Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Mummo ja ajatukset

Julkaistu 19.12.2018 11.23
Kirjoittaja on kotikuntoutuksen työntekijä, joka samaistuu ikäihmisen asemaan ja kirjeen muodossa pohtii ikäihmisen ajatuksia ja tunteita.
Aurinko paistaa lumisten puiden lomasta.
 

Rakas Nuuttipukki, kirjoitan tässä vähän itsestäni ja toivon, että nämä kirjeessä olevat henkilöt ovat tänä jouluna myös sinun kiitoksesi arvoiset.

Olen syntynyt maalla ajalla, kun aurinko oli todella kaunis ja järvivesi oli sininen ja lämmin. Metsän tuoksu ja varjot syleilivät minua, kun olin yksinäinen. Äiti oli aina kiireinen, mutta silti häneltä riitti lämpöä meille kaikille lapsille. Isä oli pellolla aamusta iltaan ja huolehti, että meillä ja naapurilla olisi ruokaa ja me lapset olisimme terveinä ja kävisimme koulua. Sodan aikana olimme kaikki peloissamme, mutta äidin rauhallisuus, avulias käyttäytyminen ja lämmin sydän veivät pelkoamme pois. Kun isä oli puolustamassa meidän kotimaatamme, koko kylän yhteisö ja seurakunta olivat tukenamme.

Minun lapsuuteni on jäänyt kauas. Hyvät muistot ja toivo ovat auttaneet jaksamaan eteenpäin. Minun omat rakkaat lapseni ovat kasvaneet aikuiseksi. He ovat hyvin koulutettuja ja mukana työelämässä. Voi ei, unohdin, että minulla on myös useita lapsenlapsia ja muutama lapsenlapsenlapsi. Tänä päivänä haluan pärjätä omillani, vaikka ikä on tuonut tullessaan erilaisia muutoksia kropassa. Myös sisäelimissä on todettu ikääntymistä. Kuitenkin sydän on aina iloinen, kun joku tulee käymään ja keskustelee mukavia. Tämä minun henkinen puoleni ei puhu, eikä näytä ulos omia tunteitaan. Minun sisälläni koskee, kun katson peiliin ja näen isoja juonteita. Harmaat kauniit hiukset ovat jättäneet elämän jälkensä, kun voimavarat vähenevät päivä päivältä. Olen ajattelut, että en halua kuormittaa lapsia, enkä heidän lapsiaan. On mukavaa asua omassa kodissa ja saada kaupungilta päivittäistä kotihoidon apua, jotka tuovat minulle sitten myös turvallisuuden tunteen ja lohtua.

Kaupungilla on nykypäivänä myös joku kotikuntoutus nimellä oleva palvelu, josta joku tulee ohjamaan minua ja voimisteluttaa minun kuluneitä jäseniäni. Voi ei, uudelleen unohdin, että harrastekuntouttaja kävi ja muisteli minun kanssasi menneitä, kysellen mitä vielä unelmoin. Lauloimme vanhoja rakkaita lauluja ja yritin vielä piirtää paperille kukkaa. Kädet ovat raskaasta työstä kömpelöt ja kynä ei halua liikkua sinne, mihin minä haluan, mutta ilo ja lämpö täyttivät uudelleen minun sydämeni. Yritin myös välillä nauraa itselleni ja kiittelin hiljaa sisimmässäni itseäni tästä rohkeudesta.

Hei, meinasin unohtaa, että minulla on nykypäivän vempain, paperilla lukee VideoVisit kuvapuhelin. Tämä on hauskaa, minulla soi se laite, kun jumppatäti tulee kuvaruutuun ja kertoo tuolijumpan alkavan. Olen myös kuunnellut erilaisia esityksiä kuvapuhelimen välityksellä ja kiertänyt Tampereen kaupungissa eri paikkoja. Kyllä koko kaupunki on muuttunut. Eilen illalla minun poikani soitti tästä kuvaruudusta ja kyseli kuulumisia. Kyllä pojan näkeminen oli hauskaa. Miten tekniikka onkaan mennyt eteenpäin. Muistan, kun nuorena meidän kylässä oli yksi puhelin ja me olimme iloisia. Nyt katson kotona keittiön pöydän edessä omaa poikaani, joka hymyilee ja naurattaa minua. Oh, kyllä olen onnellinen.

Olen kiitollinen kaikista avuista ja lohdutuksista, joita läheiset, hoitajat sekä kaikki muut ammattilaiset antavat minulle kotiin. Salainen toiveeni on, että jaksaisin vielä vähän auttaa lapsiani, vaikka kroppa on kulunut ja päässä kaikki ei aina ole kohdallaan. Huumori ja elämänhalu kuitenkin pitävät minua ja perhettäni yhdessä. Kiitän tästä myös korkeampia seurakunnan henkiä, eli minun sisimmässä olevaa lämpöä.

Kiitos, kun kuuntelit minua.

Toivotan hyvää joulua ja rikasta uutta vuotta 2019 teille kaikille!

Tämän blogikirjoituksen on kirjoittanut ikäihmisen asemaan eläytyen:

Kotikuntoutus
Lähihoitaja
Margit Nieminen
sähköposti [email protected]

Kirjoittaja Vanhemmiten-blogin kirjoittajat