Minun tiimini − monialaista arjen tukea ja yhteistyötä

Minun tiimini on palvelu aikuiselle, joka hyötyy monialaisesta yhteistyöstä. Siihen ohjaudutaan Koilliskeskuksen sosiaali- ja terveyspalvelujen kautta.

Minun tiimini -tapaamiselle voidaan kutsua asiakkaan elämää ja arkea tukevat toimijat: sosiaali -ja terveysalan ammattilaisten lisäksi mukaan voi tulla esim. vertainen, läheinen tai järjestötoimija. Minun tiimini kokoontuu Koilliskeskuksessa, mutta osallistuminen etäyhteydelläkin on mahdollista.

Tapaamisella mietitään yhdessä ratkaisuja ja tehdään yhteinen suunnitelma.
Kehitteillä olevan mallin tärkeänä tavoitteena on, että asiakas saa riittävät ja oikea-aikaiset palvelut. Ammattilaiset koordinoivat palveluita ja hoitoa yhteisvastuullisesti ja asiakkaan voimavarat säästyvät toipumiseen. Vahvempi yhteistyö tukee myös ammattilaisia vaativassa asiakastyössä, kun vastuuta jaetaan. Tiimin kokoonpano ei ole pysyvä tai kiinteä, vaan se muodostuu yksilöllisen tarpeen mukaan. Keskeisiä Minun tiimini -työskentelyn periaatteita ovat asiakaslähtöisyys ja dialogisuus.

Minun tiimini -malli kuuluu Pirkanmaan tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman tavoitteisiin ja sitä testataan tänä vuonna Kehitetään yhdessä -pilotissa asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa.

Tiedote Minun tiimini -mallista tampere.fi sivuilla.

Kysy lisätietoja mahdollisuudestasi osallistua Minun tiimini -palveluun omatyöntekijältäsi/vastuutyöntekijältäsi Linnainmaan sosiaali -ja terveysasemalta.

Lisätietoja

Osoite:
Kirviälänkatu 2 33580 Tampere
Puhelin:
03 56579023 (puhelin, pvm/mpm) Käytössämme on takaisinsoittopalvelu terveysaseman aukioloaikana. Terveysasemasi ollessa suljettuna soita terveyspalvelujen neuvontaan.
Projektipäällikkö Tiina Piispanen