Siirry sisältöön

"Ja kaiken takana onkin vain pieni paha noita…"

Julkaistu 4.11.2020 10.03
Käykö teilläkin Känkkäränkkä-noita? Lapsi kiukuttelee nukkumaan mennessä, ruokailussa, aamulla pukiessa, kavereiden kanssa leikkiessä… Kiukun takana voi olla monia syitä, mutta Känkkäränkän syyksi sitä ei ehkä kannata laittaa. Kiukun taakse mahtuu niin paljon lapsen tarpeista kertovaa tietoa, että ennen kuin toteaa lapsen vain olevan hankala, olisi hyvä selvittää, mistä tämä känkkäränkkyys tällä kertaa johtuu.
Musta hahmo lapsinoidasta.
 

…vai sittenkin jokin tunne?

Kiukun takana voi olla häpeää, yksinäisyyttä, jännitystä, ahdistusta, syyllisyyttä, surullisuutta, nöyryytystä, turhautumista, pelkoa, kateutta…

Kiukku on helppo tulkita vihaisuudeksi tai niskoitteluksi, mutta sen taustalla olevat tunteet ovat moninaiset ja siksi myös kiukkuvyyhdin purkaminen vaatii erilaisia keinoja. Mitä jos kiukun takana onkin yksinäisyyttä ja kiukusta joutuu yksin jäähylle? Ei kiukku siitä laannu, mutta yksinäisyyden tunne kyllä syvenee. Minua ja tarpeitani ei nähty, en osannut ilmaista niitä, jäin yksin kiukkuni ja tarpeideni kanssa.

Mitäs sitten tehdään? Lapsen tunnesäätelyn avaintekijä on kanssasäätelijä eli aikuinen. Tunteiden nimeäminen ja sanoittaminen, ulos näkyvän reaktion taakse meneminen voi olla keino ymmärtää kiukkua ja saada se hälvenemään - yhdessä. Sylissä pitäminen ja haliminen voivat usein helpottaa pahaa mieltä, mutta niitä on hyvä jatkaa toistuvasti ja myös hyvällä mielellä, ettei lapsi opi, että fyysistä läheisyyttä saa vain kiukuttelemalla tai surullisena. Hyvä sivusto tunnetaitojen opetteluun:

…vai sittenkin fyysinen tarve?

Kuinka monesti olet ollut kiukkuinen väsyneenä, nälkäisenä, kun jokin paikka on kipeä, kun on kauhea pissahätä ja vessaa ei ole lähellä? Lasten ja aikuisten kiukut eivät ole kovinkaan erilaisia ja fyysiset tarpeet ajavat tarvehierarkissa monen muun asian edelle. Lapsilla ei vain aina ole sanoja tai kapasiteettia kertoa tarpeistaan muun touhuamisen keskellä.

Mitäs sitten tehdään? Pieni eväs, juomapullo, vessassa käynti ja pipeistä kysyminen vievät jo pitkälle.

…vai sittenkin aistit?

Olet ollut työpaikan hektisessä ilmapiirissä keskellä ihmisiä koko päivän ja kaipaat vain vähän hiljaisuutta ja lepoa. Hakiessasi lasta päiväkodista napero onkin känkkäränkkä-jalalla liikenteessä ja kiukuttelee sinulle. Monesti päiväkodissa ja koulussa hektisyyttä ja vilkasta menoa vasta onkin eikä lapsella ole samalla tavalla mahdollisuutta säädellä aistiperäistä kuormitustaan kuin aikuisella. Vai kuinka monella lapsella on työhuone, jonka oven voi laittaa kiinni ja korvatulpat korviin, kun alkaa muiden meno riittää? Etenkin aistiyliherkillä lapsilla, jotka reagoivat tavallista voimakkaammin tavallisiin aistikokemuksiin, päiväkotipäivän jälkeinen kuormitus ja pinnistely voivat näkyä kotona ihan mahdottomana menona.

Mitäs sitten tehdään? Toimivien keinojen löytäminen on tietenkin yksilöllistä, mutta kokeiluun voi ottaa esimerkiksi kuulosuojaimet, painopeiton, laittaa valoja pois ja/tai antaa lapselle jotain rauhallista tekemistä, kuten värityskuvan. Vinkkejä aistiyliherkkyyteen:

…vai sittenkin osaamattomuus?

Mitä jos et ymmärtäisi mitä ympärillä puhutaan tai sitä, mitä sinulta odotetaan? Jos sinulta vaaditut asiat olisivat koko ajan taitotasollesi liian vaikeita? Hermothan siinä menisi, vai kuinka?

Kielelliset pulmat, taitopuutokset karkeamotoriikassa, hienomotoriikassa ja/tai hahmottamisessa sekä kognitiivisten taitojen haasteet voivat olla yksi syy pistää ranttaliksi. Kun lapsi yrittää navigoida maailmassa, jossa hän ei ymmärrä tai osaa ja saa sitä kautta (kielteistä) palautetta, voivat keinot kommunikoida olla aika vähissä. Usein lapsi saattaa olla vastahakoinen tai vaikuttaa siltä, ettei häntä "vain kiinnosta" jokin asia, kun se onkin todellisuudessa liian vaikeaa hänelle.

Mitäs sitten tehdään? Taitopuutoksia ja muita pulmia on hyvä selvitellä ammattilaisen kanssa. Toimintaterapeutti, puheterapeutti ja neuvolapsykologi tekevät arviointeja lapsille, joilla epäillään haasteita näissä asioissa. Jos huolta nousee, kannattaa ottaa asia puheeksi päiväkodin, koulun tai neuvolan henkilökunnan kanssa.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa, ettet jätä lasta kiukun kanssa yksin. Oli syyt ja apukeinot mitkä tahansa, ei lapsen tarvitse niitä automaattisesti itse osata, ennen kuin aikuisen kanssa on yhdessä niistä juteltu ja niitä harjoiteltu. Ei anneta kiukun tulla kohtaamisen väliin.

***
Tämän tekstin ovat kirjoittaneet Tampereen kaupungin lasten ja nuorten toimintaterapeutit.

Kirjoittaja Terveisin-blogin kirjoittajat