Hyppää sivuvalikkoon

Kulttuuristrategia 2030

Kulttuurista kestävästi kasvava kaupunki

Kulttuuri on tiivis osa Tamperetta ja Tampereen kehittymistä. Vuoteen 2030 tähtäävää kulttuuristrategia linjaa tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla rakennetaan kiinnostavaa, elinvoimasta ja yhdenvertaista kaupunkia uudella vuosikymmenellä. Kulttuuristrategia antaa pohjaa Tampeereen haulle Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026.

Kulttuuristrategia on työkalu Tampereen kaupungin työntekijöille, johdolle ja luottamushenkilöille. Se määrittää suuntia kaupungin toiminnalle ja päätöksenteolle. Kulttuuristrategian tavoitteisiin pohjautuva Tampereen kulttuuripääkaupunkihaku teemoineen tuo strategiaan tarttumapintaa alueen asukkaille, taiteilijoille ja yhteisöille.

Strategiatyön pohjana yli tuhat näkemystä

Kulttuuristrategiaa on valmisteltu maaliskuusta 2019 alkaen osana Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihankkeen tapahtumakiertuetta ja sidosryhmätilaisuuksia. Ajatuksia Tampereen vahvuuksista ja kehittämisen kohteista kulttuurikaupunkina on kerätty muun muassa lapsilta, ikäihmisiltä , ohikulkijoilta sekä paikallisilta kulttuurialan toimijoilta. Strategiaa on työstetty myös kaupungin eri yksiköissä.

Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi kulttuuristrategian kokouksessaan 2.12.2019.

Jaakko Laurila
Lisätiedot Kehittämispäällikkö
Puhelin:
044 4309 014
Päivitetty 21.5.2022