Siirry sisältöön

Vihervuoden näyttelyn avajaiset Galleria Nottbeckissa 10.6.2016

Julkaistu 7.6.2016 10.15

Arkkitehtuurimuseon näyttely "Porraskiveltä puiden siimekseen" tarkastelee puutarhataiteen ja arkkitehtuurin suhdetta 1700-luvulta 2000-luvulle, yksittäisistä puutarha- ja maisemakohteista kokonaisten kaupunginosien viherympäristöjen suunnitteluun. Näyttely on osa Tampereen kaupungin järjestämiä valtakunnallisen vihervuoden tapahtumia.

Lehmuskuja
 

Näyttely on esillä Galleria Nottbeckissa 13.6.–19.8.2016 arkisin klo 13–18. Näyttelyn kaikille avoimet avajaiset ovat perjantaina 10.6.2016 klo 16–18. Gallerian osoite on Satakunnankatu 18, Media 54, Finlayson.

Näyttelyn ovat kuratoineet Arkkitehtuurimuseon arkistonhoitaja FL Elina Standertskjöld ja tutkija FT Julia Donner. Sen on suunnitellut arkkitehti Hannele Grönlund. Metropolian ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat toteuttaneet näyttelyssä esillä olevan Monrepos-multimediateoksen.

"Puutarha kuuluu kotiimme yhtä hyvin kuin mikä sen
huoneista tahansa. Askel ryytimaasta huoneisiin olkoon
paljon pienempi vastakohta kuin kadulta tai maantieltä
puutarhaan."

Alvar Aalto


Lisätietoja

Tampereen kaupunki:
Johtava erikoissuunnittelija
Ranja Hautamäki
puhelin 050 406 7184

Arkkitehtuurimuseo:
Tiedottaja
Ilona Hildén
puhelin 045 7731 0468


Kuvat Taneli Eskola