sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai postitse osoitteeseen Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE, Väinö Linnan aukio 15, Finlayson TR1 (2. krs), 33210 Tampere.

Mikäli mikään kolmesta yllämainitusta toimittamistavasta ei ole mahdollinen, ota yhteyttä museolehtori Joonas Keskiseen ja sovi vaihtoehtoisesta toimitustavasta. Kuvausten viimeinen jättöpäivä on 30.9.2016. Muista jättää myös yhteystietosi!

Palkinnot

Kulttuurikasvatusyksikkö TAITEn museolehtorit valitsevat saapuneista kuvauksista kolme voittajaa. Arviointikriteereinä ovat suunnitelman ennakkoluulottomuus, kekseliäisyys, osallistavuus ja koko perheen ja koulun roolin huomioiminen.

• Päivä museokeskus Vapriikissa sisältäen tapaamisen pelimuseon tekijöiden kanssa sekä lounasruokailun ja jälkiruokakahvit museoravintola Valssissa. Lisäksi ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua Tampereen museoiden yhteiseen kokoelmakeskukseen Ruskossa. Vierailuajankohdat sovitaan voittajan kanssa myöhemmin.

• Akrobatiaa, jongleerausta ja muuta huimaa touhuilua koko perheen sirkustyöpajassa! Lisäksi pääsyliput Sorin sirkuksen huippusuosittuun joulushowhun marras-joulukuussa 2016! Ajankohdat sovitaan voittajan kanssa myöhemmin.

• Pääsyliput teatteriin. Valittavissa joko a) maailmallakin huomiota herättänyt, teatteria, elokuvaa ja taikuutta yhdistävä The Outsider -teatteriesitys torstaina 27.10.2016. Esityksen suositusikäraja on 12 vuotta, tai b.) suosittuun kirjasarjaan perustuva Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus -näytelmä Tampereen Työväen Teatterilla (useita näytösaikoja). Esitystä suositellaan alakouluikäisille.


Lisätietoja

Koordinaattori
Joonas Keskinen
puhelin 040 579 1486

Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE
TR1 (2. krs), Finlayson
33210 Tampere
TAITE tuottaa kulttuurikasvatuspalveluja, kuten toiminnallisia museo-opastuksia, innostavia työpajoja ja yhteisöllisiä tapahtumia kaikenikäisille tamperelaisille.


Teksti Joonas Keskinen

Kuvat Jari Kuusenaho, Tampereen taidemuseo