Siirry sisältöön

Uusi vuosi ja uudet kujeet Niemen tuvalla

Julkaistu 18.1.2018 9.43
Taas oli syytä juhlaan, kun Suomi täytti 100 vuotta ja Niemen tupakin jo kokonaiset 29 vuotta.

Tarjolla olleet liputetut joulutortut menivät kuin kuumille kiville.

Valokuva: Suomen lipuilla koristeltuja joulutorttuja

Joulua vietettiin Niemen tuvalla varsin rauhallisissa merkeissä. Vain kaksi asukasta oli jouluaterialla. Kaikki muut asukkaat viettivät joulua lapsuuden kodeissaan tai kyläreissuilla. Joulutonttukin piipahti kurkistamassa, löytyykö talosta kilttejä lapsia.

Valokuva: jouluateria
Valokuva: nelijalkainen joulutonttu
Valokuva: rakennustyömaa

Vuosi 2018 tuo uutta jännitystä ja säpinää Niemen tuvan asukkaiden elämään. Jos aikataulussa pysytään, pääsee koko Niemen tuvan väki muuttamaan ennen juhannusta aivan uutuutta hohtavaan asumisyksikköön. Osa asukkaista onkin ehtinyt jo myymään kirppiksellä turhaksi käyneitä tavaroitaan ja vaatteitaan, joka taas osaltaan helpottaa tulevaa muuttotouhua.

Päivälenkkejä pyritään myös tekemään tiuhaan tahtiin, jolloin samalla päästään vakoilemaan rakennusmiesten touhuja ja sitä kuinka Niemen tupa ja naapuriin kohoava Niemen linna valmistuvat muuttokuntoon ja ottamaan vastaan uudet innokkaat asukkaat.

Kirjoittaja Meidän stoori -blogin kirjoittajat