Siirry sisältöön

Näkymättömäksi torjuttu

Julkaistu 2.11.2020 8.52
Surullisinta ja tuhoavinta ihmiselle on jäädä elämässään "näkymättömäksi", sillä "näkymättömät" ihmiset käpertyvät aina vain syvemmälle yksinäisyyteensä ja kuolevat hiljalleen pois jo eläessään tai aivan äkillisesti mielensä mustimpana hetkenä.
Ihmishahmon heijastuma puutarhassa.
 

Elämämme ensimmäisestä parahduksesta lähtien meillä on tarve tulla muiden hyväksymiksi ja nähdyiksi sellaisina ainutlaatuisina olentoina, joita olemme. Voimme tulla nähdyiksi vain toisen ihmisen silmissä, toisen korvien kuulemana, toisen ymmärtämänä ja rakastamana. Näkyväksi tuleminen on yhtä aikaa sekä matka oman persoonan löytämiseen että osallisuuteen muiden kanssa - unelmaan siitä, mitä minä voin tehdä tämän maailman hyväksi oman käteni kautta.

Meillä on myös valta syöstä toinen toisemme pelon ja häpeän kuiluihin. Erityisen suuri valta tähän on vanhemmilla suhteessa lapsiinsa. Liian monia meistä on katsottu ankarasti, kuunneltu vähätellen ja kohdeltu ymmärtämättömästi, jopa julmasti. Orastava ihminen on kokenut, että hänessä on jotakin läheisille ihmisille kelpaamatonta. Hän on tullut torjutuksi ja jäänyt yksin unelmansa kanssa.

Torjutuksi tuleminen herättää meissä monenlaisia ahdistavia ja vaikeita tunteita, ja se rikkoo meidän persoonaamme sitä syvemmin, mitä voimakkaampaa tuo mitätöinti on. Samalla alamme pelätä näyttää omaa erityisyyttämme, ainutlaatuista minuuttamme. Torjutuksi tullut suojautuu uusilta mitätöinnin iskuilta piilottamalla itsensä näkymättömyyteen joko vetäytymällä sosiaalisista suhteista tai kääntämällä kipunsa kiukuksi muita kohtaan. Hänen ei ole kuitenkaan hyvä olla, sillä näkymättömyys sairastuttaa mielen ja ruumiin.

Häpeä voi kätkeytyä vihan tai pelon taakse

Tutkija Ben Malinen ja kirjailija Marjo Niemi keskustelevat häpeän monista kasvoista Yle Areenan podcastissa "Häpeästä vapautumisen tiellä". He toteavat, että tämä vaikea tunne kätkeytyy monenlaisen käytöksen taakse ja voi pulpahtaa esiin odottamattomissa tilanteissa. Häpeää on hankala katsoa kohti ja tunnistaa, sillä se on voinut verhoutua vihan, pelon, itseinhon tai uupumuksen taakse. Samalla kun häpeä estää meitä toteuttamasta täyttä potentiaaliamme ja vie meiltä energiaa, se estää meitä myös kohtaamasta ihmisyyteen kuuluvaa heikkoutta ja haavoittuvuutta.

Häpeä yhdessä muiden vaikeiden tunteiden kanssa ei ole vain yksilön kysymys, vaan sillä on myös yhteiskunnallinen ja kulttuurinen ulottuvuus. Yhteisön torjunta voi kohdistua esimerkiksi etnisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin, köyhiin ihmisiin tai yhteiskunnassa ryhmittymiin, joilla on vaikeuksia täyttää yhteiskunnan jäsenilleen asettamia vaatimuksia.

Marjo Niemen sanoin: "Mitä yhteiskunnassa ei haluta katsoa tai jätetään huomiotta, se kertoo usein siitä, että siellä on hyvin paljon häpeää". Siksikö myös niin monet mielenterveys- ja päihdeongelmien kanssa kamppailevat ihmiset tulevat torjutuiksi, heidän tarpeitaan ei nähdä ja he jäävät vaille asianmukaisia ja riittäviä palveluja? Onko heidän osansa kantaa koko yhteisön häpeää, epäonnistumisia ja erilaisuutta, mitä meidän muiden on vaikea hyväksyä ja nähdä itsessämme?

Tekstin kirjoittaja työskentelee Tampereen mielenterveys- ja päihdepalveluissa:
Johtava sosiaalityöntekijä
Eeva-Liisa Lejon
sähköposti [email protected]

Kirjoittaja Mielen liikettä -blogin kirjoittajat