Siirry sisältöön

Remmi - museopedagoginen verkosto

TAITEn johtava museolehtori koordinoi vuonna 2010 toimintansa aloittanutta Tampereen kaupungin museopalvelujen museopedagogista verkostoa. Vuoden 2012 lopussa verkosto sai nimekseen Remmi.

Verkoston tehtävänä on museopedagogisen osaamisen, menetelmien ja tiedon jakaminen. Sen jäsenet työskentelevät museopalvelujen eri yksiköissä ja museoissa. Tapaamiset ovat avoimia kaikille niille, jotka haluavat edistää yksikkönsä museopedagogista osaamista. Tavoitteena on museopedagogisen ajattelun kehittäminen Tampereella.

Huom. vuoden 2013 alusta alkaen verkostoon ovat tervetulleita myös muut kuin Tampereen kaupungin museon toimijat niin halutessaan.

Verkoston tapaamiset

Syksyllä 2012 verkoston tapaamisten aiheena oli kokoelmatyön ja museopedagogiikan rajapinnat. Vuoden 2013 alussa verkostossa luotiin onnistuneen museokäynnin huoneentaulu tamperelaisille museoille. Vuosina 2014-15 olemme oppineet yleisötyöstä ja sen menetelmistä. Vuoden 2015 tutustuimme mm. verkkonäyttelyihin ja lisätyn todellisuuden hyödyntämiseen museotyössä. Tänä vuonna yleisötyöntekijät ovat ponnistelleet sen eteen, jotta museon viesti saavuttaisi paremmin myös maahanmuuttajat. Työn tuloksena on syntynyt mm. yhteinen museoesite kieliversioina.

Verkosto kokoontuu joka kuukauden viimeisenä torstaina erikseen ilmoitettavassa paikassa klo 13.30 - 15.00.

Tervetuloa Remmiin!

Lisätietoja verkostosta

Johtava museolehtori
Sanni Pöntinen
puhelin 050 433 8568
sähköposti [email protected]

Tervetuloa museoon -esite

Aikuisopiskelijoita Tampereen taidemuseossa tutustumassa taiteeseen

Remmin tuottamassa esitteessä kerrotaan perusasiat kaikista tamperelaisista museoista. Esitettä voi tulostaa ja jakaa vapaasti. Tulosta esite kaksipuolisena A3-koossa ja taita keskeltä.

Loppuvuodesta 2016 tulossa päivitetty versio!