Siirry sisältöön

Ihmeellisiä vuosia jakamassa ja yhdessä kasvamassa

Julkaistu 29.1.2018 13.42
Vanhemman ajatukset voivat joskus kuulostaa seuraavalta:
”Miksi toi ei tottele mua? Mulla niin menee hermot!”
”Tää arki on niin raskasta. Muilla on paljon helpompaa.”
”Mitä mä teen väärin? Mä en hallitse tätä.”

Lapsen kasvaminen ja kasvattaminen voi välillä olla vaikeaa aikaa sekä vanhemmille että lapselle. Lapselle pikkuvauvavaiheen jälkeinen ajanjakso on suurten muutosten aikaa hänen siirtyessään satujen ja fantasian maailmasta konkreettisempaan maailmaan, jossa säännöistä tulee pysyviä. Yhtenä hetkenä lapsi kaipaa turvaa ja hellyyttä ja toisena hänen täytyy saada olla riippumaton ja näyttää, että hän osaa kaiken itse. Lapsi kokeilee ympäristönsä rajoja selvittääkseen miten maailma toimii.

Lapsen siirtyessä päiväkotiin ja kouluun hän törmää uusiin sääntöihin ja toisten aikuisten ja lasten reaktioihin. Lapsi saattaa näiden ristiriitaisten tarpeiden ja paineiden alaisena saada raivokohtauksia ja käyttäytyä haastavasti, kun ei aina saakaan tahtoaan läpi. Vanhemmille lapsen reaktiot ovat usein yllättäviä ja joskus vaikeita käsitellä. Vanhemmat saattavat kokea menettävänsä lapsen hallinnan ja tuntea itsessään turhautumista, suuttumusta ja huolta. Vanhemmuus on yksi vaikeimpia aikuisen vastaanottamia tehtäviä, mutta todennäköisesti myös se, johon saa kaikkein vähiten koulutusta ja valmistelua.

Ihmeelliset vuodet -ohjausohjelma lisää vanhemman ja lapsen välistä myönteistä vuorovaikutusta sekä vahvistaa vanhemmuutta tarjoamalla käytännöllisiä taitoja vanhemmille ja tukea omaan jaksamiseen. Ihmeelliset vuodet -ryhmässä harjoitellaan ja käsitellään mm. seuraavia asioita:
- miten vahvistaa vanhemman ja lapsen välistä suhdetta
- myönteisen käytöksen huomioiminen ja lapsen itsetunnon rakentaminen
- rajojen asettaminen
- ongelmanratkaisutaidot
- tunteiden säätely ja sosiaaliset taidot sekä
- vanhempien oma jaksaminen.

Ihmeelliset vuodet -ohjelma on tutkituimpia ryhmämuotoisia vanhempainohjausohjelmia. Se perustuu tieteelliseen tutkimusnäyttöön (Ulkoinen linkkiwww.incredibleyears.com ). Ohjelma löytyy hoitomuotona myös aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön käypähoitosuosituksesta, jossa strukturoidun vanhempainohjauksen todetaan vähentävän lapsen ADHD-oireita ja parantavan vanhemman toimintakykyä. Ihmeelliset vuodet -ohjelma kuuluu Sosiaali- ja terveysministeriön Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) kärkihankkeisiin.

Kuva: Vanhemmuuspyramidi.
Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen isommassa koossa.

Tampereen kaupungin perheneuvolassa on järjestetty Ihmeelliset vuodet -ryhmiä vuodesta 2011 alkaen. Ryhmiin on osallistunut yli sata tamperelaista vanhempaa. Tässä kirjoituksessa kootaan yhteen joulukuussa 2017 päättyneeseen ryhmään osallistuneiden vanhempien ajatuksia ja oivalluksia.

* Ryhmään osallistuneiden vanhempien yhteinen jaettu kokemus oli, että omalla toiminnalla ja esimerkillä on tärkeä rooli lapsen itsesäätelytaitojen opettelussa.

  • "Pienikin muutos omassa toiminnassa voi tehdä ison muutoksen! Ongelmat eivät johdu lapsesta, joka on hankala, vaan tilanteet ovat hankalia, kasvaminen ja kehitys monimutkaista ja raskasta. Minun tehtäväni on yhteistyössä lapsen kanssa kohdata haasteet ja opetella/opettaa uusia taitoja. Tiimityöllä eteenpäin!"
  • "Ymmärrän nyt miten tärkeää on positiivinen palaute ja tunnesäätely ja tunnesanoittaminen. Oma esimerkki on myös tosi tärkeää."
  • "Minulle merkittäviä oivalluksia ovat olleet tunnevalmennus ja rauhoittumisen keinojen opettaminen lapselle. Suurin oivallus on kuitenkin ollut lapsen tunteen vastaanottaminen ja oman esimerkin voiman ymmärtäminen."
  • "Oma ongelmahahmotus on muuttunut. Näen selvemmin miten omaa toimintaa muuttamalla lapsen käytös muuttuu. Aikaisemmin keskityin vain itsesyytöksiin."
  • "Tunteiden hallinta sekä äidillä että lapsella oli ryhmän koskettavimpia teemoja. Armollisuus ja hyväksyntä myös itselle on tärkeää!"

