Siirry sisältöön

Seuraa suorana lähetyksenä Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaaria

Julkaistu 3.6.2016 10.30

Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari järjestetään maanantaina 6.6.2016 alkaen kello 9.00. Seminaarissa keskustellaan kaupungin ensi vuoden talouden ja toiminnan strategisista painotuksista. Lisäksi aiheina ovat kaupungin toimintamallin uudistaminen sekä sote- ja aluehallintouudistuksen eteneminen. Seminaaria voi seurata suorana videolähetyksenä tampere.fi -verkkosivuilta, josta se on katsottavissa myös myöhemmin.

Tampere Näsinnaulasta kuvattuna
 

Seminaarin avaa pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Vuoden 2017 toiminnan ja talouden suunnittelun lähtökohdista kertoo talousjohtaja Jukka Männikkö. Kaupungin palvelualueiden uudet johtajat Taru Kuosmanen, Mikko Nurminen ja Teppo Rantanen pohjustavat keskustelua kaupungin toiminnan ensi vuoden painopisteistä. Kaupungin toimintamallin uudistuksesta ja poliittisista toimielimistä uudessa mallissa puhuu strategiajohtaja Reija Linnamaa.

Seminaarista raportoidaan suoraan Twitter-profiilissa @tamperelive. Keskusteluun voi osallistua tunnisteella #tampere2017. Aiheeseen liittyvät twiitit nostetaan tilaisuuden aikana paikalla olevalle Twitter-seinälle, josta niitä voidaan ottaa esiin myös yleiseen keskusteluun.

Talous- ja strategiaseminaarin ohjelma:
klo 9.00 Seminaarin avaus
pormestari Anna-Kaisa Ikonen
klo 9.15 Sote- ja aluehallintouudistuksen eteneminen
konsernijohtaja Juha Yli-Rajala ja yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaho
Keskustelu
Tauko
klo 10.30 Vuoden 2017 toiminnan ja talouden suunnittelun lähtökohdat
talousjohtaja Jukka Männikkö
klo 11.00 Toiminnan strategiset painopisteet vuonna 2017
hyvinvoinnin palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen, kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen sekä elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen
Keskustelu
klo 12.30 Lounas
klo 13.15 Toimintamallin uudistamisen tilannekatsaus ja poliittiset toimielimet uudessa toimintamallissa
strategiajohtaja Reija Linnamaa
Iltapäiväkahvit
klo 14.00 Lähetekeskustelu jatkovalmistelun suunnasta
klo 15.15 Seminaarin päätös
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin


Lisätietoja

Talousjohtaja
Jukka Männikkö
puhelin 050 576 7539
sähköposti [email protected]

Strategiajohtaja
Reija Linnamaa
puhelin 040 572 9610
sähköposti [email protected]


Teksti Raija Lindell