Siirry sisältöön

Ihminen tarvitsee ihmistä myös digiajassa

Julkaistu 26.2.2020 12.27
Digitalisaatio on aikamme suurimpia murroksia. Murros koskee muiden muassa sosiaali- ja terveyspalveluja, joissa etsitään uusista digisovelluksista apua alati kasvaviin asiakasmääriin ja moninaisiin asiakastarpeisiin. Myös me aikuissosiaalityössä kehitämme asiakkaidemme avuksi sähköisiä sovelluksia. Samaan aikaan törmäämme uuteen syrjäytymisen muotoon, digisyrjäytymiseen. Joillekin ihmisille digitalisaatio tarkoittaa entistä heikompaa palvelujen saatavuutta ja viranomaispalvelujen karkaamista ulottumattomiin. Kaikilla asiakkaillamme ei edelleenkään ole älypuhelinta tai it-taitoja. On selvää, että tulevaisuudessakin tullaan tarvitsemaan kasvokkaista neuvontaa ja ohjausta.
Mukipari, ehjä ja rikkoutunut muki.
 

Joissakin perheissä huolta tuottavat lasten ja nuorten liiallinen nettiaika ja kännykkäriippuvuus. Välillä läheisimmissäkin ihmissuhteissa joudutaan taistelemaan huomiosta loputtomia maailmoja ja mahdollisuuksia tarjoavien älylaitteiden kanssa. Se on surullista, sillä yhä edelleen ihminen tarvitsee toista ihmistä; yhä edelleen läheisyys ja kasvokkainen vuorovaikutus ovat hyvinvointimme kannalta tärkeitä.

Sosiaalityö on vuorovaikutusammatti, jossa kaikki hyvä ja tärkeä tiivistyy lopulta siihen, kuinka osaamme kohdata toisen ihmisen. Kuinka olemme läsnä ja avoinna kuulemaan asiakasta, joka on hädissään tai kokenut, ettei tule kuulluksi. Tämä haastaa työntekijän joka ikinen päivä, sillä jokainen kohtaaminen on tärkeä. Myötätuntoinen kuunteleminen on ihmissuhdeammateissa yhä edelleen yksi kaikista vaikuttavimmista menetelmistä.

Aikuissosiaalityössä kerättiin loppuvuonna 2019 laajasti asiakaspalautetta. Suurimmassa osassa avoimista palautteista työntekijöitä kiitettiin avusta ja kuulluksi tulemisen kokemuksesta: "Taidan olla elämäni ensimmäistä kertaa tällaisen palvelun piirissä. Apu, neuvonta ja välittäminen on ollut KORVAAMATONTA minulle." ja "aikuissosiaalipuolella minut on kohdattu ihmisenä eikä ongelmana ja toivon näin jatkuvan." Vain yhdessä palautteessa toivottiin sähköisten palvelujen kehittämistä.

Oleellista on, millainen tunne asioimisesta välittyy

Kehitämme jatkuvasti palveluamme vastaamaan paremmin asiakkaidemme tarpeisiin. Itse mietin usein palveluja kehittäessäni, millaisia palvelukokemuksia itselläni on ollut. Huonot palvelukokemukset ohitetuksi tulemisesta tai epäkunnioittavasta kohtaamisesta muistuvat mieleeni vuosienkin takaa. Toisaalta muistan myös ne myötätuntoiset sanat, jotka lohduttivat suuresti minua vaikeassa tilanteessani. Kuinka suuri lohtu voi muutamasta sanasta välittyäkään.

Se, kuinka sitoudumme erilaisiin palveluihin, liittyy siihen, millainen tunne niissä asioimisesta välittyy. Sillä tunteet ohjaavat vahvasti toimintaamme. Kun tunnemme, että meidän asioistamme välitetään ja niistä ollaan kiinnostuneita, sitoudumme kuuntelemaan ammattilaisen ohjeita ja neuvoja.

Netistä löytyy valtava määrä hyvää ja oikeaa tietoa moniin ongelmiin, kuten vaikkapa oman rahankäytön parempaan hallintaan tai riippuvuuksista toipumiseen. On tärkeää kehittää myös sosiaalityön asiakkaita palvelevia sähköisiä ratkaisuja.

Tärkein kehittämistyö liittyy kuitenkin laadukkaaseen ja vaikuttavaan kohtaamiseen. Ihmisten välinen vuorovaikutus ja kanssakäyminen ei ole aina helppoa, ja siksi tunnetaitojakin pitää harjoitella. Sosiaalityö voi tarjota turvallisen peilin omien tunteiden säätelyyn ja vuorovaikutuksen harjoitteluun. Peilinä voi toimia oma tuttu työntekijä - tai vaikkapa vertainen ryhmässä. Tämä on sosiaalityön ominta kenttää, tämän me osaamme. Ja tämän vuorovaikutustyön innovointiin ja kehittämiseen kutsumme kumppaneiksi myös koko palvelujärjestelmämme.

Tämän tekstin ovat kirjoittanut:
Kehittäjäsosiaalityontekijä
Elina Perkiö
sähköposti [email protected]

Kirjoittaja Aikuisten oikeesti -blogin kirjoittajat