Siirry sisältöön

Neuvostot käsittelivät palvelumallia

Julkaistu 21.3.2016 11.18

Tiistaina 16.3.2016 virastotalolle kokoontui joukko kaupungin eri neuvostojen edustajia. Vanhus- vammais- ja maahanmuuttajaneuvostot olivat lähettäneet edustajansa käsittelemään suunnitelmia kaupungin tulevaisuuden palveluiden järjestämisestä. Mielipiteitä ja kommentteja haluttiin niin lännen, sieltä erityisesti Hiedanrannan kuin etelän ja kaakon palvelualueiden tulevista palveluista.

 

Keskustelussa nousi esiin palvelujen suunnittelu siten, että kaikilla on niihin esteetön pääsy. Tämä tulee huomioida niin hyvinvointikeskusten kuin uimarantojen, puistojen ja luontopolkujenkin suunnittelussa. Palvelujen luokse pääsyä parantaisi mm. poikittaisliikenteen lisääminen kaupunginosien välillä.

Lielahden kylkeen suunniteltavaan Hiedanrantaan ideoitiin esimerkiksi yhteisöllisiä asumisratkaisuja, yhteisiä korttelipihoja, kesätoria, kauppaa, kahvilaa, kirjastoa, apteekkia, laivalaituria, esteetöntä saunaa ja uimarantaa sekä yhteistiloja erilaisiin kerhotoimintoihin.

Lisäksi keskusteltiin siitä, että mm. palvelujen neuvontaa, maahanmuuttajien palveluita, sosiaalipalveluita ja työllisyyspalveluita voisi saada eri puolelta Tampereen hyvinvointikeskuksia ja lähitoreja siten, jos työntekijät jalkautuisivat niihin tiettyinä päivinä. Jotakin erityispalvelua voisi olla tarjolla Tesomalla kahtena ja Lielahdessa kolmena päivänä viikossa.

Paljon keskusteltiin myös siitä, että keskustassa on tarvetta ilmaisille, päiväsaikaan saataville esteettömille kokoontumistiloille.


Teksti Eija Uurtamo

Kuvat Eija Uurtamo