Siirry sisältöön

Lamminpään kirjasto sulkee ovensa etuajassa

Julkaistu 18.6.2013 16.42

Tampereen kaupungin sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta päätti kokouksessaan 18. kesäkuuta 2013, että Lamminpään kirjasto suljetaan aiemmin päätettyä aikaisemmin 1. syyskuuta 2013. Kirjaston sulkeminen etuajassa liittyy kaupungin säästötavoitteisiin. Alueelle on tulossa korvaava kirjastopalvelu, kun Lielahden uusi aluekirjasto avataan vuoden 2014 keväällä. Lielahden aluekirjastoon yhdistetään kaksi nykyistä lähikirjastoa Lentävänniemi ja Lamminpää. Tampereen kirjastojen vertailussa Lamminpään kirjaston lainat ja käynnit ovat olleet kalleimpia. Viimeisen neljän vuoden aikana kirjaston lainausluvut ovat laskeneet merkittävästi.

- Kaupungin säästötavoitteet koskevat myös kirjastopalveluita. Koska Lielahden aluekirjasto tulee ensi vuonna korvaamaan alueen kirjastopalvelut, on Lamminpään kirjaston sulkeminen aiemmin päätettyä aikaisemmin mahdollisimman vähän palvelutasoa heikentävä ratkaisu, apulaispormestari Olli-Poika Parviainen toteaa.

Lamminpään kirjasto on suljettuna kesälomien vuoksi 19.6. alkaen elokuun loppuun saakka. Sen jälkeen kirjaston toiminta loppuu.

Lamminpään kirjastossa lainan hinta oli viime vuonna 11,38 euroa, kun se esimerkiksi pienessä Koivistonkylän kirjastossa oli 1,72 euroa. Samaan aikaan käynnin hinnaksi Lamminpäässä kertyi 24,38 euroa, kun käynti maksoi Koivistonkylässä 3,50 euroa. Lamminpään kirjaston lainausluvut ovat romahtaneet 2009 – 2012, lainaus on laskenut neljässä vuodessa lähes 51 prosenttia. Tämän vuoden huhtikuussa lainojen määrä laski edelleen 20,7 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Huhtikuussa lainoja otettiin kaikkiaan 884 ja käyntejä kertyi 271.

Kaupunki tarjoaa kiinteän kirjaston tilalle kirjastoauton palveluita. Lamminpäähän perustetaan uusi kirjastoautopysäkki osoitteeseen Jussinkatu 8 ajalle 1.6. - 31.8.2013. Kirjastoauto palvelee pysäkillä maanantaisin klo 16.00 - 16.20, joskaan ei kirjastoautojen huoltotauon aikana 1.7. - 28.7.2013. Syksyn pysäkkitilanteesta päätetään samalla kun syksyn muistakin aukioloajoista ja pysäkeistä.

Sulkemisesta 19.6.2013 alkaen Lamminpään kirjastosta lainatun aineiston palautuksesta ei peritä myöhästymismaksuja. Lamminpään kirjastosta lainatun aineiston voi palauttaa maksutta kaikkiin Tampereen kaupunginkirjaston toimipaikkoihin.

Kirjastoautossa asioivat voivat hyödyntää auton maksutonta varauspalvelua. Varaukset voi jättää suoraan auton henkilökunnalle ja noutaa autosta. Varsinkin paljon lukeville ja uutuuksista kiinnostuneille maksuttomuus on selkeä etu.

Tesoman kirjasto on lähinnä Lamminpäätä oleva kiinteä kirjasto. Tesoma on yksi Tampereen isoista aluekirjastoista, jonka käyttöluvut ja kokoelmat ovat moninkertaiset Lamminpäähän verrattuna. Tesoman kirjastosta löytyy monipuolisesti tieto- ja kaunokirjallisuutta lapsille ja aikuisille. Lisäksi se tarjoaa hyvän lehtikokoelman, musiikkiäänitteitä ja elokuvia.

Tesoman kirjasto on kesällä avoinna maanantaista torstaihin kello 11 – 19 ja perjantaisin kello 9 – 15. Kirjasto palvelee talvisin myös lauantaina. Joka arkiaamu kirjasto avaa lehtilukusalinsa jo kello 9 sanomalehtien lukijoita ajatellen. Tesoman kirjasto sijaitsee osoitteessa Kohmankaari 9, puh. 040 800 7819.

Lisätietoja: kirjastopalvelujohtaja oto Paula Rautaharkko, puh. 040 776 8966, apulaispormestari Olli-Poika Parviainen, puh. 040 806 2576.


Teksti Aila Rajamäki