Hae
Valikko
a a

Palveluhakemisto: T

Taide 

Taidemuseo

Tampereen taidemuseon kokoelmissa on taidetta 1800-luvulta lähtien. Pääpaino on vuoden 1960 jälkeisessä ja erityisesti Pirkanmaan alueen taiteessa. Oman kokoelman lisäksi taidemuseon hallinnassa on myös rinnakkaiskokoelmia kuten Tampereen kaupungin kokoelma, johon kuuluvat kaupungin julkiset taideteokset. Kansainvälisesti tunnetuin on Muumilaakson kokoelma. Se sisältää Tove Janssonin alkuperäispiirroksia ja Tuulikki Pietilän kuvaelmia.

Sara Hildénin taidemuseo on Tampereen kaupungin ylläpitämä taidemuseo, jonne on pysyvästi
sijoitettu Sara Hildénin säätiön omistama suomalaisen ja ulkomaisen
nykytaiteen kokoelma. Museo järjestää myös vaihtuvia näyttelyitä.

Taidenäyttelyt

Tampereen taidemuseo esittelee taidehistoriallisia teemoja sekä nykytaiteen ilmiöitä niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin kuvataiteessa. Sara Hildénin taidemuseo on Tampereen kaupungin ylläpitämä taidemuseo, jonne on pysyvästi sijoitettu Sara Hildénin säätiön omistama suomalaisen ja ulkomaisen nykytaiteen kokoelma. Lisätietoja taidenäyttelyistä löytyy museoiden sivuilta.

Tallipiha 

Tallipihan historia juontaa juurensa 1800-luvulta, jolloin tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeck rakennutti kauniin tallipihan hevosiaan ja niiden hoitajia varten. Tallipihalta löytyy toimintaa ja erilaisia palveluita vuoden ympäri - putiikkeja, herkkuja, tapahtumia ja historiaa.

Talous 

Talous- ja strategia -osioon on koottu tietoa kaupungin taloudesta ja toiminnasta, edellisen vuoden tilinpäätöksestä ja tulevan vuoden talousarviosta sekä talouden seurantatietoja.

Talous- ja velkaneuvonta 

Talous- ja velkaneuvonta

Tampereen kaupungin talous- ja velkaneuvonnan palvelut ovat maksuttomia. Ne on tarkoitettu Tampereen seutukunnassa (Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi) asuville yksityishenkilöille.

Talousvesi 

Talousveden laboratoriotutkimukset

Kaivovesi kannattaa tutkituttaa laboratoriossa noin kolmen vuoden välein ja aina ennen uuden kaivon käyttöönottoa.

Sivulta löytyy myös kartat porakaivojen arseenipitoisuuksista Tampereella.

Tampereen Vesi

Tampereen Veden tehtävänä on hoitaa kaupungin vesi- ja viemärilaitostoiminta lakien ja viranomaismääräysten mukaisesti sekä kehittää vesihuoltoa. Se hoitaa puhtaan veden hankinnan, käsittelyn ja jakelun, putkistojen rakentamisen ja niiden ylläpidon, jäte-, sade- ja sulamisvesien johtamisen, viemäriverkon ylläpidon sekä jätevesien puhdistamisen. Lisäksi sillä on vesiensuojelutehtäviä.

Talviuintipaikat 

Talviuintipaikat

Nettisivulta löytyy tietoja Tampereen talviuintipaikoista.

Tampere Filharmonia 

Tampere Filharmonia kuuluu nykyisin Pohjoismaiden suurten sinfoniaorkestereiden joukkoon. Sen kotipaikkana toimii Tampere-talo.

Tampere Maja 

Tampere Maja

Tampere Maja on Tampereen ja Tarton kaupunkien kulttuuri- ja yhteistyökeskus. Se edistää kaupunkien välistä kulttuuritoimintaa, järjestää kulttuuritapahtumia ja vuokraa tilojaan yleisön käyttöön. Siellä toimii myös pieni majatalo, jossa on 6 vierashuonetta.

Tampere Tunnetuksi ry 

Tampere Tunnetuksi ry

Tampere Tunnetuksi ry edustaa noin kolmeasataa tamperelaista yritystä. Vuonna 1965 perustettu yhdistys järjestää vuosittain Kukkaisviikot, Valoviikot sekä Joulu Tampere -tapahtuman. Yhdistys on mukana myös Vuoden tamperelainen -kilpailun ja Näyteikkunakilpailun järjestäjänä yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa.

