Siirry sisältöön

Hoitoaikoihin lisää vaihtoehtoja ja joustavuutta Pellervon, Vellamon ja Vuoreksen päiväkodeissa

Julkaistu 31.5.2016 11.36

Tampereen kaupunki kokeilee elokuun alusta lähtien varhaiskasvatuksen hoitoaikaperusteista palvelua kolmessa päiväkodissa. Kokeilussa ovat mukana Pellervon ja Vuoreksen päiväkodit sekä vuorohoitoa järjestävä Vellamon päiväkoti. Päiväkotien asiakkaille lapsen hoitoaikaan perustuvan palvelun valitseminen on vapaaehtoista eli asiakasperheet voivat itse valita, osallistuvatko kokeiluun.

Kokeilussa perheet valitsevat lapselleen tarvitsemansa hoitoajan, jolloin myös asiakasmaksu määräytyy valitun ajan mukaan. Nyt käynnistyvän pilotin tarkoituksena on monipuolistaa varhaiskasvatuspalveluita sekä lisätä palvelun joustavuutta ja asiakkaan mahdollisuuksia vaikuttaa asiakasmaksuun.

Perheille info- ja keskustelutilaisuudet kesäkuun alussa

Pilottipäiväkotien huoltajille järjestetään kesäkuun alussa aiheesta info- ja keskustelutilaisuus jokaisessa päiväkodissa erikseen. Kutsu tilaisuuksiin on lähetetty myös päiväkodeissa elokuussa aloittaville asiakasperheille. Tilaisuudet pidetään seuraavasti:

  • Vellamon päiväkoti (vuorohoitopäiväkoti, os. Aaltosenkatu 37) keskiviikkona 1.6. klo 10 ja klo 16
  • Pellervon päiväkoti (os. Pellervonkatu 20) keskiviikkona 8.6. klo 16
  • Vuoreksen päiväkoti (os. Rautiolanrinne 2) keskiviikkona 15.6. klo 16

Valittavana neljä eri vaihtoehtoa, vuorohoidolla omansa

Perheiden valittavana on kaikkiaan neljä eri vaihtoehtoa lapsen viikoittaiseksi hoitoajaksi, lisäksi vuorohoidolla on oma vaihtoehtonsa. Hoitoaikojen vaihtoehdot ovat kokeiluun osallistuvissa päiväkodeissa seuraavat:

  • hoitoaika viikossa enintään 20 h
  • hoitoaika viikossa 21 - 28 h
  • hoitoaika viikossa 29 - 35 h
  • hoitoaika viikossa yli/vähintään 36 h
  • hoitoaika viikossa yli 50 h (ilta-vuorohoito)

Varatusta hoitoajasta sovitaan hoitosopimuksessa

Lapsen hoidontarve sovitaan vähintään kolmen kuukauden ajaksi. Varatun hoitoajan päivittäisestä käytöstä sovitaan tarkemmin hoidon alkaessa lapsen hoitosopimuksessa.

Käytännössä hoitoajan käyttöä seurataan niin, että perhe kirjaa tunnistenapilla lapsen hoitoajan päivittäin päiväkodin mobiililaitteeseen lasta hoitoon tuodessaan ja häntä hakiessaan. Päiväkotien henkilöstö saa koulutusta pilottiin liittyvän mobiilijärjestelmän käytöstä.

Mikäli etukäteen varattu hoidontarve ei riitä kuukausitasolla ja perhe ylittää etukäteen varaamansa ajan kahtena kuukautena peräkkäin, asiakasmaksu nousee automaattisesti ylitystä vastaavaan maksuluokkaan.

Osallistuminen on perheille vapaaehtoista

Kokeiluun osallistuminen on perheille vapaaehtoista. Lapsen päivähoito voi jatkua Pellervon, Vellamon ja Vuoreksen päiväkodeissa syksyllä myös aikaisemman hoitoaika- ja maksukäytännön mukaisesti, jos perhe niin haluaa.

Kun perhe siirtyy hoitoaikaperusteiseen laskutukseen, mahdollisuus valita 10 tai 15 hoitopäivää kuukaudessa poistuu, koska vaihtoehdot toteutuvat hoitoaikaperusteisen laskutuksen sisällä.

Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta päätti hoitoaikaan perustuvan laskutuksen kokeilusta kolmessa päiväkodissa 18.2.2016. Kokeilu jatkuu syyskauden ajan. Vuoden loppuun mennessä päätetään, otetaanko uusi toimintamalli laajemmin käyttöön kaupungin päiväkodeissa.


Lisätietoja

Palvelupäällikkö
Elli Rasimus
puhelin 050 523 7386
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen