Siirry sisältöön

Kesän Puistokonserttisarjaan etsitään esiintyjiä

Julkaistu 1.2.2016 15.06

Tampereen puistoissa ja pihoissa kesäisin soivan Puistokonserttisarjan esiintyjähaku on alkanut. Mukaan etsitään tuttuun tapaan paikallisia musiikinharrastajia: bändejä, tanssiryhmiä, orkestereita, kuoroja ja soittokuntia. Haku päättyy 29.2.

 

Puistokonserttisarja on vakiinnuttanut paikkansa Tampereen kesätapahtumien joukossa. Esiintymisiä on nähty vuosittain noin 200 yli 130:lta ryhmältä. Konserttien pääareena on Laikunlava, mutta esiintymisiä on viety viime vuosina enenevissä määrin myös kaupunginosiin. Tämän vuoden uusia konserttipaikkoja ovat Hervannan keskusta ja Lielahti.

Ensi kesänä Puistokonserttisarjaan toivotaan hakemuksia myös muilta kuin musiikkiryhmiltä. Tervetulleita ovat niin trikkaus-, teatteri-, impro- ja sirkusryhmät kuin runonlausujatkin.

Lasten ja nuorten esiintyjäryhmät voivat hakea mukaan myös Spark-festareille

Monitoimitalo 13:ssa lauantaina 23.4. järjestettäville Spark-kulttuurifestareille etsitään mukaan lasten ja nuorten esiintyjäryhmiä niin ikään helmikuun ajan. Tapahtuman teemana on tänä vuonna fantasia, mutta mukaan voi hakea millaisella esityksellä tahansa.


Lisätietoja

Kehittämispäällikkö
Jaakko Laurila
puhelin +358444309014
sähköposti [email protected]


Teksti Jaakko Laurila