Tampere-Seura 

Tampere-Seura ry

Tampere-Seura julkaisee Tammerkoski-lehteä sekä Tampere-aiheisia kirjoja ja postikortteja sekä ylläpitää valokuva-arkistoa. Se järjestää valokuvanäyttelyitä ja jäsentoimintaa mm. retkiä ja matkoja.

Tampere-talo 

Tampere-talo on arvioitu Suomen parhaaksi kongressikeskukseksi. Siellä järjestetään vuosittain mittava määrä kansainvälisiä kongresseja. Tampere-talon monipuoliset tilat sopivat niin pienille asiantuntijakokouksille kuin suurille kongresseillekin. Tampere-talo Osakeyhtiön ainoa osakkeenomistaja on Tampereen kaupunki.

Tampereen Infra 

Rakentamis- ja kunnossapitopalvelut

Tampereen Infra tarjoaa yhdyskuntatekniikan suunnittelua, paikkatietopalveluja, rakentamis- ja kunnossapitopalveluja sekä kuljetus- ja korjaamopalveluja. Rakentamispalveluiden toiminta koostuu yhdyskuntarakentamisesta, kuten esim. katujen, puistojen, satamien, torien, meluesteiden, yleisten alueiden sekä jakeluverkostojen rakentamisesta ja saneeraamisesta. Tampereen Infran asiakaspalvelu hoidetaan pääsääntöisesti Palvelupiste Frenckellissä.

Tampereen Vesi 

Tampereen Vesi

Tampereen Veden tehtävänä on hoitaa kaupungin vesi- ja viemärilaitostoiminta lakien ja viranomaismääräysten mukaisesti sekä kehittää vesihuoltoa. Se hoitaa puhtaan veden hankinnan, käsittelyn ja jakelun, putkistojen rakentamisen ja niiden ylläpidon, jäte-, sade- ja sulamisvesien johtamisen, viemäriverkon ylläpidon sekä jätevesien puhdistamisen. Lisäksi sillä on vesiensuojelutehtäviä.

Tampereen Voimia 

Tampereen Voimia

Tampereen Voimia on Tampereen kaupungin liikelaitos.Tampereen Voimialla on kokonaisvastuu Tampereen kaupungin ateria- ja puhtauspalveluiden järjestämisestä monituottajamallilla. Liiketoiminta-alueita ovat lasten ja nuorten palveluiden tuki, hoitoalan ja vanhusten palveluiden tuki sekä virastojen ja vapaa-ajan palveluiden tuki, johon kuuluu mm. virastojen, terveysasemien ja museoiden siivous.

Tampereen kaupungin strategia 

Kaupunkistrategia

Tampereen uusi strategia ulottuu vuoteen 2030. Se perustuu tunnistettuihin tulevaisuuden muutostekijöihin ja sisältää kaupungin kehittämisen pitkän aikavälin tahtotilan. Valtuusto hyväksyi Tampereen uuden strategian 13. marraskuuta 2017.

Talous- ja strategia -osioon on koottu tietoa kaupungin taloudesta ja toiminnasta, edellisen vuoden tilinpäätöksestä ja tulevan vuoden talousarviosta sekä talouden seurantatietoja.

Tampereen musiikkijuhlat 

Musiikkijuhlat

Tampereen musiikkijuhlien festivaaliperheen muodostavat Tampere Biennale, Tampereen Sävel ja Tampere Jazz Happening.

Tampereen päivä 

Vuodesta 1955 lähtien Tampereen päivää on vietetty 1. lokakuuta, ja siihen liittyvät yleistötapahtumat keskittyvät ensimmäistä päivää lähinnä olevaan viikonloppuun. Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10.1779.

Tampereen seudun ammattiopisto 

Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa on yhteensä noin 18 000 nuorisoasteella, aikuiskoulutuksessa tai oppisopimuksella kouluttautuvaa opiskelijaa.

Tampereen seudun työväenopisto 

Tampereen kaupungin ylläpitämä Tampereen seudun työväenopisto järjestää koulutusta kielissä, taideaineissa, kädentaidoissa, tietotekniikassa, ihmis- ja yhteiskunnallisissa sekä terveyttä edistävissä aineissa ja kotitaloudessa. Työväenopisto antaa taiteen perusopetusta kuvataiteessa, käsityössä, teatteritaiteessa ja sanataiteessa. Lisäksi opisto järjestää erilaisia kulttuuritapahtumia, yleisöluentoja ja näyttelyitä sekä tarjoaa Opinverstaassa oppimis- ja lukivaikeuksiin liittyvää henkilökohtaista ohjaus-, tuki- ja neuvontapalvelua. Kurssimuotoista koulutusta järjestetään Tampereella ja Ylöjärvellä.

