Siirry sisältöön

Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko nostaa esiin nuorten palveluita

Julkaistu 27.1.2016 11.32

Ensimmäistä valtakunnallista Ohjaamo-viikkoa vietetään tällä viikolla. Ohjaamoja eli keskitettyjä monialaisia nuorten matalan kynnyksen palvelupisteitä kehitetään vuosina 2015 - 2018 useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea. Tavoitteena on edistää 16 - 29-vuotiaiden nuorten pääsyä koulutukseen ja työelämään sekä vauhdittaa nuorisotakuun toteutumista.

Ohjaamo-viikolla 25. - 29.1.2016 nuorille järjestetään erilaisia tietoiskuja ja tapahtumia, ja esimerkiksi Helsingin Ohjaamo avaa ovensa. Tampereen Ohjaamo-palvelupiste avataan vuoden 2017 alkupuolella. Palvelupistettä kehitetään osana Tampereen koko kaupungin palvelumallin uudistustyötä.

Ohjaamojen kehitystyötä tukee Euroopan sosiaalirahasto, ESR. Ohjaamojen toteutus eri paikkakunnilla vaihtelee paikallisten tarpeiden, resurssien ja olosuhteiden mukaan.

Ohjaamo-viikko näkyy eri tavoin myös sosiaalisessa mediassa. Kuulumisia ja tunnelmia viikon varrelta eri puolilta Suomea löytää hästägeillä #Ohjaamoviikko, #Ohjaamo ja #Navigatorn.

Ohjaamo-viikolla Tampereella

- Ammattiopisto Tredun uusi hakupalvelu, TreduNavi, antaa tietoa eri koulutusvaihtoehdoista, neuvontaa, yksilöllistä tukea ja ohjausta Tredun Sammonkadun toimipisteessä arkisin klo 9 - 15 ja tiistaisin klo 9 -17.

- Maahanmuuttajainfo Mainio järjestää Mihin opiskelemaan peruskoulun jälkeen? -infotilaisuuden maahanmuuttajanuorille ja heidän vanhemmilleen Sampolassa keskiviikkona 27.1.2016 klo 17.30 - 19.30.

- Harrastusmahdollisuudet ovat esillä Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden järjestämässä tilaisuudessa Nuoren kulttuurit. Mitä kaikkea haluaisit harrastaa ja mitä on jo tarjolla? Monitoimitalossa keskiviikkona 27.1.2016 klo 17 - 19.

- Nuorten näkemyksiä siitä, mitä asioita he haluaisivat hoitaa saman katon alla Tampereen keskustassa kysytään sunnuntaihin 31.1.2016 asti internetissä.

Lisätietoja

Projektipäällikkö
Maria Virtanen
puh. 040 806 3878
[email protected]