Siirry sisältöön

Pitkospuita pitkin taivaaseen

Julkaistu 16.12.2020 15.08

Niihaman luontopolku sai viisikymmentä metriä uusia pitkospuita. Ympäristönhoitaja Mika Kurosen kengät ovat kovin mutaiset, jotta sinun kenkäsi eivät olisi.

Työmies kantaa pitkospuuta mutaisessa maastossa
 

Pitkät ja paksut pitkospuut eivät tihkusateesta piittaa. Siinä ne vaan kiltisti pinossa odottavat vuoroaan, että Ekokumppaneiden ympäristönhoitaja Mika Kuronen kantaa ne paikoilleen Niihaman luontopolun mutaisimpiin kohtiin. Uutta pitkospuupolkua tänne on tulossa noin viisikymmentä metriä.

Kuronen kertoo, että yhden pitkospuulankun pituus on noin viisi metriä ja leveys 30 senttiä. Lankut ovat haapaa ja kotoisin Sastamalasta. Niihamassa niitä laitetaan polulle aina kaksi vierekkäin, jotta retkeilijät pääsevät etenemään kuin kiitorataa.

Aika komeita ovat. Painaviltakin näyttävät.

Mutainen varrellinen kenkä.
Ympäristönhoitaja Mika Kuronen varoo aamupäivisin mutaan astumista, mutta eihän sitä oikein voi välttää, joten iltapäivällä mudalla ei ole enää niin paljon väliä, kuten kengästä näkee.

Tyypillisesti Tampereella käytetään pitkospuina lehtikuusta, koska sen pihka pitää veden poissa. Haapaa kokeillaan nyt, koska sen pitäisi olla yhtä lailla hyvä. Pitkospuiden odotettu käyttöikä on noin kymmenen vuotta.

– Käyttöikään vaikuttavat esimerkiksi polun pohjan savisuus ja se, että vesi ei pääse koko ajan kokonaan kuivamaan maan ja puun välissä, Kuronen sanoo.

Jatkuva kosteus säilyttää puun paremmin ehjänä, koska vaihtelu kuivuuden kanssa halkaisisi lankun helpommin. Ehkä se on kuin saunan puinen kiulu, jossa pitää aina olla vettä tai se alkaa vuotaa.

Pitkospuun alle tulee puolentoista metrin välein noin metrin mittainen aluspuu, jotka Kuronen asettelee paikoilleen käsin. Niiden päälle pannaan pitkokset mahdollisimman vaakatasoon.

– Tarkistan, että viettääkö pitkospuu johonkin suuntaan. Ei saa olla hirveän paljon ylä- tai alamäkeä, koska puut ovat tosi liukkaat etenkin sateella ja kun niiden päälle tulee lehtiä.

Kun pitkospuu on asemoitu, porataan lankkuun reikä ja puutapit painetaan aluspuuhun asti kiinni. Nauloja ja ruuveja ei käytetä.

Mies seisoo oranssissa takissa mutaisen polun vieressä.
Ekokumppaneiden Mika Kuronen aikoo asetella tähän kohtaan pitkospuut.

Pitkospuiden lisäksi mursketta, maalia ja kylttejä

Murske murisee askelten alla. Kunnostuksen yhteydessä polulle levitetään sinertävän harmaata soraa.

Kurosella on käytössään peräkärryllinen mönkijä ja söpö pieni vihreä kaivinkone, joiden avulla mursketta viedään tarvittaviin paikkoihin. Murskeen avulla kävelijöiden ei tarvitse mönkiä mudassa.

– Ihmiset siirtyvät polulta sivuun, jos polulla on kostea kohta ja sitten polku levenee. Se lisää maaston kulumista, joka on ongelma varsinkin Soukonvuoren luonnonsuojelualueella.

Siinähän se taitaa olla pienoiskoossa perimmäinen syy ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen: ihmiset valtaavat lisää alaa ja kuluttavan sen puhki.