Tapahtumat 

Ilmoitus yleisötilaisuudesta

Yleisötilaisuuden järjestämisestä on tehtävä kirjallinen ilmoitus järjestämispaikan poliisille. Poikkeuksen muodostavat yleisötilaisuudet, jotka osanottajien vähäisen määrän, tilaisuuden luonteen tai järjestämispaikan vuoksi, eivät edellytetä toimia järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai sivullisille ja ympäristölle aiheutuvan haitan estämiseksi tai erityisiä liikennejärjestelyjä.

Tapahtumakalenterit

Kaupungin tapahtumakalenterista Tampere.fi/tapahtumat löydät kaupungin järjestämät tapahtumat ja ne, joissa kaupunki on yhteistyökumppani. Lisää Tampereen tapahtumia löytyy muun muassa seuraavista tapahtumakalentereista:

Tapahtumapalvelut

Visit Tampereen tapahtumapalvelut tarjoaa palveluja tapahtumajärjestäjille, hankkii aktiivisesti suurtapahtumia Tampereelle sekä haistelee tapahtumakentän uusia tuulia ja trendejä. Tapahtumapalvelut toimivat yhdessä niin kulttuurin kuin urheilutapahtumien järjestäjien kanssa. Lisäksi tuomme yhteen kaupungin yksiköiden ja liikelaitosten tapahtumaosaamista sekä tapaamme kumppanuusverkostoja.

Tapahtumia Tampereella

Kaupungin tapahtumakalenterista
www.tampere.fi/tapahtumat löydät kaupungin järjestämät tapahtumat ja ne,
joissa kaupunki on yhteistyökumppani. Lisää Tampereen tapahtumia löytyy
muun muassa Visit Tampereen sivuilta.

Tartuntataudit ja rokotukset 

Rokotukset ja tartuntatautien valvonta

Lasten ja nuorten rokotukset hoidetaan lastenneuvolassa tai kouluterveydenhoitajan vastaanotolla. Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvia aikuisten rokotuksia annetaan terveysasemilla, opiskelijaterveydenhuollossa, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä (YTHS), aikuisneuvoloissa ja tartuntatautien valvonnan toimipisteessä.

Teatterit 

Teatterikesä

Tampereen Teatterikesä on yksi Euroopan merkittävimmistä teatterifestivaaleista, joka toimii näyteikkunana sekä suomalaisen että kansainvälisen teatterin parhaimmistoon. Teatterikesä tarjoaa esityksiä kaiken ikäisille: draamaa, katuteatteria, musiikkiteatteria, tanssiteatteria, työpajoja, seminaareja, näyttelyitä ja kokouksia. Pohjoismaiden vanhin vuosittainen ammattiteatterifestivaali.

Teatterit

Teatteritarjonta Tampereella on monipuolista ja runsasta.

Tampereen Teatterikesä on yksi Euroopan merkittävimmistä teatterifestivaaleista, joka toimii näyteikkunana sekä suomalaisen että kansainvälisen teatterin parhaimmistoon. Teatterikesän korkealaatuinen ohjelmisto esittelee draamaa, klassikoita, tanssiteatteria ja katuteatteria.

Tenniskentät 

Tenniskentät

Kaupungilla on tenniskenttiä Ahvenisjärvellä, Kaukajärvellä, Kaupissa ja Tesomalla.

Tervapatojen vuokraus 

Tervapadat eli juhlapadat

Nestekaasukäyttöisiä juhlapatoja vuokraa Tampereen Sarka Oy.

Terveyteen liittyvät palvelut 

Aikuisneuvolat

Aikuisneuvolat vastaavat oman lähialueensa aikuisväestön neuvolapalveluista. Aikuisneuvonta ehkäisee, tunnistaa ja hoitaa aikuisväestön yleisiä sairauksia yhteistyössä terveysasemien kanssa.

