Siirry sisältöön

Amurin Helmessä kuvia 1950-luvulta

Julkaistu 3.6.2016 12.59

Viisikymmenluvun tamperelaisesta pukeutumisesta kertovia valokuvia on vierailijoiden nähtävillä Kahvila Amurin Helmessä.

 

Kahvila Amurin Helmessä on esillä 4.6.–11.9.2016 valokuvanäyttely Pas toi ny päälles! 1950-luvun tamperelaista pukeutumista Vapriikin kuva-arkiston kuvissa.

Tampereen kaupungin kulttuuriluotsien ja Vapriikin kuva-arkiston yhteistyönä toteutetussa näyttelyssä tarkastellaan muotia ja pukeutumista tamperelaisissa valokuvissa 1950-luvulla.

Toisen maailmansodan ja sitä seuranneen säännöstelyn ja pula-ajan jälkeen 1950-luku toi tullessaan pukeutumisen uusia tuulia. Uudet muotivirtaukset alkoivat hiljalleen näkyä myös tamperelaisten pukeutumisessa, ja nuorisokulttuuri otti ensi askeleitaan.

Kulttuuriluotsien valikoimissa kuvissa nähdään niin nuorten kuin vanhempienkin tamperelaisten pukeutumista arjessa ja juhlassa, kotona ja kaupungin kaduilla.

Näyttelyyn on vapaa pääsy.