Siirry sisältöön

Tredun Kangasalan toimipisteen suunnittelu etenee

Julkaistu 24.3.2016 18.11

Tampereen seudun ammattiopiston Tredun Kangasalan toimipisteelle aiotaan rakentaa uudet tilat Pikkolan koulun ja Kangasalan lukion läheisyyteen. Suunnitelman mukaan rakentaminen alkaa vuoden kuluttua keväällä, jolloin tilat valmistuisivat kesällä 2018. Tilojen tarveselvitys hyväksyttiin osaamis- ja elinkeinolautakunnassa 24.3.2016.

Tredun uudisrakennuksen investointitarve on 14,85 miljoonaa euroa, kun kustannusta kompensoidaan nykyisen Sahalahden kiinteistön myynnistä saatavalla 1,5 miljoonalla eurolla. Tredu-Kiinteistöt Oy on tekemässä esisopimusta Kangasalan kunnan kanssa nykyisen toimipisteen tilojen kiinteistökaupasta. Uudisrakennuksen vuokra tulee olemaan yhteensä 1,4 miljoonaa euroa vuodessa. Tonttivuokraa ei peritä toistaiseksi.

Arvion mukaan toiminnan kustannukset uudessa rakennuksessa tulevat olemaan noin 5,08 miljoonaa euroa vuodessa eli noin 8 410 euroa per opiskelija. Tilasta johtuvat kustannukset ovat noin 2 294 euroa opiskelijaa kohden vuodessa.

Uuden toimipisteen tavoitteellinen opiskelijamäärä on vuonna 2025 noin 600 opiskelijaa. Opiskelijamäärän kasvu perustuu Kangasalan kunnan ja Tampereen seudun 16–19-vuotiaiden määrän kasvuun sekä koulutustarjonnan monipuolistamiseen. Koulutustarjontaa uudistetaan siten, että se tukee osaltaan uusien yritysalueiden ja työpaikkojen muodostumista, työpaikkojen säilymistä ja osaamisen kehittymistä. Toimipisteen käyttöastetta on mahdollista nostaa myös lisäämällä aikuiskoulutusta, ja tiloja voidaan ottaa käyttöön myös iltaisin ja viikonloppuisin, koska sijainti on keskeinen.

Tiloihin myös nuorten työllisyydenhoidon palveluja

Kangasalan toimipisteen opetustarjontaa laajennetaan niin, että nykyisten elintarvike-, hotelli-, ravintola- ja catering-alojen sekä rakennus-, sähkö-, tieto- ja tietoliikennealojen lisäksi tänä vuonna aloitetaan turvallisuus-, kiinteistöpalvelu- sekä sosiaali- ja terveysalojen ammatillinen peruskoulutus. Tulevissa uusissa tiloissa aloitetaan lisäksi talotekniikka-alan peruskoulutus ja ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus.

Uudisrakennuksen suunnittelulle asetettuja yleisiä tavoitteita ovat esteettömyys, tehokkuus ja muuntojoustavuus. Suunnittelussa noudatetaan Tilakeskuksen rakennussuunnittelun ohjetta. Uuden toimipisteen sijoittuminen lukion läheisyyteen mahdollistaa toimivan yhteistyön lukion kanssa. Lisäksi Kangasalan kunta siirtää uuteen toimipisteeseen tilapäisesti erityisesti nuorille suunnattavia työllisyydenhoidon palveluja.

Tavoitteena on luoda toimivat yhteistyöverkostot ja -mallit nuorten ohjaamisessa koulutukseen. Tiloista osoitetaan myös Kangasalan kunnan perusopetuksen käyttöön luokkatiloja, kunnes uusien käynnistettävien koulutusten mukainen tavoiteopiskelijamäärä saavutetaan toimipisteessä.

Tilat kahdessa kerroksessa

Uuden toimipisteen 5 409 hyötyneliömetrin tila on suunnitelmassa jaettu kahteen kerrokseen. Lämmintä tilaa on 4 834 neliötä. Tavoitteena on luoda kokonaisuus, jossa erilaisia vaatimuksia sisältäviä tiloja voidaan muunnella joustavasti ja laajentaa tulevaisuudessa. Pohjakerroksen sisääntulojen puolelle sijoittuvat opetusravintola, opiskelijaravintola sekä näiden keittiötilat.

Aulatilaan on suunniteltu tilaa muun muassa Kangasalan kunnan nuorten työllisyyspalveluille ja yhteiselle niin sanotulle stage-tilalle. Elintarvikealan opetustilat ja konditoriatilat sijoittuvat muiden keittiötilojen viereen. Pohjakerrokseen sijoittuvat myös rakennus-, sähkö- ja automaatio- sekä tieto- ja tietoliikennealojen, talotekniikka-alan ja kiinteistöpalvelujen työhallitilat.

Toisessa kerroksessa on yleisluokkatiloja, kirjasto, hallinto sekä sosiaali- ja terveysalan, valmentavan koulutuksen ja turvallisuusalan opetustilat sekä liikuntatilat. Uudisrakennuksen tontilla on runsaasti pysäköintialuetta, ainakin alkuvaiheessa.

Tredun Kangasalan toimipisteen tarveselvitys on valmisteltu hankeryhmässä, jossa olivat Tampereen kaupungin osaamis- ja elinkeinopalvelujen tilaajan, Kangasalan kunnan, Tredun, Tampereen Voimia liikelaitoksen, TREDU-Kiinteistöt Oy:n ja Tampereen Tilakeskus liikelaitoksen edustajat.


Lisätietoja

Suunnittelupäällikkö
Päivi Rajala
puhelin 040 806 3105
sähköposti [email protected]


Teksti Raija Lindell