Siirry sisältöön

Multsun kick off 2 -päivä

Julkaistu 12.8.2019 12.37

Aika: 23.8.2019 15.00 – 19.00
Paikka:
Tapahtumalaji: Asukastoiminta ja -tilaisuudet
Järjestäjä: Tampereen Me-talo ja osallistavan sosiaaliturvan kokeilu yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa

Tule näkemään ja kokemaan uudistunut Multisillankatu 2 -kiinteistö. Ehdota paikalle uutta nimeä ja vietä hauska päivä monipuolisen ohjelman parissa. Luvassa on mm. kasvomaalausta, yhteisöllinen taideteos, sirkustemppuja ja tapahtuman päättää tulishow klo 18.30.

Multsun Kickoff 2 -päivää vietetään 23.8.2019.
 

Kahvio palvelee tapahtuman ajan ja maksuttomat makkarat ovat tiedossa 200 ensimmäiselle vieraalle. Tapahtumassa ovat mukana kaikki kiinteistössä toimintaa järjestävät tahot.

Multisillankatu 2:n kiinteistöä on kunnostettu kesällä 2019, ja yhteisrahoitteinen kunnostustyö jatkuu edelleen. Kiinteistön toiminta muuttuu aiempaa monipuolisemmaksi ja tuo alueelle uusia toimijoita ja toimintaa.

Tapahtuma sopii kaikenikäisille.


Tampereen etelän alueella kehitetään eri palvelujen ja toimijoiden verkostomaista yhteistyötä osana alueellista palvelumallia. Kehittämiselle pohjan luo Multisillan ja Peltolammin alueilla toimiva Tampereen Me-talo -hanke, joka toimii alkusysäyksenä alueen hyvinvointikeskukselle. Me-talon rinnalla vastuuta kehittämisestä kantaa Osallistavan sosiaaliturvan kokeilu.