Siirry sisältöön

Lupa unelmoida

Julkaistu 13.9.2021 10.44

Aika: 8.11.2021 – 20.11.2021
Paikka: Hervannan kirjasto

Tapahtumalaji: Näyttelyt
Järjestäjä: Tampereen kaupunginkirjasto, kaupunkikulttuuriyksikkö ja Parasta Lapsille ry

Jana Machackova-Oeyn valokuvia Hervannan kirjastossa.

Lapset leikkivät värikkään kankaan alla.
 

Valokuvaaja Jana Machackova-Oey on vapaaehtoistyönä kuvannut toimintaa niissä Parasta Lapsille Tampereen yhdistyksen tapahtumissa, joita koronavuoden aikana on ollut mahdollista järjestää. Valokuvien välityksellä halutaan kertoa, että rohkeuden, luovuuden ja hyvän tahdon avulla esteitä voidaan voittaa – ja voimme jatkaa unelmointia.

Näyttelyllä halutaan myös osoittaa arvostusta vapaaehtoisten tekemään työhön. Ilman vapaaehtoisia monet hyvän mielen kokemukset jäisivät perheiltä kokematta – ne, joista syntyy kauaskantoisia muistoja.

Jana Machackova-Oey on taltioinut aitoja hetkiä sellaisenaan, tilanteita lavastamatta, kuvia manipuloimatta. Niistä välittyy tunteita ja tunnelmia, mutta myös konkreettisia asioita, mitä lasten kanssa on puuhattu, taideteoksia ja askarteluja.

Näyttelyn yhteydessä järjestetään 13.11. lastentapahtuma:

klo 13 Tilaisuuden avaus ja pari sanaa näyttelystä: Parasta Lapsille Tampereen yhdistys & valokuvaaja Jana Machackova-Oey

klo 13.05 Nukketeatteri Hupilaisen nukketeatteriesitys Kekkerit

klo 13.30–15 Kangaskassien koristelua kangastusseilla (Työpaja on maksuton.)

Tapahtumaan on vapaa pääsy ja Parasta Lapsille Tampereen yhdistys tarjoaa tapahtumaan osallistuville lapsille ilmapallot.


Hervannan kirjasto
sähköposti [email protected]
puhelin 040 773 8803 Tilat ja näyttelytilat: tiedustelut ja varaukset
33721 Tampere