Siirry sisältöön

Venetsialaiset Härmälänrannassa

Julkaistu 1.9.2020 15.21
Kesä on ollut poikkeuksellista aikaa. Onneksi yhteisöllisessä talossamme saamme tukea ja apua myös naapureilta. Tällaisessa ajassa yhteisöllisyyden rikkaus korostuu.

Kesään on mahtunut myös mukavia kohtaamisia ja pienimuotoisia tapahtumiakin. Elokuun viimeisenä viikonloppuna juhlimme Härmälänrannan asumisyksikön ja koko talon yhteisiä venetsialaisia. Asukastoimikunta kokoontui jo yhdessä aiemmin, jolloin he suunnittelivat tarjottavat ja tapahtuman ohjelman. Härmälänrannan asumisyksikön asukkaita on asukastoimikunnassa mukana neljä ja he ovat täysin yhdenvertaisia asukastoimikunnan jäseniä.

Iltaa kohti kokoonnuttiin naapuruston kanssa ja aloiteltiin kilistelemällä sangriaa. Musiikkia, bingoa, tietovisaa, hyvää ruokaa ja seuraa. Alapuolelle on koottu kuvia illan tunnelmasta.

Kaksi henkilöä kilistelee juomalaseja.
Henkilö nauttii sangriaa.
Tällä bingo-kupongilla ei ole vielä osumia.
Bingoemännät työn touhussa.
Bingovälineet.
Henkilö poseeraa suklaapatukkalaatikon kanssa. Voittikohan bingossa?
Viipaloituja hedelmiä aseteltu tarjolle.
Talon väki on kokoontunut takapihalle viettämään venetsialaisia.

Kirjoittaja Meidän stoori -blogin kirjoittajat