Siirry sisältöön

3. luokka

Teatteri ja sanataide

Kokonaisuus innostaa oppilasta tarinoiden pariin kirjojen, teatterin ja sanataiteen kautta. Oppilas oivaltaa teatterin olevan vuorovaikutteista ja kokee jotain ainutkertaista yhdessä oman luokkansa kanssa. Hän tuottaa erilaisia tekstejä yksin ja yhdessä toisten kanssa ja ymmärtää kirjoittamisen taiteellisena prosessina. Oppilas tutustuu paikalliseen kirjastoon ja saa lukuvinkkejä ikätasoon sopivaan kirjallisuuteen.

Kohderyhmä

Kaikki yleisopetuksen 3. luokat sekä alueellisen luokkamuotoisen erityisopetuksen luokat ovat tervetulleita mukaan.

Teemat ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteet

Taidekaareen osallistumalla toteutetaan perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet:

Oppilas saa aineksia monilukutaitonsa kehittämiseen tutustumalla moninaisiin teksteihin erilaisissa yhteyksissä ja ympäristöissä. (L4)

Oppilaita kannustetaan arvostamaan ja kokeilemaan erilaisia ilmaisutapoja ja nauttimaan tekemisen ja ilmaisun ilosta. (L2)

Jokaisessa kokonaisuudessa on omat teemansa, joita käsitellään kierroksella, työpajassa ja ajatteluläksyssä. Taidekaaren tavoitteena on vahvistaa oppilaan positiivista minäkuvaa kulttuurikasvatuksen avulla.

Perusohjelma 3. luokille, kevätlukukausi 2022

Sanan siivellä

Tässä kokonaisuudessa teatteri ja sanataide tutustuttavat oppilaan tarinoiden ja kirjojen maailmaan. Keväällä 2022 ohjelmassa on Ahaa Teatterin näytöksessä vierailu sekä Yöstäjän sanataidepaja omalla koululla.

Ilmoittautuminen kokonaisuuteen alkaa ti 7.12.2021 klo 14.00

Tampereen kaupunki