Siirry sisältöön

Miksi puheterapiassa leikitään?

Julkaistu 3.12.2019 13.39
Syyskuun Lapselliset–blogissa oli Keinu-tiimiä käsittelevässä osiossa mainittu: ”Neuvolalääkäri tekee lähetteen puheterapiaan ja vanhemmat saavat perheneuvolan sosiaalityöntekijältä selkeät ohjeet haastavien tilanteiden selvittämiseen kotona.” Sitaateissa on kuvattuna yksi reitti puheterapiapalvelujen pariin, jotka Tampereella ovat aika kattavia.
 

Milloin puheterapiaan?

Iso kaupunki mahdollistaa jonkin verran puheterapeuttien erikoistumista tiettyihin asiakasryhmiin ja pieneen ammattiryhmään nähden isohkossa, mutta tiiviissä joukossa on helppoa jakaa sujuvia työtapoja.

Huoli lapsesta voi herätä kotona, päivähoidossa, esikoulussa, koulussa, neuvolassa tai – kuten palveluohjaajien blogissa – huoli voidaan nostaa esille yhdessä, juuri esim. Keinu-tiimissä. Mikäli päätös puheterapiaan lähettämisestä arveluttaa, voi aina soittaa oman alueensa puheterapeutille ja kysyä neuvoa.

Puheterapia-arvion sisällöistä

Mitä sitten tapahtuu, kun lähete puheterapiaan on tehty? Vanhemmille annetaan heidän oman alueensa puheterapeutin yhteystiedot ja pyyntö ottaa häneen yhteyttä. Tämä käytäntö siksi, että jo alusta asti toivomme vanhemmilta aktiivista otetta tai ainakin ymmärrystä miksi lapsi lähetetään puheterapiaan – tai ylipäätään lähetetään. Oli kyseessä sitten epäily viivästyneestä puheen ja kielen kehityksestä, huoli puheen ymmärtämisestä tai yleisesti epäselvästä puheesta, ei kukaan ammattilainen –edes rautaisen koulutuksen saanut ja mahdollisesti monessa liemessä keitetty puheterapeutti- voi yksin lasta hoitaa. Lapsen arviointikin tulee tehdä yhteistyössä.

Puheterapeutti tapaa lasta arviokäynneillä 1-3 kertaa, n. 45 minuuttia kerrallaan. Hän tekee testejä, kyselee, tarkkailee, arvioi, seuraa. Puheterapeutti ei ole opettaja, vaan lapsi on terapiassa opettajana. Lapsi näyttää ja kertoo mitä hän osaa, missä on vielä harjoiteltavaa ja mitä hän itse pitää tärkeinä ja kiinnostavina asioina. Lapsi itse on oman kommunikaationsa paras ammattilainen.

Joskus saattaa näyttää siltä, ettei terapeutti "tee mitään". Terapiatilanteessa se onkin lapsi, joka tekee. Terapeutin tehtävänä on saada lapsesta paras irti, tehdä tilanteesta mahdollisimman luonnollinen ja luonteva, turvallinen. Millaisessa tilanteessa itse haluaisit näyttää mitä osaat, ja varsinkin: mitä et osaa?

Vastaanottotila on lapselle vieras huone, terapeutti on vieras aikuinen. Tilanne on outo ja uusi. Voi olla, että tehtävät joita yhdessä mietitään, ovat lapsella vaikeita. Liikutaanhan alueella, jolla lapsella on hankaluuksia. Moniko aikuinen olisi heti kotonaan tilanteessa, jossa arvioidaan niitä taitoja jotka eivät kaikkein parhaiten suju?

Jos on ollut ajamatta autolla 30 vuotta niin ei ehkä haluaisi kylmiltään inssi-ajoon.

Lapsen oma tarina on tärkeä

Lapsi toimii leikkimällä ja on luonnostaan utelias. Terapeutin tehtävänä on tarkkailla tuota leikkiä. Miten lapsi kertoo asioista? Osaako hän nimetä asioita? Miten lapsi reagoi kysymyksiin? Tunnistaako hän tutut esineet ja mitä hän sanoo, jos ei tiedä jonkun asian tai esineen nimeä? Ymmärtääkö lapsi sanallisia ohjeita?

Osaako lapsi itse antaa ohjeita tai kysyä apua? Onko lapsi kiinnostunut vuorovaikutuksesta? Onko aikuinen lapselle vain oman käden jatke, joka tarjoaa asioita vai haluaako ja osaako lapsi jakaa asioita aikuisen kanssa niin että ne jaetaan yhdessä?

