Siirry sisältöön

Toimintamallin uudistaminen etenee alkuperäisessä aikataulussa

Julkaistu 26.2.2016 10.00

Tampereen kaupungin toimintamallin uudistaminen jatkuu alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Riippumatta siitä, milloin uusi valtuusto toimielimineen aloittaa, uudistetun organisaation operatiivinen toiminta käynnistyy vuoden 2017 alussa. Poliittiset toimielimet aloittavat 1.6.2017, mikäli seuraavat kuntavaalit pidetään kuntalain mukaisesti vuoden 2017 huhtikuussa. Kaupunginhallituksen suunnittelukokous hyväksyi etenemissuunnitelman vuodelle 2017 kokouksessaan 22.2.2016.

Koskimaisema aamulla
 

Parhaillaan valtionhallinnossa käsitellään esitystä kuntavaalien siirtämisestä lokakuulle 2017. Vaaliajankohdan siirtämistä on perusteltu maakuntahallintouudistuksella, jolloin ensimmäiset maakuntavaalit voitaisiin pitää kuntavaalien yhteydessä. Tällöin uusi valtuustokausi käynnistyisi vuoden 2018 alussa ja vanha valtuusto istuisi puoli vuotta pidempään. Tampereella toimintamallin uudistamista valmistellaan alkuperäisen aikataulutuksen mukaan, mutta rinnalla varaudutaan mahdolliseen kuntavaalien ajankohdan muutokseen.

Valtiovarainministeriön mukaan suoraa pormestarivaalia ja kunnanosavaaleja koskevien lakimuutosten tarvetta arvioidaan Tulevaisuuden kunta -hankkeessa, joka päättyy maaliskuussa 2019. Pormestarin suora vaali ei siten näyttäisi olevan mahdollista vielä seuraavissa kuntavaaleissa.

Uudessa toimintamallissa kaupungin organisaation perustana ovat kolme palvelualuetta: hyvinvoinnin palvelualue, elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue sekä kaupunkiympäristön palvelualue. Vuoden 2017 talousarviota valmistellaan kolmeen palvelualueeseen pohjautuen. Lautakuntarakenne vahvistetaan joulukuussa 2016.

Kaupunginvaltuuston päätettäväksi esitetään, että kaupunginhallituksen suunnittelukokous lakkautettaisiin 1.6.2017 ja strategiset linjaukset tehtäisiin jatkossa osana kaupunginhallituksen normaalia kokouskäytäntöä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi kerran kuukaudessa kaupunginhallituksessa keskityttäisiin strategista linjausta vaativiin asioihin.


Lisätietoja

Strategiajohtaja
Reija Linnamaa
puhelin 040 572 9610
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki

Kuvat Hanna Leppänen