Siirry sisältöön

Koronarokotukset selkokielellä

Tietoa koronarokotuksesta

Koronavirusta vastaan on kehitetty rokote.

Rokote annetaan kaksi kertaa ja se on ilmainen.

Rokotusta ei ole pakko ottaa, mutta se kannattaa ottaa, koska se suojelee esimerkiksi vakavalta koronavirustaudilta.

Milloin minä saan rokotuksen?

Koronarokotuksen saavat kaikki aikuiset. Myös yli 16-vuotiaat nuoret saavat rokotuksen.

Rokotteet tulevat Suomeen pienissä erissä. Siksi on päätetty, että rokotteet annetaan samassa järjestyksessä koko Suomessa:

  1. Ensimmäisenä rokotteen saivat hoitajat ja lääkärit, jotka hoitavat koronapotilaita tai vanhuksia.
  2. Seuraavaksi rokotteita annetaan ihmisille, joille koronavirustauti voi olla vaarallinen. Heitä ovat esimerkiksi vanhukset ja monet pitkäaikaisesti sairaat ihmiset.
  3. Sen jälkeen rokotteen saavat muut aikuiset sekä nuoret, jotka ovat täyttäneet 16 vuotta.

Seuraa Tampereen kaupungin www.tampere.fi/koronarokotukset -sivua. Sieltä saat tietoa, milloin on oma vuorosi saada rokotus. Kun on sinun vuorosi saada rokotus, varaa aika rokotukseen.

Ajanvaraus rokotukseen

Kun on sinun vuorosi saada rokotus, varaa aika rokotukseen:

Jos sinulla on puhe- tai kuulovamma, voit lähettää tekstiviestin numeroon 040 639 7700. Kirjoita tekstiviestiin, että haluat varata ajan rokotukseen.

Rokotuspaikat Tampereella

Rokotuksia annetaan kaupungin terveysasemilla sekä Ratinan rokotusyksikössä. Ratinan rokotusyksikön osoite on Ratinan rantatie 1. Rokotukseen pitää varata aika etukäteen.

Toimi näin rokotuspaikalla:

  • Mene rokotuspaikalle korkeintaan 15 minuuttia ennen rokotusaikaasi.
  • Mene rokotukseen vain terveenä. Jos sairastut, peru rokotusaikasi.
  • Pue kotona päällesi paita, josta on helppo nostaa hiha ylös.
  • Ota mukaan Kela-korttisi.
  • Käytä kasvomaskia.
  • Kun tulet rokotuspaikalle, laita käsiisi desinfiointiainetta.
  • Pidä muihin ihmisiin vähintään kaksi metriä väliä.
  • Jää rokotuksen jälkeen 15 minuutiksi rokotuspaikalle.
  • Laita käsiisi desinfiointiainetta, kun lähdet rokotuspaikalta kotiisi.

Koronarokotuksia tarvitaan kaksi, jotta rokote suojaa hyvin koronavirustaudilta. Kun olet saanut ensimmäisen rokotteen, antaa hoitaja sinulle ajan toiseen rokotukseen. Toinen rokotus on 12 viikon kuluttua.

Miten toimin rokotuksen jälkeen?

Kun olet saanut koronarokotuksen, sinun pitää edelleen noudattaa samoja ohjeita ja suosituksia kuin ennen rokotusta. Sinun pitää esimerkiksi:

  • käyttää kasvomaskia.
  • pestä kädet usein ja huolellisesti.
  • pitää kahden metrin väli muihin ihmisiin.
  • mennä koronatestiin, jos sinulle tulee koronavirustaudin oireita.

Näin pitää toimia, koska vielä ei tiedetä, estääkö rokotus koronaviruksen tarttumisen toisiin ihmisiin. Monet ihmiset eivät ole vielä saaneet rokotetta.


Ohjeita rokotuksen saaneelle

Kun olet saanut rokotuksen, voit yleensä jatkaa samanlaista normaalia elämää kuin ennen rokotusta. Voit käydä saunassa tai harrastaa liikuntaa. Et voi saada rokotteesta koronavirustartuntaa.

Mahdolliset oireet

Kaikilla lääkkeillä voi olla sivuvaikutuksia eli erilaisia oireita. Niin myös tällä rokotteella. Oireet ovat yleensä lieviä, ja ne menevät nopeasti ohi. Suurin osa ihmisistä ei saa oireita rokotteesta.

Rokotuksen jälkeen sinulle voi tulla seuraavia oireita:

  • Päänsärky, nivel- ja lihaskipu, kuume, vilunväristykset, väsymys tai huonovointisuus
  • Pistosaluetta voi kuumottaa, punottaa, turvottaa tai kutittaa. Pistosalue on se kohta käsivarressasi, johon rokote on pistetty.
  • Pistosalue voi olla kipeä tai siihen voi tulla ihottumaa.
  • Imusolmukkeet voivat turvota paikallisesti.

Nämä oireet eivät ole vaarallisia. Ne häviävät yleensä muutamassa päivässä. Ota toinen rokote, vaikka saisit näitä oireita.

Muut oireet ovat harvinaisia. Jos saat muita oireita, soita omalle terveysasemallesi. Jos terveysasemasi on kiinni, soita terveyspalvelujen neuvontaan numeroon 03 5657 0023. Numeroon voi soittaa joka päivä kello 7–22.

Oireiden hoito

Voit hoitaa oireita lääkkeillä. Voit ottaa esimerkiksi parasetamolia, jos sinulla on päänsärkyä, kuumetta, nivelkipua tai lihaskipua. Jos sinulla on oireita pistosalueella, voit ottaa ibuprofeenia tai naprokseenia. Kortisonivoide tai antihistamiini voi lievittää ihon kutinaa.

Viileä kääre voi auttaa kuumotukseen ja turvotukseen.

Tee näin, jos oireet jatkuvat

Kuume voi johtua rokotuksesta, mutta se voi olla myös koronan oire. Jos sinulla on kuumetta, pysy kotona tarpeeksi kauan. Näin et tartuta muita ihmisiä, jos sinulla on koronavirustartunta. Voit lähteä kotoa, jos olet ollut kuumeeton yhden päivän ajan.

Mene koronatestiin seuraavissa tilanteissa:

  • sinulla on kuumetta yli kolme päivää
  • sinulla on muita koronaviruksen oireita.

Selkokieliset ohjeet koronarokotteen saaneelle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivulla:

Tietoa koronaviruksesta ja koronarokotteesta selkokielellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivulla: