Siirry sisältöön

Nuorten MM-kilpailut alkoivat Tampereen stadionilla

Julkaistu 10.7.2018 12.44

Yleisurheilun nuorten MM-kilpailut alkoivat tiistaina Tampereen stadionilla. Kilpailuissa on urheilijoita mukana yhteensä 174 maasta. Viikon aikana stadionilla kilpailee noin 1700 nuorta huippu-urheilijaa mukanaan valmentajat ja huoltojoukot.

Ensimmäinen kilpailupäivä aloitettiin heti kello 9 aamulla.
 

Tampereen kaupungin liikuntapäällikkö ja MM-kisojen stadionpäällikkö Jari Tolvanen huokaisi tiistaiaamuna helpotuksesta, kun ensimmäinen lajisuoritus, naisten keihään karsinta, aloitti kilpailuviikon.

– Valmistelut aloitettiin jo kaksi vuotta sitten. On tehty hurja määrä töitä, että kaikki kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) vaatimukset täyttyvät, Tolvanen kertoo.

Ihastu kilpailutunnelmaan kuvakollaasin kautta

Naisten esteiden alkukarsinnan ensimmäinen erä lähtöviivalla.

Naisten 3000 metrin estejuoksun ensimmäinen karsintaerä on valmiina lähtöviivalla. Tampereen stadionilla kilpaillaan aina sunnuntai-iltapäivään asti.

Jokainen kilpailija saa vesipullon kilpailujärjestäjiltä. Sitä on tarkoitus täyttää vesipisteissä.

MM-kilpailuissa juodaan puhdasta suomalaista vettä. Jokaiselle urheilijalle jaetaan yksi vesipullo, jonka täyttäminen onnistuu Tampereen Veden vesipisteissä kilpailu- ja treenipaikoilla. Vesipisteiden avulla vähennetään tuhansista vesipulloista aiheutuvaa jätteen määrää.

Median edustajat voivat työskennellä mediakeskuksessa.

Mediakeskus sijaitsee stadionin katutason uumenissa. Kilpailuihin on akkreditoitunut yhteensä noin 150 eri medioiden edustajaa. Esimerkiksi Yle näyttää yli 40 tuntia suoraa lähetystä Tampereelta.

Kylmävesialtaat nopeuttavat palautumista.

Kilpailijoiden lämmittely- ja harjoitusalueelta löytyy jääkylpytynnyreitä, jotka täytetään kylmällä vedellä. Urheilijat käyttävät kylmiä vesiastioita palautuakseen kilpailurasituksesta nopeammin.

Australian joukkueen edustajia huoltopisteessä.

Eri maiden huoltojoukot ovat pystyttäneet omia huoltopisteitään stadionin katsomorakenteiden varjoon. Urheilijat käyvät pisteillä hieronnoissa ja fysikaalisissa hoidossa. Kuvassa Australian huoltopiste.

Tampereen stadion aamuauringossa ensimmäisenä kisapäivänä.

Nuorten MM-kisat järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa ja Pohjoismaissa. Edellisen kerran Suomessa on järjestetty saman kokoluokan yleisurheilukilpailu vuonna 2005, kun Helsingissä taisteltiin aikuisten maailmanmestaruuksista.


Teksti Nette Tuominen

Kuvat Nette Tuominen