Siirry sisältöön

Korona ja kiinnostus sähköpyöriin vauhdittivat Fillarilainaamon suosioon

Julkaistu 26.11.2020 9.34

Viime kesän toiminut Tampereen kaupungin ja Suomen Urheilupyörä Oy:n sähköpyörälainaamo oli erittäin suosittu ja keräsi kiitosta. Pyöräilykilometrejä kertyi ahkerimmilla pyöräilijöillä satoja. Fillarilainaamo innosti tamperelaisia myös omien sähköpyörien hankintaan.

Sähkömaastopyörä Lielahden kartanon edustalla
 

Lainattavissa oli kaupunki-, maasto-, ja tavarapyöriä sekä fatbikeja.

Fillarilainaamo toimi kesän 2020 toukokuulta elokuulle ja lainausjaksot olivat viiden päivän pituisia. Lainattavissa oli kymmenen erilaista sähköpyörää, yksi tavarapyörä ja kaksi lastenkuljetuskärryä. Tamperelaisten kiinnostus sähköpyöriin ei jäänyt toiminnan käynnistyessä epäselväksi:
– Jo parissa päivässä suosituimmat pyörämallit olivat varattuina koko kesäksi. Sen jälkeen tarjolla oli valitettavasti ei-oota, kertoo kokeilua vetänyt kaupungin liikenneinsinööri Pekka Stenman.

Pyöräretkiä ja työmatkoja

Yhä useampi tamperelainen miettii sähköpyörästä ratkaisua pidempään työmatkaan tai pyöräilyharrastuksiin. Koronaepidemia on saanut ihmiset pyöräilemään entistä enemmän. Tämä näkyi myös fillarilainaamossa:

–Etätöiden takia työmatkoja oli vähemmän. Sen sijaan moni lähti elämänsä ensimmäistä kertaa pidemmälle pyöräretkelle tai maastopyöräilemään. Reitit Näsi- ja Pyhäjärven rannoilla saivat kehuja, kertoo Stenman.

Lainaajat täyttivät kokeilun päätyttyä palautelomakkeen. Erittäin tyytyväisiä kokeiluun oli 86 % lainaajista. "Yksi kesän kohokohdista", summasi eräs vastaaja pyöräilyviikkoaan. Toki kehitettävääkin löytyi: Pidemmät lainausjaksot, laajempi pyörätarjonta ja joustavammat hakuajat nousivat esiin.

Oma sähköpyörä ostoslistalla

Yli puolet (53 %) lainaajista oli työikäisiä 35-54-vuotiaita ja miehiä oli hieman naisia enemmän, 56 %. Yli puolet kokeilijoista kulkee normaalisti päivittäin tai lähes päivittäin omalla autolla. Kolmasosa käytti myös tavallista pyörää päivittäin tai lähes päivittäin liikkuessaan.

– Yksi kokeilija kertoi, että innostui pyöräilemään sähköpyörän ansiosta pitkän ajan jälkeen. Tällainen kokemus ilahduttaa, iloitsee Stenman.

Pyöräilyinto ei pysähtynyt lainausajan jälkeen, kuten tarkoitus olikin. Lähes kolmannes (28 %) kokeilijoista aikoo tulevaisuudessa hankkia sähköpyörän ja pari oli ehtinyt sellaisen jo hankkimaankin.

Lainaamotoiminnalle tarve jatkossakin

Myös kokemukset itse lainaamotoiminnan järjestämisestä olivat myönteisiä. Yhtään pyörää ei hävinnyt kokeilun aikana ja pienempiä rikkoutumisia oli vain vähän. Kokeiluun varattu budjetti alittui näistä syistä yli 25 prosentilla. Pyörät ovat kokeilun jälkeen edelleen hyvässä kunnossa, ja osaa niistä käytettiin jo uudelleen toisessa hankkeessa Nokian ja Tampereen välisessä työmatkapyöräilykokeilussa.

Fillarilainaamokokeilu oli osa Tampereen kaupungin Hiedanranta MaaS -hanketta, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto ja Pirkanmaan liitto. MaaS tulee sanoista Mobility as a Service ja tarkoittaa liikkumisen palveluita ja niiden paketointia kokonaisuuksiksi. Tulevaisuudessa kulkuvälinettä yhä useammin lainataan omistamisen sijaan. Kokeilu osoitti, että kokeilumahdollisuuksille on tarvetta myös jatkossa.

–Kaupungin toiveena on edistää pyöräilyn ympärille syntyvää liiketoimintaa ja palveluntarjontaa. Malli kaipaa vielä työtä, Stenman kertoo.

Fillarilainaamon ilo ylsi Belgiaan asti

Yksi fillarilainaamon tyytyväisistä asiakkaista oli Pia Nieminen. Brysselissä työskentelevä Nieminen vietti totuttuun tyyliin kesän perheensä kanssa Tampereella. Tänä vuonna ohjelmassa oli fillarilainaamon ansiosta tavallista enemmän pyöräilyä. Nieminen lainasi fillarilainaamosta heinäkuussa sähköavusteisen taittopyörän.
- Alun perin mielessä oli fat biken tai retkipyörän kokeilu, mutta niiden varaukset menivät nenän edestä. Taittopyörän kohdalla onnisti, kertoo Nieminen.

Taittopyörä osoittautui kuitenkin ennakkoajatuksia näppärämmäksi. Lomaileva perhe kerrytti kilometrejä Pyhäjärven ja Näsijärven rantamaisemissa. Sähköavustus auttoi myös kauppareissuilla, ja auto jäi yhä useammin kotiin. Vuorollaan sähköpyörää kokeilijat kaikki perheenjäsenet.

Belgiassa sähköpyöräilyssä ollaan Suomea edellä ja tutulla työmatkareitillä moni painelee jo sähkön avustamana.
– Minulla on Brysselissä 10 kilometrin työmatka. Matkalle osuu mäkiä ja työpaikalta, puuttuu suihku. Sähköpyörä voisi tuoda siihen ratkaisun.

Pia Nieminen ajaa sähkötaittopyörällä kesällä 2020
Pia Nieminen oli tyytyväinen näppärään sähkötaittopyörään.

Teksti Sanna Ovaska

Kuvat Marjo Aspegren, Pekka Stenman