Siirry sisältöön

Pirkankadun raitiotien katusuunnitelmaa esitellään 9.5. yleisölle

Julkaistu 4.5.2016 13.28

Pirkankadun katusuunnitelmaa ja raitiotien suunnitelmia esitellään suunnittelupäivystyksessä maanantaina 9.5. klo 15-18 välisenä aikana Tampereen Taidemuseon viereisellä tontilla, Grilli-kioskin takana, osoitteessa Pirkankatu 5. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita keskustelemaan suunnittelijoiden kanssa.

Pirkankadun katusuunnitelmaehdotus Sepänkadun ja Hämeenpuiston välillä on nähtävillä 16.5.2016 saakka kaupungin verkkosivuilla ja Palvelupiste Frenckellissä. Samaan aikaan on nähtävillä joukko muita raitiotien suunnitteluun liittyviä katusuunnitelmia erityisesti Hervannan alueella. Hervannan suunnitelmia esitellään yleisötilaisuudessa elokuvateatteri Cinolassa, os. Lindforsinkatu 1-3, ti 10.5.2016 klo 17.00-19.30

Pirkankatu on asfalttipäällysteiseksi suunniteltu katu, jonka pituus katusuunnitelman alueella on noin 740 metriä ja katualueen leveys on pääosin noin 25 metriä. Kadulla on nykyisin kaksikaistaiset ajoradat molempiin suuntiin. Katusuunnitelmaehdotuksen mukaan keskimmäiset ajoradat poistuvat käytöstä, koska raitiotie sijoittuu niiden kohdalle kadun keskialueelle.

Raitiotielle varattu tila on pääosin 7,6 metriä leveä ja se päällystetään värillisellä asfaltilla. Molemmin puolin raitiotietä sijaitsee 4,0–4,25 metriä leveät ajoradat. Raitiotieliikenne erotetaan ajoradasta reunatuella. Osalle liittymäalueista on suunniteltu erilliset vasemmalle kääntymiskaistat ja ne ovat leveydeltään 3,0–3,5 metriä.

Katusuunnitelmaehdotuksen mukaan kadun kummallakin puolella on kevyen liikenteen väylät ja ne erotetaan ajoradasta reunatuella. Pääsääntöisesti jalankulku- ja pyöräliikenne erotetaan toisistaan. Jalkakäytävät sekä pyörätiet ovat leveydeltään vähintään 2,0 metriä.

Katusuunnitelmaehdotuksen mukaan Pirkankadun ja Sotkankadun, Pirkankadun ja Mariankadun (pohjoishaara) sekä Pirkankadun ja Mustanlahdenkadun liittymät poistuvat kokonaan. Mustanlahdenkadun katualueelle Pirkankadun puoleiseen päähän on esitetty sijoitettavaksi raitiotiehen liittyvä tilapäinen sähkönsyöttöasema ja pyöräpysäköintipaikkoja. Mustanlahdenkadun katuosuus Puutarhakatu–Pirkankatu muuttuu kaksisuuntaiseksi ja ajoradan länsireunaan on suunniteltu 3,5 metriä leveä yhdistetty kevyen liikenteen väylä.

Katusuunnitelmaehdotuksessa on lisäksi esitetty uusi 4,5 metriä leveä eroteltu kevyen liikenteen väylä Kortelahdenkadun itäreunaan katuosuudelle Puutarhakatu - Pirkankatu.

Katusuunnitelmaehdotuksen mukaan Pyynikintorin ympärillä tapahtuva liikenne muuttaa ajosuuntaa siten, että Pirkankadulta Pyynikintorille kääntyminen tapahtuu Pyynikintorin itäisen ajoradan kautta ja Pirkankadun suuntaan ajetaan Pyynikintorin läntisen ajoradan kautta.

Kaupunkiraitiotien alustava yleissuunnitelma Hervannan ja Lentävänniemen välille valmistui syksyllä 2011. Raitiotien yleissuunnitelma valmistui keväällä 2014. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yleissuunnitelman 16.6.2014 ja päätti yleissuunnitelman mukaisen raitiotiehankkeen toteuttamisen jatkamisesta jatkosuunnitteluna. Kaupunginvaltuusto on päättänyt edelleen yleissuunnitelmaan liittyvistä tarkennuksista 15.6.2015. Yhdyskuntalautakunta päätti 23.6.2015, että Tampereen raitiotien yleissuunnitelman tarkistus Pirkankadun osalta hyväksytään jatkosuunnittelun lähtökohdaksi.

Raitiotie toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa raitiotien päätepysäkki sijaitsee Pyynikintorin kohdalla ja kiskot päättyvät Sepänkadun sekä Pyynikintorin välisellä katuosuudella. Raitiotien toteuttamisen toisessa vaiheessa raitiotien rakentamista jatketaan Sepänkadun suuntaan.


Lisätietoja

Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen
Katuinsinööri
Pasi Palmu
puhelin 040 801 6812

Liikenneinsinööri
Jaana Kalliolaakso
puhelin 040 568 5913


Teksti Anna-Leea Hyry