Aikuisten terveystarkastukset

Tamperelaiset voivat halutessaan varata ajan terveystarkastukseen. Tarkastusaika varataan omasta aikuisneuvolasta. Työttömäksi jääneillä tai toistuvasti lyhytaikaisissa työsuhteissa olevilla on mahdollisuus hakeutua maksuttomaan terveystarkastukseen. Työttömien terveystarkastusten tarkoituksena on edistää työttömien terveydentilaa, hyvinvointia sekä työ- ja toimintakykyä.

Diabetesvastaanotto

Diabetesvastaanoton lääkäreiden, diabeteshoitajien ja jalkaterapeuttien vastaanotot on tarkoitettu avohoitoon siirtyneiden tyypin 1 diabeetikoiden hoidonohjausta ja määräaikaisseurantaa varten.

Ensiapu ja päivystys

Kiireellistä hoitoa tarvitsevat hoidetaan ensisijaisesti oman alueen terveysasemalla. Terveysasemat ovat auki ma - to 8 - 16 ja pe 8 - 15. Sairaanhoitajan vastaanotolle voi mennä ilman ajanvarausta.

Ensiapu Acuta päivystää iltaisin, öisin ja viikoloppuisin: sinne voi hakeutua, jos hoito ei voi odottaa arkiaamuun oman terveysaseman aukeamista.

Hammashuolto

Alle 18-vuotiaat, kutsujärjestelmässä olevat tamperelaiset kutsutaan määräajoin hammashoitoon. Lisätietoja kutsujärjestelmästä saa ajanvarauksesta. Yli 18-vuotiaiden ajat annetaan keskitetystä ajanvarauksesta. Käytössä on hoidon tarpeen mukainen jonotusjärjestelmä. Ensimmäisen ajan suuhygienistin tekemään hoidon tarpeen arviointiin voi varata myös sähköisen asoinnin kautta.

Korva- ja silmälääkärit

Korva- ja silmäyksikkö on siirtynyt 1.1.2018 Tays Hatanpään alaiseksi yksiköksi.

Kouluterveydenhuolto

Kouluterveydenhoitajan tekemä terveystarkastus tehdään peruskoulun oppilaille joka vuosi.

Laaja terveystarkastus, johon sisältyy myös koululääkärin tarkastus, tehdään 1., 5. ja 8. luokalla.

Maahanmuuttajien terveyspalvelut

Kiintiöpakolaisten ja paluumuuttajien ensivaiheen terveydenhoitajn vastaanotto toimii Hervannassa. Terveystarkastukset järjestetään uusille tulijoille ja hoitoa annetaan akuuteissa terveysongelmissa.

Mielenterveyspalvelut

Sivuille on koottu tietoa ensikontakteista kohderyhmittäin. Akuutissa mielenterveydellisessä hädässä voi ottaa yhteyttä akuuttipsykiatrian poliklinikkaan.

Myrkytykset, neuvonta

Myrkytystietokeskus vastaa puhelimessa ympäri vuorokauden äkillisten myrkytysten ehkäisyyn ja hoitoon liittyviin kysymyksiin. Keskus palvelee koko maata.

Opiskeluterveydenhuolto

Opiskeluterveydenhuollon tehtävä on huolehtia kokonaisvaltaisesti Tampereella sijaitsevien oppilaitoksien opiskelijoiden terveydestä.

Sähköiset terveyspalvelut

Sähköinen asiointi on tarkoitettu kiireettömien terveysasioiden hoitoon. Palveluihin tunnistaudutaan joko henkilökohtaisilla verkkopankin asiointitunnuksilla, sähköisellä henkilökortilla tai matkapuhelimen mobiilivarmenteella.

Terveysasemat

Tampereella on kymmenen kaupungin omaa terveysasemaa, jotka vastaavat alueellisesti asukkaiden perusterveydenhuollon palveluista. Osa lääkäri- ja sairaanhoitajapalveluista ostetaan yksityiseltä palveluntarjoajalta, Pihlajalinnalta.

Terveyspalvelujen neuvonta ja ajanvaraus

Sairastuttuasi ota yhteyttä terveyspalvelujen neuvontaan. Sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeesi ja varaa tarvittaessa ajan lääkärille. Ajanvaraus lääkärille on mahdollista klo 7 - 22, ei yöaikaan.

Terveystarkastukset

Tampereen kaupungin terveyspalvelut tekevät terveystarkastuksia mm. työttömille, kutsuntavelvollisille, omaishoitajille ja 80-vuotta täyttäville. Tamperelaiset voivat halutessaan varata ajan terveystarkastukseen. Tarkastusaika varataan omasta aikuisneuvolasta.

