Siirry sisältöön

Tuki päivittäisiin toimintoihin

Valokuva: Kuvakommunikointi auttaa viestinnässä.

Vammaisen ihmisen ja hänen perheensä arkipäivän selviytymistä pyritään helpottamaan erilaisin palveluin ja tukitoimin.

Henkilökohtainen apu kuuluu kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin ja asiakkaille maksutonta. Vaikeavammaisten lyhytaikainen avustajapalvelu , päivittäisissä toiminnoissa tarvittavat apuvälineet , ravinto- ja vaatekustannukset sekä sopeutumisvalmennus ovat harkinnanvaraisia ja niitä järjestetään käytettävissä olevien määrärahojen mukaan.

Hakijan tulot tai varallisuus eivät vaikuta palvelujen saantiin, sillä tuet myönnetään vamman ja pitkäaikaisen sairauden aiheuttaman haitan perusteella. Vammaispalvelutoimisto vastaa Tampereella vammaispalvelulain mukaisten palveluiden järjestämisestä sekä taloudellisen tuen myöntämisestä vammaisille.

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Vaikeavammainen ihmisen päivätoimintaan kuuluu kodin ulkopuolella järjestettyä itsenäisessä elämässä selviytymistä tukevaa ja sosiaalista vuorovaikutusta edistävää toimintaa.

Päivätoimintaa voidaan järjestää vaikeavammaiselle työikäisille työkyvyttömälle ihmiselle. Päivätoiminta on asiakkaalle maksutonta. Ateriakorvauksen asiakas maksaa itse.


Katso myös