Siirry sisältöön

Vuoreksen Virolaistenpuistoon hulevesijärjestelmä, koirapuisto, viljelypalstoja ja latureitti

Julkaistu 6.6.2016 10.11

Virolaistenpuisto on Vuoreksessa sijaitseva luonnonmukainen virkistysalue Virolainen-järven pohjoispuolella. Virolaistenpuiston yleissuunnitelma on nähtävänä ja kommentoitavana 6.–20.6.2016 maastossa asuntomessualueen pohjoispuolella, verkkosivuilla ja palvelupiste Frenckellissä, Frenckellinaukio 2 B.

Verkossa viheralueen yleissuunnitelmaluonnosta pääsee katselemaan osoitteesta www.tampere.fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparisto-ja-luonto.

Virolaisenpuisto rajautuu länsireunastaan Virolaisen asuntoalueeseen ja pohjoisessa Isokuusi II:n Aurinkorinteen kaava-alueeseen. Nykyisellään alue on pääosin metsäsaarekkeen ympäröimää viljelystä poistunutta pensoittunutta peltoa, ja ojien umpeuduttua sinne on alkanut kerääntyä paljon hulevesiä. Virkistysalueelle on suunniteltu hulevesijärjestelmä avouomineen. Läheisen asutuksen sade- ja sulamisvedet eli hulevedet johdetaan nauhamaisiin biosuodattimiin, jonka läpi ne suotautuvat edelleen puistoa halkovaan hulevesiuomaan ennen valumistaan Virolaiseen. Biosuodatin on noin metrin paksuinen kasvipeitteinen suodattava rakenne, joka kuivatetaan salaojin. Hulevesien suotautuessa biosuodattimen läpi, kasvillisuus ja rakenteen maakerrokset puhdistavat hulevettä. Hulevesiuomiksi kunnostetaan entisiä pelto-ojia. Ojien reuna-alueet toimivat tulvaniittyinä.

Virolaistenpuiston pohjoisreunan kautta on merkitty kulkevaksi osa Vuoreksen latureitistä. Nykyistä puistokäytävää jatketaan itään, ja sen kautta saadaan kulkuyhteys suunnitelmassa esitetylle palstaviljelyalueelle. Länsireunalle on merkitty koirapuisto, jossa on omat aitaukset pienille ja isoille koirille.

Puiston ilme säilyy luonnonmukaisena. Niittyalueet hoidetaan maisemaniittynä. Metsäisiä liito-oravan elinympäristöjä ja lepakoille tärkeää peltoaluetta kiertävää metsänreunavyöhykettä hoidetaan suojelualueena. Pajupensastoa raivataan osittain järvinäkymän suuntaan.

Virolaistenpuisto toteutetaan vaiheittain. Tänä vuonna rakennetaan hulevesijärjestelmä ottamaan vastaan Aurinkorinteen hulevedet. Loput viheralueen toiminnoista rakennetaan talousarviomäärärahojen mukaisesti.


Lisätietoja

Vanhempi erikoissuunnittelija
Marjaana Tuoriniemi
puhelin 040 8062895