Siirry sisältöön

Tunnetaidot kannattelevat niin vanhempaa kuin lasta

Julkaistu 7.5.2019 15.33
Tunnetaidot ovat viime vuosina nousseet arvoonsa vanhemmuudessa. Enenevissä määrin on alettu ymmärtää vanhemman tärkeää roolia lapsen tunnekehityksessä. Tunnetaidot ovat taitoja, joissa voi kehittyä, olipa sitten lapsi tai aikuinen. Lapsi oppii luonnostaan, aikuinen monesti pakon edessä, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä. Lapset luovatkin vanhemmilleen loistavia kasvun paikkoja!
 

Lasten tunnetaitoryhmissä opitaan kokemuksellisesti ja luovasti keinoja omien tunteiden tunnistamiseen, ilmaisemiseen ja säätelyyn. Perheiden talolla pidettiin kevään mittaan tunnetaitoryhmä erityislasten sisaruksille. Tässä blogitekstissäni kirjoitan niin tunnetaidoista kuin tunnetaitoryhmästämme.

Tunteet kertovat tarpeistamme

Tunnetaidot ovat elämänhallinnan taitoja. Jos tunteet hallitsevat mieltä, syntyy inhimillistä kärsimystä kuten välttämiskäyttäytymistä, tunteiden sullomista tai voimakkaita purkauksia, jotka vahingoittavat itseä ja muita. Jos taas mieli pyrkii hallitsemaan liikaa tunteita, katoavat elämästä värit ja elämänilon tai merkityksellisyyden kokemus muuttuu loputtomaksi suorittamiseksi. Jos kehollinen ilmaisu ontuu, syntyy terveydellisiä ongelmia. Terveysongelmia syntyy herkästi mielen ja tunteiden epäsuhdassa. Ihminen on kokonaisuus, ei tunneorja eikä kone, vaan jotain siltä väliltä.

Tunteet kertovat meille tarpeistamme tai siitä, että olemme jäämässä tai jääneet vaille jotain tarvitsemaamme. On tärkeää erottaa toisistaan tarve ja halu. Tarve kertoo kokonaisvaltaisesti tärkeästä asiasta, mutta halu on vain impulssi. Tarpeen ilmaiseminen tunteen avulla on luonnon nerokas keino pitää meidät elossa. Tunteen viestimän tarpeen täyttyminen saa aikaan syvän kokemuksen elämän mielekkyydestä. Lapsella tunnetaidot karttuvat oppimalla ja kokeilemalla, parhaiten mallioppimisen kautta. Aikuisella - ja aivan erityisesti omalla vanhemmalla - on taskussaan avaimet johdattaa lapsi sopusointuun tunteidensa kanssa, pois impulsiivisuudesta ja kaaoksesta. Nämä avaimet ovat aikuisen omat tunnetaidot.

Tunnetaidot ovat opittavissa

Tunnetaitoja voi oppia ja sisäistää kaikista parhaiten tunteitaan kokemalla. Hyväksymällä, ottamalla vastaan, kuuntelemalla, kokemalla, ilmaisemalla ja purkamalla itsessä elossa olevia tunteita pääsee sen jäljille, mitä elämässä eniten tarvitsee, mitkä ovat omat tärkeimmät arvot ja mitkä teot johtavat hyvinvointiin, hyvään itseluottamukseen ja elämän kunnioittamiseen. Omien tunteiden kohtaaminen tarvitsee rinnalleen riittävän kokemuksen turvasta, siitä että kulloisessakin elämäntilanteessa tai hetkessä on riittävän turvallista kokea ja tunnustella omaa sisintään. Turvallisuuden kokemus on ensiarvoisen tärkeää tunnetaitojen oppimisessa. Luotettavan ihmisen myötäelävä läheisyys, luottamus siihen että voi nojata toiseen ja olla tarvitseva, antaa usein riittävän turvan vaikeidenkin tunteiden kokemiselle.

Vanhemmuuden kipukohdat

Vanhemmuuden kipukohdat tulevat monesti esiin silloin, kun vanhemman omat tarpeet eivät ole täyttyneet, mutta samaan aikaan niin kipeästi haluaisi kannatella omaa lastaan ja täyttää tämän tarpeita. Hankalat tunteet kertovat siitä, että jokin oma tarve on jäänyt täyttymättä. Siksi onkin armollista muistaa lentokoneesta tuttu ohjeistus happinaamarin laittamisesta ensin itselle, jotta ylipäätään pystyy auttamaan muita. Kanssasäätelijän tehtävä tuntuu ajoittain enemmältä, kuin mihin omat voimavarat riittäisivät. Tällaisia hetkiä on jokaisella. Nykypäivän vanhemmat ovat ryhmä, joka syyllistyy ja kokee epäonnistumista herkästi. Lisääntynyt tieto on tuonut mukanaan tuskaa, mutta toisaalta myös mielekkyyttä yhden elämän suurimman haasteen, vanhemmuuden, edessä.