* Ryhmään osallistuneet vanhemmat kertovat myös yhteisen ajan ja leikin merkityksestä suhteeseen lapsen kanssa, sekä oivalluksesta toivotun käytöksen kehumisen tärkeydestä.

  • "Olen saanut asennekorjausta ja paljon työkaluja, joiden avulla arjen sujuvuus on parantunut ja tunnelma kotona on kääntynyt paljon positiivisempaan suuntaan."
  • "Yhteinen leikki ja lapsen huomioiminen ja kiinnostuksen osoittaminen on todella tärkeää lapselle! Lapsi tarvitsee sellaista yhteistä aikaa, ei pelkästään sitä, että äiti on paikalla."
  • "Toivotunlaisen käytöksen esiin kehuminen ja esiin nostaminen on toiminut hyvin ja opettanut lapselle oikeanlaisia tapoja toimia. Ongelmanratkaisun opettaminen lapselle on tärkeää tulevaisuutta varten."
  • "Yhteisleikki lapsen kanssa on tärkeää ja sillä voi kerätä "rahaa pankkiin", joka toimii puskurina ongelmien ilmetessä. Tärkein oivallukseni on se, että häiriökäytöksestä päästään eroon vahvistamalla toivottua hyvää käytöstä."

* Yhteisen leikin ja myönteisen vuorovaikutuksen sekä kehumisen ja selkeiden rajojen sekä huomiotta jättämisen ja huomion suuntaamisen avulla kodin vuorovaikutus muuttui myönteisempään suuntaan, mikä lähensi ryhmään osallistuneiden vanhempien suhdetta lapsiinsa.

  • "Yhteinen leikki ja kehuminen on tullut osaksi meidän jokapäiväistä arkea. Suhteeseen lapsen kanssa on myös tullut enemmän tunnepuhetta ja joustavuutta. Suhteemme on ollut äärimmäisen läheinen ja olen oppinut myös tukemaan lapsen itsenäisyyttänsä."
  • "Positiivinen palaute ja vertaiskokemukset ovat kasvattaneet uskoa omiin kykyihin kasvattajana. Suhde lapseen on parantunut huomattavasti."
  • "Olen saanut itseluottamusta ja uskoa ja toivoa siihen, että kaikesta selvitään. Olen oppinut ja oivaltanut positiivisen vuorovaikutuksen merkityksen ongelmien ennaltaehkäisyssä. Minulla on nyt runsaasti konkreettisia työkaluja aiemman keinottomuuden tilalle. Suhteeni lapsiini on nyt sävyltään positiivisempi ja toiveikkaampi."
  • "Ymmärrys, läheisyys ja rakkaus ovat lisääntyneet ja myös lasten keskinäiset välit ovat parantuneet ja lähentyneet hyvien asioiden ja kaveritaitojen huomaamisen, tukemisen ja kehumisen myötä."
  • "Suhde minun ja lapsen välillä on muuttunut positiivisemmaksi ja läheisemmäksi. Osaan suhtautua lapsen käytökseen ja ongelmiin ymmärtäväisemmin ja huomaan myös positiivisen käytöksen useammin. On ne rakkaita!"

Näiden ajatusten ja oivallusten myötä haluamme kiittää kaikkia perheitä ja vanhempia, jotka ovat rohkeasti lähteneet tarkastelemaan omia vanhemmuuden toimintatapojaan sekä olleet tukena muille samoja asioita pohtiville vanhemmille. Myös itse vanhempina olemme omassa arjessamme useinkin samojen kysymysten äärellä. Hankalassakin tilanteessa on aina muutoksen mahdollisuus, ja jo pienillä asioilla voidaan muuttaa totuttuja ja ehkä jumiin jääneitä vuorovaikutuksen kaavoja.

Kirjoittajat ovat koulutettuja Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmän ohjaajia, ja he työskentelevät perheneuvolassa lapsiin, vanhemmuuteen, perheeseen ja parisuhteeseen liittyvien kysymysten parissa.

Tämän blogikirjoituksen ovat kirjoittaneet:

Psykologi
Sonja Eräranta
sähköposti [email protected]

Sosiaalityöntekijä
Mervi Orava
sähköposti [email protected]

Kirjoittaja Lapselliset-blogin kirjoittajat