Usein lapsi kertoo esineillä ja kuvilla hänelle tärkeistä asioista: "Hei, näetkö tämän?" Lapsi ei muista kaikkien tavaroiden nimiä, mutta kun ne ovat saatavilla ja hänellä kädessään, ei kait sitä nimeä tarvitsekaan tietää? Siinähän se on, näethän sen? Lapsi saattaa ihmetellä, miksi terapeutti tivaa häneltä tuon tutun kuvan tai esineen nimeä. Eikö hän itse tiedä? "No, minäpä kerron mikä se minusta on." Ylpeänä lapsi saattaa nimetä esineen tai kuvan vähän sinne päin. Sitä tulee kannustaa ja mikäli kyseessä ei ole testitilanne, voi terapeutti tai vanhempi kertoa lapselle oman ajatuksensa esineen tai kuvan kohteen nimestä. Lapsi saattaa ottaa sen myöhemmin käyttöönsä, jos ei vielä heti ole siihen valmis. "Miksi tuon pitäis olla virtahepo, kun se on selvästi tompom?" On tärkeää, että lapsi saa omaan tahtiinsa tutustua yhteen elämänsä jännittävimmistä asioista: puhuttuun kieleen ja siihen miten sitä käytetään. Hoputtaminen ei auta.

Yksin ei kuitenkaan kukaan vuorovaikutusta saati kieltä opi. Lähellä tulee olla ihminen, joka on kiinnostunut silloin, kun lapsi etsii asioille merkityksiä. Hänen, joka näyttää lapselle esimerkillä, että kielellä, jos myös eleillä ja ilmeillä, voidaan kuvata ympäröivää maailmaa. Puheella voidaan saada myös asioita aikaan!

Vanhemmat ja lapsen läheiset lisäävät lapsen tarinaan aukot, joita testit ja tehtävät eivät kerro. Lapsi aloittaa oman tarinansa ensimmäisellä käynnillä ja se täsmentyy, kun terapeutti alkaa oppia tuntemaan lapsen. Usein tarvitaan myös tietoa lapsen muista ympäristöistä: miten lapsi kommunikoi ja toimii päiväkodissa? Ohjautuuko hän hyvin puheella? Pitääkö ohjeita lyhentää ja pilkkoa paljon? Myös muut ammattilaiset tuovat tarinaan lisää lukuja: psykologin kanssa selvitetään, onko lapsen vahvuus ehkä enemmän ei-kielellisissä taidoissa, jos kielellisissä taidoissa on vaikeuksia. Toimintaterapeutin kanssa selvitetään, miten toiminnanohjaus muuten sujuu. Myös sieltä saadaan arvokasta tietoa, miten lapsi oppii seuraamaan mallia ja miten vastaanottaa sanallista ohjausta.

Kuntouttava jakso vai ei?

Arvion jälkeen saatetaan todeta, että asiat joissa on vielä harjoiteltavaa eivät herätä erityistä huolta: tiivis kuntoutus ei ole tarpeen. Lapsi oppii aikanaan: leikkimällä, uteliaisuudella, vanhempien ja muun lähiympäristön tuella. Ihan kuten kaikki muutkin.

Joskus puheterapeutin tarjoama tai järjestämä logopedinen kuntoutus on juuri se tärkein lapsen tarvitsema lisäpotku, että ne lelut ja esineet saavat nimensä, jotka aikuisetkin ymmärtävät. Että lapsi ymmärtää mistä ne aikuiset ja muut lapset puhuvat. Että mitä tulee tehdä, kun jonkun suu liikkuu ja ilme on odottava. Pitääkö toimia tietyllä tavalla vai sanoa takaisin jotakin? Kuntoutuksessakin lapsi on se opettaja: terapeutti ohjaa ja seuraa. Joskus opettajaakin pitää käskyttää ja kertoa miten joku asia tehdään. Se on myös kommunikaatiota opettelevan terapeutin oikeus ja velvollisuus. Voisitko vielä näyttää, miten teit tuon? Entä jos kokeiletkin tehdä näin? Näytätkö vielä, kuinka ylös saat kielen nousemaan?

Ja taas se terapeutti oppii lisää. Siitä mikä on jokaiselle ainutlaatuinen ja omanlanaisensa taito: taito olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa säännöillä, jotka jonkin verran muuttuvat sen mukaan kenen kanssa kulloinkin tekemisissä ollaan. Siinä on opettelemista aikuisillakin, jotka eivät enää edes aina muista olla uteliaita tai ovat unohtaneet, miten ja miksi leikkiä.

Lue lisää:

Tämän blogitekstin ovat kirjoittaneet:

Tampereen kaupungin perusterveydenhuollon puheterapeutit

Lisätietoja:

Johtava puheterapeutti
Jussi Kuusisalo
sähköposti [email protected]

Kirjoittaja Lapselliset-blogin kirjoittajat