Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

3d-galleria havainnollistaa suunnitelmia

Julkaistu 8.3.2017 10.26

Kaavoitukseen liittyviä suunnitelmia tuodaan entistä havainnollisemmin esille yleisötapahtumissa, nettiaineistoissa, kaupunkianimaatioilla. Uusinta uutta on Galleria Nottbeckiin Finlaysonille rakennettu 3D-luola, jossa yleisötilaisuuksien yhteydessä pääsee virtuaalilasit päässä kävelyretkelle kaupunkiin eri perspektiiveistä ja eri vuorokaudenaikoinakin.

Teknologian pilotointikohteina: Tammela, Eteläpuisto ja raitiotie. Keväällä avataan Virtuaalisen Tampereen verkkosivusto ja siihen liittyvä mobiilisovellus.

Kuva: Ihmisiä tutkimassa 3D-aineistoja Galleria Nottbeckin 3D-luolassa.
Tammelan kaupunkisuunnittelukahvilassa helmikuun alussa oli ensimmäistä kertaa koekäytössä ja yleisön nähtävänä Tampereen ja Viiden tähden keskustan 3D-galleria. Yleisö pääsee uuden teknologian avulla näkemään ja kokemaan suunnitteilla olevaa arkkitehtuuria ja kaupunkitilaa.