Siirry sisältöön

Nuorisopalveluissa palkittu vuoden työntekijä ja -yhteisö

Julkaistu 8.2.2016 10.42

Tampereen kaupungin nuorisopalveluissa on palkittu vuoden työntekijä sekä vuoden työyhteisö. Vuoden 2015 nupalaiseksi on valittu Joni Ketopaikka. Vuoden työyhteisönä palkittiin Lentävänniemen nuorisokeskus.

Vuoden 2015 palkitut työntekijät
 

Monitoimitalo 13:ssa vahtimestarina työskentelevää Joni Ketopaikkaa kuvaillaan avoimella ja ennakkoluulottomalla asenteella varustetuksi työntekijäksi. Nuorisotyössä voidaan saavuttaa hyviä tuloksia nimikkeestä, toimipisteestä tai tehtävästä riippumatta, valinnan tehnyt nuorisopalveluiden johtoryhmä toteaa.

Lentävänniemen nuorisokeskus on työyksikkö, jota on määrätietoisesti kehitetty merkittäväksi toimijaksi omalle alueelle. Keskuksen yhteistoiminta on ollut esimerkillistä ja työntekijät ovat toimineet ennakkoluulottomasti kehittävällä työotteella.


Lisätietoja

Nuorisopalvelujohtaja
Jukka Etu-Seppälä
puhelin 050 342 2812
sähköposti [email protected]


Teksti Kati Ruotsalainen

Kuvat Kati Ruotsalainen