Siirry sisältöön

Terveiset Wärjäämön draamaryhmäläisten Belgian matkasta

Julkaistu 13.3.2019 14.42
Wärjäämön draamaryhmä on mukana Erasmus-hankkeessa nimeltä Yes We Are In. Hankkeessa on mukana draamaryhmät Kroatiasta, Belgiasta, Englannista ja Pohjois-Irlannista. Hanke edistää yhdenvertaisuutta ja digitaalisen teknologian hyödyntämistä draaman ja teatterin tekemisessä.
Valokuva: ryhmäkuva eri maiden ryhmäläisistä.
 

Wärjäämöltä lähti viikoksi Belgiaan viisi draamaryhmäläistä, eli hankkeen kansainvälistä lähettilästä. Lähtöpäivän aamuna sunnuntaina 13.1. kaikki saapuivat Tampereen rautatieasemalle ajoissa, jipii!

Alkuun vähän jännitti, että miten lennot sujuvat, kun mukana oli myös ensikertalaisia. Mukavastihan lento sujui mm. tilatessa "a beer and a sandwich" ja peukkua näyteltiin hymyhuulin. Kun saavuimme Brysseliin, oli matkaa taitettu jo 10 tuntia, ja vielä piti suoriutua omatoimisesti julkisilla kulkuvälineillä lentokentältä hotellille. Tästä tulikin matkan haastavin osuus. Oli päänsärkyä, oli haastavia liukuportaita, metroasemalla hissi oli oksennuksessa, hissi ei kulkenut perille asti, oli ilta ja jännittävää, vettä sateli. Metrossa koitimme sulloutua kaikki yhdestä ovesta sisään ja siinähän meinasi tulla metron ovi rytinällä päälle, mutta onneksi ovi saatiin vedettyä auki. Jääkööt se viimeiseksi metromatkaksi tällä porukalla, ruuhka-aikaan se olisi ollutkin aivan toivotonta.

Pikku sateessa seikkailun jälkeen saavuimme hotelliin, jossa olikin aika hulina päällä: baarin humua ja pikkulapsia juoksemassa ylös ja alas. Baarista saatiin onneksi pizza Margheritaa. Hyvin nukutun yön jälkeen pohdittiin, miten voidaan katsoa Salatut Elämät kun ollaan ulkomailla. No kännykästä tietty!

Maanantaiaamuna nautimme upean hotelliaamiaisen, aijai, suklaamuroja ja vohveleita ja hedelmiä nam nam. Sitten matkasimme takseilla hankkeen belgialaisten DeZeyp-kulttuurikeskukseen, jossa tapasimme hankkeen muut kansainväliset lähettiläät. Otettiin vähän tutustumisleikkejä ja sitten hyppäsimme bussiin kohti Atlantin rannikolla sijaitsevaa De Haania ja sen Sunparks lomakylää. Lomakylä oli sellainen koko kansan karavaani-mökki-kylpylä-alue. Mökeissä oli kaikille omat huoneet, mikä oli mukavaa. Meillä oli kaksi mökkiä. Aamupalaa syötiin koko Suomen porukka yhdessä, ohjaajat kokkailivat mökin keittiössä.

Pitkin viikkoa oli draamatreenejä. Aluksi kaikki heittäytyivät treeneihin hienosti mukaan. Välillä saattoi väsymys iskeä: treenit olivat kuitenkin aika hulinaa kun puhuttiin paljon englantia ja käännettiin kolmelle muulle kielelle samaan aikaan. Palkitsevaa oli kuitenkin tilata kylpylän ravintolasta esimerkiksi pizza-illallinen omalla rahalla.

Valokuva: harjoituksissa.

Viikon tarkoitus oli nimenomaan saada taiteilijat tutustumaan toisiinsa ja rohkaista heitä kommunikoimaan keskenään. Samoin tavoitteena oli, että taiteelliset johtajat tutustuisivat toistensa työtapoihin, ja synnyttää jo visioita tulevaan yhteisteokseen vuonna 2021.

Tampereen tiimi oli valmistautunut matkaan erittäin hyvin valmistamalla noin 15 minuuttisen kantaaottavan performanssin, joka käsitteli vammaisuutta ja ihmisten ennakkoluuloja ja rajoittuneisuutta. Teoksen pohjana olivat taiteilijalähettiläs Mari Heinilän runot. Performanssin nimi oli Vammaisparkki ja esitimme sen kahteen kertaan. Ensimmäinen esitys tehtiin Tampereen tiimin esittäytyessä koko muulle tiimille ja toinen kerta Sunparks De Haanin aulassa, jolloin se tavoitti myös hankkeen ulkopuolisia katsojia. Performanssissa oli mukana koko Tampereen tiimi assistentteja myöten ja sillä haluttiin tuoda esille, että olemme kaikki tasavertaisia.

Valokuva: vammaisparkki-esitys.

Keskiviikkona oli vapaapäivä, ja silloin osa ryhmästä suuntasi omakustanteisesti taksilla ihastelemaan Bryggeä. Se on keskiaikainen, kanaalien lävistämä suklaantäyteinen satukaupunki. Meidän mukana oli myös mainio Pohjois-Irlannin porukka.

Kylpylässä käytiin tiistaina ja torstaina treenien jälkeen. Miten hauskaa oli lillua porealtaassa, ja ratkiriemukasta laskea vesiliukumäkiä!

Perjantai-iltana olivat lopetusbileet pohjoisirlantilaisten ja belgialaisten mökeissä. Pohjoisirlantilaisten kanssa kävimme syvällisiä keskusteluja mm. parisuhteista ja Pohjois-Irlannin raa’asta historiasta. Siitä sitten haikein mielin nukkumaan ja kotia päin. Kotimatka sujui aika leppoisasti.

Että eikun ensi tammikuussa uusiksi Kroatiassa, ja miettiä myös passaa miten otetaan vastaan hankkeen kaverit sitten ensi vuoden syksyllä, kun he tulevat vuorostaan Tampereelle! Pidämme draamaryhmässä videotreenejä netin välityksellä muitten hankemaitten kanssa tässä pitkin kevättä.

Valokuva: videotreenien kokeilua.

Niin ja kyllähän tästä joku teoskin syntyy, näytelmä tai performanssi, livenä tai netissä.

Kirjoittaja Meidän stoori -blogin kirjoittajat