Ympäristöterveyspalvelut

Ympäristöterveydenhuollon tavoitteena on varmistaa ihmisten ja eläinten elinympäristön terveellisyys ja turvallisuus. Ympäristöterveydenhuollon tehtäviä ovat muun muassa elintarvikevalvonta, tupakka- ja kuluttajaturvallisuusvalvonta, talous- ja uimaveden laadun valvonta, asumisterveys sekä eläinlääkintähuolto.

Tiedotus ja viestintä 

Tampere-lehti

Tampere-lehti on Tampereen kaupungin tiedotuslehti, joka ilmestyy 2-4 kertaa vuodessa.

Tampereen kaupungin tiedotteet

Sivulta löytyy Tampereen kaupungin tuoreimmat tiedotteet.

Viestintä

Viestintä vastaa kaupunginhallituksen alaisen toiminnan tiedottamisesta, konsernihallinnon asioissa tiedotusvälineiden palvelemisesta, sisäisestä viestinnästä ja henkilöstölehti Vilkusta, kuntalaisille tarkoitetuista julkaisuista, Tampere-lehdestä sekä Tampere.fi-verkkopalvelun sisällöstä.

Tilapalvelut 

Tilapalvelut

Tampereen Tilapalvelut Oy on aloittanut toimintansa 1.1.2018. Tampereen Tilakeskus liikelaitoksen palvelut ja henkilöstö ovat siirtyneet uudelle osakeyhtiölle ja samalla liikelaitoksen toiminta lakkaa.

Tilapalvelut rakennuttaa ja peruskorjaa kaupungin omistamia rakennuksia. Suuri osa Tampereen kaupungin palveluista toimii tiloissa, joiden ylläpidosta Tilapalvelujen isännöinti huolehtii.

Tilavuokraus

Tampereen Tilapalvelut oy vastaa kaupungin tilojen vuokrauksesta. Suurin osa tiloista on kaupungin sisäisessä käytössä. Joitakin tiloja vuokrataan myös muille vuokralaisille.

Tilapäiset liikennejärjestelyt 

Tilapäiset liikennejärjestelyt

Katu- tai yleisellä alueella työskenneltäessä pitää katulupahakemukseen
liittää työkohteen tilapäinen liikennejärjestelysuunnitelma. Lupa haetaan katutilavalvonnasta.

Tilastot 

Tietonäköala

Tietonäköala tarjoaa ensisijaisesti strategisen tason johtamisessa ja päätöksenteossa tarvittavaa valikoitua ja visualisoitua tilastotietoa.

Tilojen vuokraus (kaupungin rakennukset) 

Koulutilojen vuokraaminen

Tamperelaiset yhdistykset ja muut yhteisöt voivat käyttää koulutiloja iltaisin harrastustoimintansa kokoontumispaikkoina. Koulujen tiloissa voidaan järjestää myös merkkipäiviä ja muita juhlatilaisuuksia.

Liikuntahallit ja -paikat

Liikuntapalvelut jakaa hallinnoimiinsa tiloihin käyttövuoroja joko vakiokäyttöön tai yksittäisiin vuoroihin. Vakiokäyttöön tarkoitetut käyttövuorot sekä tapahtumiin tarkoitetut vuorot haetaan kirjallisesti käyttövuorohakemuksella. Vapaita tiloja voi selata Timmi-tilanvarausjärjestelmästä, jota kautta voi hakea yksittäistä vuoroa myös sähköisesti. Sähköinen hakeminen Timmi-järjestelmässä vaatii rekisteröitymisen.

Päiväkotitilojen vuokraus

Tamperelaiset yhdistykset ja muut yhteisöt voivat käyttää päiväkotien tiloja iltaisin harrastustoimintansa kokoontumispaikkoina. Päiväkotien tiloissa voidaan järjestää myös merkkipäiviä ja muita juhlatilaisuuksia.

Tilavuokraus

Tampereen Tilapalvelut oy vastaa kaupungin tilojen vuokrauksesta. Suurin osa tiloista on kaupungin sisäisessä käytössä. Joitakin tiloja vuokrataan myös muille vuokralaisille.

Toimeentulotuki 

Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Perustoimeentulotukea haetaan Kelasta. Kunta tekee päätöksen täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta, joita perustoimeentulotuen asiakas voi tarvita.

