Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Tampereen kaupunginkirjasto aloitti kokoelmien kelluttamisen

Julkaistu 9.2.2016 8.04

Tampereen kaupunginkirjasto otti 8.2.2016 käyttöön järjestelyn, jossa aineistolla ei enää ole nimettyä kotikirjastoa. Jatkossa aineisto jää lainattavaksi siihen kirjastoon, johon asiakas sen palauttaa. Kelluttamisen ansiosta aineiston voi tästä eteenpäin palauttaa maksutta mihin tahansa Tampereen kaupunginkirjaston kirjastoon.

Ennen kokoelmien kelluttamista aineisto kuljetettiin takaisin kotikirjastoon, jos asiakas palautti sen eri kirjastoon kuin mistä hän aineiston lainasi. Tästä perittiin kuljetusmaksu, joka myös poistuu uudistuksen myötä. Kelluttamisen ansiosta aineistot ovat heti lainattavissa niistä kirjastoista, joihin ne palautetaan. Tavoitteena on parantaa aineistojen saatavuutta asiakkaille ja vähentää kuljetuskustannuksia.

Kelluttaminen ei vaikuta Tampereen kaupunginkirjaston aineistojen varaamiseen. Varattu aineisto toimitetaan jatkossakin asiakkaan valitsemaan kirjastoon noudettavaksi.

PIKI-verkkokirjastossa näytettiin ennen uudistusta Tampereen kaupunginkirjaston teosten saatavuustiedoissa se kirjasto ja osasto, jonka kokoelmaan teos kuului. Uudistuksen jälkeen saatavuustiedoissa näytetään se kirjasto ja osasto, jonka hyllyssä teos on kyseisellä hetkellä.

Verkkokirjaston hakulomakkeilla toimipaikkarajaus ei toimi enää Tampereen osalta oikein. Toimipaikkarajaus näyttää hakutuloksessa teosten sijainnin niiden omistajuuden mukaan, mutta Tampereen kaupunginkirjaston kokoelman osalta todellisuudessa teokset voivat kokoelmien kelluttamisen vuoksi olla muissa toimipisteissä.

Uudistus ei edellytä asiakkailtamme mitään toimenpiteitä. Tampereen kaupunginkirjaston henkilökunta antaa tarvittaessa lisätietoa aiheesta.


Lisätietoja

Verkkopäällikkö
Petri Tonteri
puhelin 0400 831 796


Teksti Petri Tonteri