Siirry sisältöön

Pohjolan palvelukotiin muuttavat ensimmäiset asukkaat toukokuun puolivälissä

Julkaistu 20.4.2016 11.16

Tampereelle Pohjolankadulle entiseen Haarlan tehtaaseen valmistuu uusi palvelukoti Pohjola, joka tarjoaa kodin lähes 90:lle ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevalle vanhukselle. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan palvelukotiin 16. toukokuuta 2016.

Yli puolet asukkaista tulee Rauhaniemen sekä toukokuun lopussa sulkeutuvasta Kaupin sairaalasta. Hatanpään sairaalan psykogeriatrian osastolta palvelukotiin muuttaa 30 vanhusta ja yhdeksän suoraan kotoa. Palvelukodissa on lisäksi yksi paikka lyhytaikaista hoitoa varten. Siihen voidaan ottaa yön ajaksi tarkkailuun esimerkiksi kotihoidon asiakas, jota hoitaja ei uskalla jättää yksin yöksi, mutta joka ei kuitenkaan tarvitse sairaalahoitoa.

Piirroskuva: Pohjolankadun palvelukoti
Palvelukodin tilat ovat rakennuksen 2., 3. ja 4. kerroksessa. Katutasoon tulee päivä- ja palvelukeskus. Havainnekuva: Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co

Palvelukoti Pohjolassa on kuusi ryhmäkotia, joissa jokaisessa on paikka 15 asukkaalle. Ryhmäkodit ovat talon toisessa, kolmannessa ja neljännessä kerroksessa. Jokaisella asukkaalla on oma asuinhuoneensa wc- ja suihkutiloineen. Lisäksi ryhmäkodeissa on yhteisiä oleskelu- ja ruokailutiloja sekä jokaisessa kerroksessa omat saunatilat.

Ryhmäkodeissa asukkailla on mahdollisuus osallistua monenlaiseen virkistystoimintaan, harrastuksiin sekä elää ja osallistua kotinsa arkeen.

Palvelukodilla on rauhallinen sisäpiha, jossa on mahdollisuus ulkoilla. Palvelukotiin on hankittu myös sähköavusteinen riksapyörä, jolla pääsee käymään esimerkiksi läheisellä Tammelantorilla.

Rakennuksen katutasoon tulee tilat päivä- ja palvelukeskukselle. Tiloihin muuttavat Tammelakeskuksesta palvelukeskus sekä Annikin päiväkeskus. Tammelakeskuksesta tulee lähitori, johon jää myös ikäihmisten palveluja. Tammelakeskuksen terveysasema ja avokuntoutus jatkavat toimintaansa normaalisti. Pohjolan palvelukeskus aukeaa kesäkuun alussa, päiväkeskuksen toiminta käynnistyy elokuussa.

Palvelukoti Pohjolan tilat omistaa Kotilinnasäätiö, jolta Tampereen kaupunki vuokraa ne.

Tiedotetta korjattu 25.4.2016: Korjattu Pohjolan palvelukodin ja palvelukeskuksen nimi.


Lisätietoja

Kehittämispäällikkö, palvelupäällikkö
Marjut Lindell
puhelin 040 800 4925
sähköposti [email protected]


Teksti Marika Haapala

Kuvat Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co