Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Kansainvälistä Yhteisymmärryksen viikkoa vietetään helmikuun alussa

Julkaistu 27.1.2016 16.07

Yhteisymmärryksen viikkoa on vietetty Suomessa ja maailmanlaajuisesti jo vuodesta 2011. YK:n yleiskokous hyväksyi lokakuussa 2010 päätöslauselman, joka julisti helmikuun ensimmäisen viikon vuosittain maailmanlaajuisesti vietettävän, uskontojen ja maailmankatsomusten välisen yhteisymmärryksen viikoksi (World Interfaith Harmony Week). Tampereella viikon päätapahtumia ovat Yhteisymmärryksen viikon paneelikeskustelu ja konsertti.

 

Tiistaina 2.2. kello 18 Vapriikin auditoriossa järjestettävässä vuoropuhelu-paneelikeskustelussa kysytään kenellä on oikeus hyvään elämään? Keskustelun moderaattorina toimii vapaaehtoistoiminnan suunnittelija Päivi Sinkkonen Suomen Punaisen Ristin Ei rasismille! -hankkeesta.

Torstaina 4.2. Vanhan kirjastotalon musiikkisalissa kuullaan kello 18 alkaen musiikkia eri maista ja kulttuureista. Konsertissa on mukana lahjakkaita muusikoita, joiden kulttuurilliset taustat ulottuvat ympäri maailman. Esiintymässä on muun muassa turvapaikanhakijana Suomeen saapunut, Irakin kansallisessa sinfoniaorkesterissa viulua soittanut Samer Saad. Konsertin ohjelmistossa kuullaan sekä klassisen musiikin helmiä, että kansanmusiikkia.

Tapahtumia ovat olleet järjestämässä Tampereen kaupunki ja Tampereen evankelis-luterilaiset seurakunnat, ja niihin on yleisöllä vapaa pääsy.

Hyvä elämä - kenellä siihen on oikeus?
Paneelikeskustelu ti 2.2. klo 18
Mukana eri uskontokuntien edustajia.
Museokeskus Vapriikin auditorio
Alaverstaanraitti 5, Tampere

Musiikkia eri maista ja kulttuureista
Konsertti to 4.2. klo 18
Vanha kirjastotalo, musiikkisali
Keskustori 4, Tampere


Lisätietoja

Palveluvastaava
Päivi Lukkari
puhelin 050 527 1442
sähköposti [email protected]