Mies seisoo valmiiden pitkospuiden päällä.
Valmis! Kaksi pitkospuulankkia vierekkäin ja alle aluspuut kiinni puutapeilla.

Seuraavaksi Kuronen aikoo sahata ja siivota polulle kaatuneet puut. Sen jälkeen alkaa uusien kylttien ja viittojen asennus sekä reittimerkintöjen tekeminen.

– Merkinnät auttavat pysymään reitillä, kun näkee missä se reitti menee. Heidän, jotka eivät muuten liiku metsässä, on helpompi tulla tänne, kun ei tarvitse pelätä eksymistä.

Kuronen maalaa puihin pienet keltaiset ympyrät tarkoitukseen sopivalla merkintämaalilla. Niitä kannattaa seurata.

Kaksi polkua kulkee vierekkäin.
Niihaman luontopolku jakautuu kahdeksi: murskeinen polku on kävelijöille ja ”maastoisempi” polku maastopyöräilijöille. Ympäristönhoitaja Mika Kuronen harrastaa molempia ja sanoo, että pyöräily on hänelle urheilua ja kävely nautiskelua.

Tehtaasta taivaan alle

Kurosella on paljon kollegoita: mustarastaita, kuusitiaisia, sinitiaisia, närhiä, korppeja ja valkohäntäpeuroja. He kaikki ovat täällä rakentamassa omaa luontosuhdettaan. Luonnosta nauttiminen on yksi tärkeimmistä syistä, miksi Kuronen tekee tätä työtä.

– Olen vähän sellainen alanvaihtaja. Olin tehdastöissä ja kyllästyin siihen. Harrastusten kautta päädyin luonnon pariin.

Kuronen opiskeli ympäristönhoitajaksi ja teki luontoharrastuksesta itselleen ammatin. Hän on ollut mukana esimerkiksi Vuoden retkikohde 2020 -tunnustuksella palkitun Kintulammin kehittämisessä. Uudessa urassa vain vanhasta lähteminen oli vaikeaa.

– Ei ole kaduttanut, että vaihdoin alaa.

Syksyinen harmaa järvimaisema.
Niihaman luontopolku on noin kolme kilometriä pitkä ja se kiertää pienen Niihamajärven.
Kuusenoksien päällä on kosteutta.
Niihaman alueella on paljon kuusikkoa.

Ilmastonmuutos ja kuudes sukupuuttoaalto huolestuttavat ymmärrettävästi ympäristönhoitajaa.

– Ainakin kaupunkiluonnon monimuotoisuuteen voi vaikuttaa paljon, jos pääsemme pois ajattelutavasta, että puiston pitää olla täynnä monotonista nurmikkoa. Puistoista saa paljon monimuotoisempiakin.

Lahopuuta voisi hyödyntää enemmän. Esimerkkinä Kuronen mainitsee lasten leikkipaikat: turvallisia leikkipaikkoja on tehty lahopuusta esimerkiksi Saksassa.

Myös ilmastonmuutoksen hillintää tarvitaan ajattelutavan muutos. Ympäristöstä välittämisen pitäisi välittyä käytökseen, kulutustottumuksiin ja kaikkiin päätöksiin.

– Ympäristökasvatuksen merkitys on todella suuri. Myös seuraava sukupolvi tekee ratkaisevia päätöksiä ja jos lapsena saa vahvan luontosuhteen, niin ehkä näkee luonnon muunlaisenakin resurssina kuin rahana, Kuronen pohdiskelee.

Siksi myös tämä pieni kolmen kilometrin luontopolku täällä Kaupin metsissä on tärkeä osa tulevaisuutta. Tervetuloa metsään!

Puinen kyltti, jossa lukee Niihaman luontopolku.
Tästä se lähtee. Tervetuloa metsään!


Teksti Miika Peltola

Kuvat Miika Peltola