Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Vuonna 2010 syntyneet lapset ilmoittautuvat esiopetukseen

Julkaistu 8.1.2016 9.12

Ensi syksynä esiopetukseen tulevien lasten ilmoittautuminen on alkanut Tampereella. Esiopetukseen ilmoittaudutaan 24.1.2016 mennessä.

Esiopetukseen osallistuvat ensi lukuvuonna lapset, jotka ovat syntyneet vuonna 2010. Esiopetuspaikka määräytyy tulevan koulupolun perusteella lapsen kotiosoitteen mukaan.

Esiopetus muuttui Suomessa velvoittavaksi 1.8.2015. Lapsen tulee osallistua esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuutta edeltävänä lukuvuonna.

Esiopetukseen ilmoittaudutaan sähköisellä lomakkeella (joko tunnistautumalla tai avoimella lomakkeella). Vaihtoehtoisesti esiopetukseen voi ilmoittautua paperisella lomakkeella, jonka voi pyytää päiväkodeista tai tulostaa Tampereen kaupungin internetsivuilta. Yksityisten päiväkotien esiopetukseen ilmoittaudutaan suoraan kyseiseen päiväkotiin. Lisätietoja esiopetukseen ilmoittautumisesta saa päiväkodeista. Lasten koteihin on myös lähetetty kirje esiopetukseen ilmoittautumisesta joulukuun lopussa.

Mahdolliset ilmoittautumista koskevat kysymykset voi osoittaa suoraan varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen joko puhelimitse 040 800 7260 tai sähköpostitse osoitteella paivahoito.palveluohjaus(at)tampere.fi .

Päivittäinen esiopetusaika on neljä tuntia, ja esiopetukseen osallistuminen on maksutonta. Esiopetuksen lisäksi mahdollisesti tarvittava täydentävä toiminta on maksullista. Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi toimintaa (kerho tai päivähoito), ilmoittaudutaan siihen esiopetuksen kanssa samanaikaisesti.

Esiopetusta järjestetään 11.8.2016 - 31.5.2017 pääsääntöisesti koulun toiminta-aikoina.

(Tiedotetta on muokattu 19.1.2016: lisätty varhaiskasvatuksen palveluohjauksen yhteystiedot)


Lisätietoja

Suunnittelija
Hanna Sulonen
puhelin 040 801 6781
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen