Siirry sisältöön

Erilainen kevät ja kesän alku Metsämansikassa

Julkaistu 20.7.2020 9.00
Niin kuin varmasti jokainen tietää, oli kevät hyvin poikkeuksellista aikaa ihan ympäri maailman. Vaikka tämä aika onkin ollut monella tapaa haastavaa ja raskastakin välillä, on meillä Metsämansikassa huomattu myös positiivisia sivuvaikutuksia koronan vuoksi. Yksi ja ehkä suurin näistä oli, kun saimme päivätoiminnan porukkaa mukaan työremmiimme. Ihan jokainen asukas on saanut nauttia tavalla tai toisella paljon erilaisista aktiviteeteistä, jos ei nyt aivan päivittäin niin melkein ainakin! Ilo oli sekä asukkailla että meillä hoitajillakin katsella sitä kaikkea erilaista osaamista, jota päivätoiminnan työntekijöillä on.
Asukkaat askartelevat äitienpäiväkortteja.
 

Asukkaat ovat askarrelleet kaikenlaista kevään aikana, myös äitienpäiväkortit sai jokainen tehdä ja ne lähetettiin postissa äideille.

Valmiit kortit.

Toinen kevään positiivinen sivuvaikutus on ollut uuden oppiminen. Arkeen on tullut paljon uusia tapoja tehdä ja hoitaa asioita. Läheisiin on pidetty yhteyttä paljon videopuheluilla, joka ei ihan tuttua hommaa ollut monellekaan entuudestaan. Ei edes monille hoitajille! Myös joitain terapiamuotoja on pystytty toteuttamaan etänä, videoyhteyden kautta. Kaikesta ollaan selvitty ja uutta opittu samalla.

Musiikkiterapia onnistui myös korona-aikaan hyvin videoyhteyden avulla.

Asuaks osallistuu musiikkiterapiaan videoyhteydellä.

Paljon on ollut myös juhlan aihetta kevään aikana; vappu, äitienpäivä ja syntymäpäiviä. Näitä kaikkia on juhlittu komeasti omalla pienellä porukalla. Pienet juhlallisuudet ja herkut aina piristävät kummasti arkea.

Ennen vappua tehtiin yhteistuumin simaa.

Asukas tekee simaa.

Vappua vietettiin iloisissa merkeissä vappuherkuista nauttien ja Wärjäämön vappujuhlia katsellen, nekin tietysti ajan hengessä etänä.

Asukas ja ohjaaja vappuisissa asusteissa auton takapenkillä.
Asukas ja ohjaaja vappuisissa asusteissa.
Koti on koristeltu vappuisaksi.

Myös parit syntymäpäivät vietettiin kevään aikana. Tarjoilut olivat molemmissa kohdillaan.

Päivänsankari leikkaamassa muumin muotoista kakkua.
Muumikakku koko komeudessaan ennen leikkaamista.
Hymyilevä päivänsankari pöydän ääressä. Mansikkakakku odottaa pöydällä.

Keväällä päästiin myös testaamaan Tuomikallion uutta aistihuonetta.

Asukas istuu pyörätuolissa aistihuoneessa katsellen seinää, johon on heijastettu iltainen järvimaisema.
Asukas makaa aistihuoneen lattialla, johon on heijastettu puro ja kaloja.

Poikkeuksellisen kevään jälkeen saatiin kokea vielä hieman poikkeuksellinen alkukesäkin, kun pitkät helteet iskivät Suomeen. Tällaisia kelejä kun ei usein meillä Suomessa ole! Hieman meinasi voimille ottaa välillä lämpö, mutta kyllä auringosta kuitenkin nautittiin.

Hymyilevä asukas istuu ulkona pyörätuolissa.

Tämän myötä Metsämansikan väki toivottaa kaikille mukavaa ja lämmintä kesän jatkoa!

Kirjoittaja Meidän stoori -blogin kirjoittajat