Toiminta-avustukset 

Apurahat ja avustukset

Tampereen kaupungin myöntämiä stipendejä ja apurahoja ovat ammattitaiteilijoiden stipendit, lahjoitus- ja tukirahaston apurahat ja tiederahaston tiedeapurahat.

Toimintasäännöt 

Säännöt ja ohjeet

Johtosäännöissä määrätään kaupungin eri viranomaisista sekä niiden toiminnasta, toimivallan jaosta ja tehtävistä. Valtuusto hyväksyy tarpeelliset johtosäännöt.

Toimintasääntö on johtosääntöä yksityiskohtaisempi, ja siitä ilmenee mm. delegoitu toimivalta. Konsernijohtaja hyväksyy konsernihallinnon ja konsernipalvelujen toimintayksiköiden toimintasäännöt. Tuotantojohtajat päättävät toimintasäännöistä alaisensa toiminnan osalta. Liikelaitoksen toimitusjohtaja ja ammattikorkeakoulun rehtori hyväksyvät toimialansa toimintasäännön.

Tontteihin liittyvät asiat 

Kiinteistörekisteri

Asemakaava-alueella tapahtuvista kiinteistötoimituksista, kuten tonttien lohkomisista ja rasitetoimituksista sekä tonttijakojen laadinnasta Tampereella vastaa kaupunkimittaus.

Kaupunkimittauksen tehtäviin kuuluvat myös kiinteistörekisterin ylläpito ja neuvonta esimerkiksi osoitemerkintöihin liittyvissä asioissa.

Tontit

Tampereen kaupungin pientalotontit jaetaan arpomalla hakijoiden kesken.

Tonttijako ja tontin lohkominen

Tonttijaolla osoitetaan miten asemakaavan mukainen alue jaetaan tonteiksi. Tonttijaolla osoitetaan uusien tonttien numerot, rajojen sijainti, rajapisteet ja niiden koordinaatit. Lisäksi tonttijaolla jaetaan rakennusoikeus ja osoitetaan tarvittavat kulkuyhteydet. Tampereen kaupungissa tehdään tonttijaot sitovina.

Yritystontit

Tampereen kaupunkiseudulla on runsaasti tonttitarjontaa yrityskäyttöön. Jos etsit tonttia tai toimitilaa, ota yhteyttä Tredean Invest-tiimiin.

Torit 

Torit ja myyntipaikat

Tampereella harjoitetaan torikauppaa Tammelantorilla, Laukontorilla ja Hervannan torilla.

Säännöllisessä ulkomyynnissä käytettävistä myyntilaitteista on toimijan tehtävä elintarvikevalvontaan ilmoitus, mikäli myyntikalustoa, kojua tms. on tarkoitus myöhemmin käyttää useissa eri tapahtumissa.

Tuholaisten torjunta 

Tuholaisten torjunta

Ympäristöpalveluissa tunnistamme kodin tuholaisia ja annamme neuvoja tuholaisten torjunnassa. Voit tallettaa näytteen kotisi tuholaisesta esimeriksi lasipurkkiin ja tuoda sen Palvelupiste Frenckelliin.

Tulipalojen ennaltaehkäisy 

Palotarkastuksella valvotaan, että rakennus tai rakennelma, sen ympäristö ja muut olosuhteet tarkastuskohteessa ovat turvalliset. Lisäksi huolehditaan, että kiinteistön omistaja tai haltija on varautunut onnettomuuksien ehkäisyyn, vahinkojen torjuntaan ja väestönsuojeluun säädöksien ja määräysten edellyttämällä tavalla. Onnettomuuksien ennalta ehkäisyyn liittyvissä kysymyksissä neuvoo ja opastaa virka-aikana päivystävä palotarkastaja.

Tulkki- ja käännöspalvelut 

Tulkki- ja käännöspalvelut

Pirkanmaan tulkkikeskus tarjoaa tulkki- ja käännöspalveluja maahanmuuttajien kanssa tapahtuvaan asiakastyöhön. Palvelut on tarkoitettu ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeisiin Pirkanmaan alueella, mutta myös muut viranomaiset sekä yksityiset asiakkaat voivat niitä käyttää.

Tupakkalaki 

Tupakkalain valvonta

Kunnan terveydensuojeluviranomaiset valvovat paikallisesti tupakan ja muiden tupakkatuotteiden myynnin, rajoitusten ja tupakointikieltojen noudattamista sekä lainsäädännön noudattamista.

