Villilänsaareen perustettiin 5,7 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue

Julkaistu 12.3.2015 9.54

Tampereen kantakaupungin alueen uusin luonnonsuojelualue sijaitsee Pyhäjärven rannalla Villilänsaaressa. Suojeltava alue on pääosin lahopuista lehtoa. Se on myös tunnettu runsaslukuisesta ja –lajisesta linnustostaan ja on keväisin ja kesäisin Tampereen parhaita linnunlaulupaikkoja.

Luonnonsuojelualue sijaitsee saaren länsiosassa ja käsittää saaren viheralueen uimarantaa lukuun ottamatta. Pinta-ala on noin 5,7 hehtaaria. Etelässä ja lännessä suojelualue rajautuu Pyhäjärveen, idässä asuntoalueeseen ja pohjoisessa Villilänsalmeen. Alue rauhoitettiin Tampereen kaupungin esityksestä ja on kaupungin omistama. Pirkanmaan ELY-keskus teki rauhoituspäätöksen 5.3.2015.

Valtaosa saaresta on lahopuustoista, koivuvaltaista lehtoa, ja siellä kasvaa jonkin verran kuusia ja mäntyjä. Myös kynäjalavaa kasvaa alueella.

–Alkukesästä varhain aamulla saaressa kuuluu korvia huumaava linnunlaulukonsertti, kun kertut, rastaat, siepot, tiaiset, peipot ja pajulinnut kuuluttavat reviireitään. Tämä on Tampereen parhaita paikkoja kuunnella keväistä linnunlaulua. Harvinaisemmista lintulajeista voisi mainita pikkutikan ja kultarinnan, luonnehtii ympäristösuunnittelija Lasse Kosonen.

Saaressa esiintyviä rauhoitettuja kasvilajeja ovat valkolehdokki, lehtoneidonvaippa ja kynäjalava. Saaressa asustaa myös liito-orava, jonka jätöksiä on erityisen runsaasti saaren kaakkois- ja eteläosassa. Villilänsalmen alue on merkittävää lepakkojen ruokailualuetta.

Alue merkitään vihrein merkkipaaluin

Hoidon ja käytön tavoitteena on säilyttää ja lisätä alueen monimuotoisuutta ja ohjata virkistyskäyttöä. Alueen luonto saa kehittyä luonnontilassa eikä erityisiä hoitotoimenpiteitä tarvita. Monimuotoisuutta lisätään sijoittamalla alueelle pikkulinnunpönttöjä. Luonnonsuojelualueella saa liikkua vapaasti, kunhan ei häiritse luontoa. Saaren ympäri kiertävää polkua kunnostetaan märistä kohdista puukatteella, ja pysäköintialueen reunaan pystytetään opastaulu kertomaan alueen monipuolisesta luonnosta.

Alue merkitään kulmistaan vihreillä merkkipaaluilla, joissa lukee yksityinen luonnonsuojelualue. Se tarkoittaa, että alue ei ole valtion omistuksessa oleva luonnonsuojelualue. Tampereen muutkin uusimmat luonnonsuojelualueet on merkitty vastaavilla paaluilla, jotka eivät siis mitenkään kiellä alueilla liikkumista, vaan ilmaisevat alueen rajat.

Lasse Kososta on harmittanut se, että saaren parkkipaikalle ja sen liepeille on viime vuosina kuskattu rojuja ja jätteitä, muun muassa sohvia:–Välillä tuntuu, että parkkipaikalle on ilmestynyt ”uusi” sohva melkein joka viikko.

Rojujen ja jätteiden vienti yleisille viheralueille saatikka luonnonsuojelualueille on lain mukaan kielletty, ja roskaaja joutuu joko keräämään jätteensä tai maksamaan siivouskustannukset, jos hänet saadaan kiinni.

Tampereelle perustetaan luonnonsuojelualueita suunnitelmallisesti Tampereen luonnonsuojeluohjelman mukaisesti. Tänä vuonna on työn alla Iidesjärven luonnonsuojelualueen perustaminen.


Teksti Tarja Nikupaavo-Oksanen