Perhe mukautuu erityistä tukea tarvitsevan lapsen tarpeiden ympärille

Neuropsykiatriset erityispiirteet vaativat vanhemmalta erityisen vahvaa apujäsentäjän kykyä. Kun perheessä on neuropsykiatrisen erityisyyden kanssa elävä lapsi, mukautuu perhe tämän erityistä tukea tarvitsevan lapsen tarpeiden ympärille. Näin tapahtuu melkeinpä väistämättä, myös erityislapsen sisaruksen suunnalta. Lapset sopeutuvat vallitseviin olosuhteisiin usein mutkattomammin kuin aikuiset, jotka herkästi syyllistyvät voimavarojensa ja jaksamisensa ollessa koetuksella. Tapoja suhtautua erityisyyteen on lukuisia. Joissain perheissä erityislapsen poikkeavuuteen ei suhtauduta erityisellä tavalla ja joskus taas on parempi hakea apua tilanteeseen. Diagnoosi voi helpottaa suhtautumista omaan erityiseen lapseen ja parantaa ymmärrystä omasta kanssasäätelijän roolista.

Erityislasten sisarukset luovivat hekin perheessä tavallaan, mutta saattavat olla enemmän taipuvaisia siirtämään omat tunteensa ja tarpeensa syrjään kuormittamasta perheen tilannetta entisestään. Perheissä, joissa ei ole erityisyyttä, on keskimmäisen lapsen asemassa usein kyse samasta asiasta. Omien tunteiden ja tarpeiden syrjään siirtäminen pitkällä tähtäimellä saattaa johtaa voimakkaisiin tunnepurkauksiin, tunteiden sullomiseen, vaikeuteen tunnistaa ja ilmaista tunteitaan ja sitä kautta ns. kiltin lapsen syndroomaan. Tunnelukkoja voi kehittyä suhteessa oman tarvitsevuuden kieltämiseen.

Perheiden talon Tunteen voima -ryhmässä sai olla oma itsensä tunteineen ja tarpeineen

Tunteen voima -ryhmä 8-12-vuotiaille erityisille sisaruksille syntyi tutkimaan ja tukemaan erityisen sisaruuden mahdollisia kipukohtia tunnetaitojen kehittymisessä. Tärkeää oli, että ryhmässä sai olla oma itsensä tunteineen ja tarpeineen ilman suurempaa erityisyyden korostusta. Tampereen Perheiden talo tarjosi 7.2.-4.4.2019 kerran viikossa kokoontuneelle tunnetaitoryhmälle tilat, materiaalit ja välipalatarjoilut.

Parhaimmillaan lapset oppivat sanoittamaan tunteita, löysivät itselleen sopivia keinoja purkaa tunteitaan ja saivat keinoja mielipahan tunteiden rakentavaan ilmaisemiseen. Kiukun, ärtymyksen ja pettymyksen tunteen sanoittamiseen ja omaan rauhoittumiseen oli ilahduttavasti löytynyt kotioloissa keinoja. Ryhmässä oli lasten mielestä kiva olla, vaikka joskus oli tylsiäkin hetkiä. Vanhemmat olivat kiinnostuneita tunnetaidoista ja kokivat tunnetaitojen kehittämisen tärkeäksi. Ryhmään hakeuduttiin oman mielenkiinnon perusteella ja tunnetaitojen oppimisen toivossa.

Erityinen sisaruus näyttäytyi ryhmässä rauhallisena ilmapiirinä, kuuntelemisena ja osallistumisena - joskus tuntui, että ihan ylikiltteytenä. Osin tämä selittyy sillä, että kurssilaiset olivat toisilleen vieraita, ryhmä oli pieni ja ohjaajia kaksi. Siltikin erityislapsen sisaruus ja kiltteys tuntuivat kulkevan käsi kädessä. Esimerkiksi EI:n sanomisen harjoituksissa erityiset sisaret ilmaisivat itseään lähes äänettömästi ja joutuivat selvästi tekemään töitä kieltäytyäkseen vahvasti ja jämäkästi koko kehoaan käyttäen. Aivan niin pitkälle ei kahdeksalla kerralla päästy, että olisimme päässeet kohtaamaan lasten tunnekokemuksia syvemmin. Kenties ryhmässä ei muodostunut riittävää turvan kokemusta, joka on oleellinen tunnekeho-yhteyden avautumiselle, ja sitä kautta väylä tunteiden alkujuurille. Onneksi kodeista raportoitiin, että oppimista oli tunnetaitoryhmän kuluessa kotioloissa havaittu. Juuri niin on paras - kodin tuleekin olla turvasatama, jossa tunteitaan saa koko kirjossaan kokea. Koti on myös paras paikka toimivien säätely-, ilmaisu- ja käsittelykeinojen opettelemiseen vanhemman sanoittamisen ja esimerkin avulla. Tunnetaitoryhmä oli toivon mukaan apuna kylvämässä siemeniä, jotka oman kodin suotuisissa olosuhteissa alkavat versomaan.

Tämän blogitekstin on kirjoittanut

Sanna Lehtiniemi

Kirjoittaja on kolmen pikkugurun äiti ja kasvatustieteen maisteri, nyttemmin myös lasten tunnetaito-ohjaaja MM®. Tunnetaitoryhmä oli lasten tunnetaito-ohjaajaopiskelijoiden Elina Suikin ja kirjoittajan lopputyöryhmä.

Kirjoittaja Lapselliset-blogin kirjoittajat