Turvakodit ja -talot 

Ensikodit ja turvatalot

Äiti voi tulla ensikotiin odotusaikana tai pienen vauvan kanssa, tarvittaessa myös isä voi asua ensikodissa. Ensikodissa tuetaan vauvan ja vanhemman suhdetta ja opetellaan arkielämästä ja vauvan hoidosta selviytymistä kädestä pitäen.

Turvakoti on tarkoitettu perheväkivallan kohteeksi tai sille uhanalaiseksi joutuneelle perheenjäsenelle. Asiakasta autetaan selviytymään vaikeasta elämäntilanteesta. Turvakoti on avoinna ympäri vuorokauden.

Turvapaikanhakijat 

Turvapaikanhakijat

Turvapaikkahakemus on jätettävä henkilökohtaisesti poliisille, rajatarkastusviranomaiselle tai tulliviranomaiselle Suomeen saavuttaessa tai pian sen jälkeen. Turvapaikkatutkinnan ajan hakija oleskelee yleensä vastaanottokeskuksessa, jossa hänelle on järjestetty tilapäinen majoitus. Hakijalla on oikeus oleskella vastaanottokeskuksessa siihen saakka, kunnes asia on ratkaistu.

Tutkimukset 

Tutkimusluvat

Kaikkiin Tampereen kaupungin yksiköissä tehtäviin tutkimuksiin tarvitaan lupa. Tutkimusluvat-sivulta löytyvät tutkimuslupahakemukset sekä hakemusten palauttamista koskevat ohjeet.

Työhön liittyvät palvelut 

Avoimet työpaikat

Tampereen kaupungilla avoimet työpaikat löytyvät kaupungin verkkosivuilta. Niitä haetaan rekrytointijärjestelmä Imurin kautta. Sivuilta löytyy tietoa myös harjoittelupaikkojen hausta, oppisopimuspaikoista sekä palkkatuetusta työstä ja niihin hakemisesta.

Valtakunnallinen työpaikkatarjonta löytyy TE-toimiston sivuilta.

Työllisyyspalvelujen neuvonta

Palvelut on pääosin tarkoitettu tamperelaisille työttömille, joiden työttömyys on kestänyt vähintään vuoden. Asiakas saa yksilöllistä apua ja tukea työllistymiseen.

Työterveys

Pirte (ent. Tullinkulman työterveys) tuottaa työterveyspalveluja Tampereen alueella toimiville yrityksille ja Tampereen kaupungin henkilökunnalle. Tavoitteena on tukea asiakasyritystemme työntekijöiden terveyttä, työ- ja toimintakykyä sekä työyhteisöjen toimivuutta.

Työttömyysturva

Kun jäät työttömäksi tai opintosi päättyvät eikä sinulla ole työpaikkaa, ilmoittaudu heti työ- ja elinkeinotoimistoon työnhakijaksi TE-palveluiden ohjeiden mukaan. Sen jälkeen voit hakea työttömyysturvaa joko työttömyyskassasta tai Kelasta.

Työsuhdeasiat 

Konsernipalveluyksikkö Koppari

Konsernipalveluyksikkö Koppari tuottaa asiakkailleen talous-, henkilöstö-, tieto- ja kehittämis-, hallinto- ja ICT-palvelut. Kopparin asiakkaina ovat kaikki kaupungin yksiköt. Lisäksi Koppari tuottaa palveluita monille konserniyhteisöille ja joitakin palveluita myös muille toimijoille.

Työväenopisto 

Tampereen kaupungin ylläpitämä Tampereen seudun työväenopisto järjestää koulutusta kielissä, taideaineissa, kädentaidoissa, tietotekniikassa, ihmis- ja yhteiskunnallisissa sekä terveyttä edistävissä aineissa ja kotitaloudessa. Työväenopisto antaa taiteen perusopetusta kuvataiteessa, käsityössä, teatteritaiteessa ja sanataiteessa. Lisäksi opisto järjestää erilaisia kulttuuritapahtumia, yleisöluentoja ja näyttelyitä sekä tarjoaa Opinverstaassa oppimis- ja lukivaikeuksiin liittyvää henkilökohtaista ohjaus-, tuki- ja neuvontapalvelua. Kurssimuotoista koulutusta järjestetään Tampereella ja Ylöjärvellä.